Tiedote

Demarinaiset: Orpon hallituksen kehysriihi johtaa kurjistumisen kierteeseen

Orpon hallitus kokoontuu tällä viikolla kehysriiheen. Hallituksen tavoitteena on päättää noin kolmen miljardin euron lisäsäästöistä vielä tälle hallituskaudelle. Hallitus on epäonnistunut työllisyyspolitiikassaan, ja kasvutavoitteiden kaaduttua hallitus on ajautunut leikkauskierteeseen. Alustavien tietojen mukaan leikkauksia ollaan tekemässä muun muassa eläkkeisiin, sosiaali- ja…
Lue lisää

Demarinaiset: Ei sairaalaverkon alasajolle

Orpon ja Purran hallitus aikoo leikata sairaaloista ja niiden palveluista. Tällä leikkauksella tavoitellaan sadan miljoonan euron säästöjä. Kotkan, Savonlinnan, Mikkelin, Kajaanin, Kemin, Kokkolan ja Hämeenlinnan keskussairaaloiden toimintoja, kuten tehohoitoa, ympärivuorokautista leikkaustoimintaa ja synnytyksien hoitamista ollaan lopettamassa. Näillä päätöksillä tilalle jäisi…
Lue lisää

Oikeistolainen hallituspolitiikka heikentää naisten asemaa

Orpon ja Purran oikeistohallitus viittaa kansainvälisenä naistenpäivänä kintaalla maamme naisille, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän ja Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen. Tänä kansainvälisenä naistenpäivänä hallituksen politiikka iskee kipeästi maamme naisiin. Hallituksen arvovalinnat ja leikkauspolitiikka tuntuvat raskaasti naisten arjessa, Tytti Tuppurainen summaa. Naisen työpäivän…
Lue lisää

Hyvä, että eduskunta voi aloittaa Naton SOFA-sopimuksen käsittelyn jo ennen joulutaukoa

Eduskunnan täysistunto kävi vuoden viimeisessä täysistunnossa Naton SOFA-sopimukseen ja Pariisiin pöytäkirjaan liittymistä koskevan hallituksen esityksen lähetekeskustelun. Tytti Tuppurainen pitää hyvänä, että tärkeän sopimuksen käsittely alkoi jo tämän vuoden puolella. Eduskunta on aloittanut Status of Forces Agreement, eli nk. SOFA-sopimuksen käsittelyn.…
Lue lisää

Tiedotteeni: Lupailiko Purran kommentti eduskunnassa indekseille sittenkin suojakeliä?

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen odottaa valtiovarainministeri Riikka Purran selvennystä tämän kommenttiin ruoan alv-korotuksista ja niiden mahdollisesta kompensaatiosta. Ovatko hallituksen indeksijäädytykset sulamassa? SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toivoo, että valtiovarainministeri Riikka Purra täsmentää näkemyksiään mahdollisista ruoan arvonlisäverokannan nostoon liittyvistä kompensaatioista…
Lue lisää

SDP:n Tytti Tuppurainen Münchenin turvallisuuskonferenssin korkean tason kokoukseen  

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on kutsuttu Münchenin turvallisuuskonferenssin (MSC) Elmaun strategiaretriittiin Saksan Baijeriin joulukuun 3.-5. päivinä. Tilaisuus on luottamuksellinen, korkean tason transatlanttinen tapaaminen, jossa keskustellaan intensiivisesti ajankohtaisesta turvallisuuspolitiikasta. Keskustelut ja osanottajalista ovat luottamuksellisia. – Retriitti on arvokas mahdollisuus käydä…
Lue lisää

Demarinaiset: Seksuaalirikoslain uudistus parantaa seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden naisten ja tyttöjen asemaa

Marinin hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksesta. Uudistuksen myötä raiskauksen määritelmä perustuu jatkossa suostumuksen puutteeseen. Lisäksi uudistuksella yhdenmukaistetaan ja selkiytetään seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä rikoslaissa.   – Uudistus on tärkeä ja pitkään odotettu. Raiskauksen kriteeristön muuttamista suostumusperusteiseksi on vaadittu kansalaisjärjestöjen taholta…
Lue lisää

Puheeni Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä: Tasapainoinen aluerakenne vaatii vahvan pohjoisen keskuksen

Oululainen eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen näkee Pohjois-Pohjanmaan roolin merkittävänä pohjoisen Suomen veturina. Tuppurainen toi valtiovallan tervehdyksen tänä vuonna juhlavuottaan viettävän 90-vuotiaan Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntapäiville. – Jotta maamme aluerakenne olisi tasapainoinen, maamme tarvitsee vahvan pohjoisen keskuksen eteläisen Suomen, pääkaupunkiseudun, vastavoimaksi. Pohjois-Pohjanmaan on oltava…
Lue lisää

Demarinaiset: Hoitovelka on maksettava takaisin – budjettiriihessä on löydettävä ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon tukemiseen

Marinin hallitus kokoontuu tällä viikolla budjettiriiheen neuvottelemaan vuoden 2022 budjetista. On keskeistä, että sosiaali- ja terveydenhuollon resurssit turvataan, jotta koronan aiheuttama hoitovelka pystytään maksamaan takaisin. Hyvinvointivaltion on turvattava ihmisille hoitoon pääsy ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut poikkeusajasta huolimatta.  -Panostuksia on löydettävä etenkin…
Lue lisää

Demarinaiset: Neuvolapalvelut ovat keskeisiä perhepalveluita

Marinin hallituksen esitys perhevapaauudistuksesta on askel kohti tasa-arvoista vanhemmuutta ja se edistää huomattavasti erilaisten perheiden yhdenvertaisuutta. Uudistuksessa on otettu aiempaa paremmin huomioon myös isien asema ja isän mahdollisuus hoitaa lasta kotona. Tämä vahvistaa myös lapsen etua. On myös kiitettävää, miten…
Lue lisää