Kolumni

Kestääkö sosialidemokraateilla kantti?

Euroopan unionin vaaran vuodet eivät ole ohi. Viime kevään Ranskan presidentinvaaleista alkaneen innostuksen oheen on kertynyt uusia huolia. Mahdollisuuksien ikkuna integraation tiivistämiselle on edelleen auki, ja useita aloitteita yhteistyön lisäämiselle on jo käsittelyssä. Esimerkiksi Suomelle tärkeä turvallisuus- ja puolustusyhteistyö on…
Lue lisää

Väärää politiikkaa

Mauno Koivistolta on jäänyt elämään lausahdus väärästä talouspolitiikasta. Tehty politiikka on aina väärää, kyse on vain siitä kenen kannalta ja miltä kannalta, Koivisto fundeerasi. Opposition arvostellessa hallituksen talouslinjaa se pistetään aseman piikkiin: oppositiosta kuuluukin arvostella vallanpitäjien edesottamuksia. Nyt kuitenkin hallituksen…
Lue lisää

Suomalaisten omat toiveet etusijalle

Syntyvyydestä käyty keskustelu on ollut värikästä. Aihetta voi lähestyä monesta näkökulmasta. Usein lähtökohdaksi on valittu kansantalous, ja sen mukaisesti huoli huoltosuhteen heikkenemisestä. Huomio onkin aiheellinen, sillä vastasyntyneiden määrän putoaminen 1860-luvun katovuosien tasolle merkitsee työllisten määrän romahdusta tilanteessa jossa yli 65-vuotiaita…
Lue lisää

SDP:n on mahdollista onnistua

SDP:n matalia gallup-lukuja pohtiessa on hyvä panna merkille, ettei ilmiö ole vain kotimainen. Heikko kannatus koettelee lähes kaikkia eurooppalaisia demaripuolueita. Kyse ei siten ole yksittäisistä ihmisistä tai iskulauseista. Poliittinen ilmapiiri näyttää polarisoituvan. Liikkeet joilla on oma selkeä linja menestyvät. Jakolinja…
Lue lisää

Varaa harrastaa – Kaleva Cup suojelijan tervehdys

Tänä syksynä on puhuttu paljon lasten ja nuorten eriarvoisuuden kasvusta. Koulujen alkaessa kaikilla ei ollutkaan kertoa kesälomamatkoista tai näyttää uutta kännykkää. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa yli 130 000 lasta elää kotitaloudessa, jonka tulot ovat alle köyhyysrajan. Pakonsanelemana tingitään muun muassa harrastusmenoista.…
Lue lisää

Nyt ei voi myöhästyä

Juna hidastaa keskellä ei mitään. Pienen hämmennyksen jälkeen konduktööri kuuluttaa pysähdyksen johtuvan muusta junaliikenteestä. Olemme Oulu-Ylivieska rataosuudella lähes täydessä junassa. Kesän kiitorataremontti on tuonut liikematkustajatkin raiteille. Matkustamme jo konkareina lemmikkiosastolla, sillä perheen pienin, alle 1-vuotias belgianpaimenkoira Rosa kulkee mukana. Pieni…
Lue lisää

Työttömille toivoa ja tukea

  Tuoreimpien lukujen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla on yhä liki 26 000 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli maaliskuussa 13,9 prosenttia. Työttömyys koskettaa monia ihmisiä ja perheitä. Työttömyys on seurausta ennen kaikkea pitkästä taantumasta ja heikosta kysynnästä. Siitä ei saa syyllistää työttömiä. Työttömyys ei…
Lue lisää

Sosialidemokratia on vastaus aikamme haasteisiin

Ajat ovat muuttuneet. Vielä äsken sitten saatettiin sanoa, että sosialidemokraatit ovat tehtävänsä tehneet eikä puolueissa ole eroja. Toisin on nyt. Äärioikeistolainen kansallismielisyys ja tosiasioista piittaamaton populismi nostavat eri puolilla päätään. Euroopassa tapaa puolueita, joita voi hyvällä syyllä kutsua kansallissosialistisiksi. Protektionismi…
Lue lisää

Malttia ja järkeä talouspolitiikkaan

  Vaalikauden puoliväli lähestyy, ja maamme hallituksella on tärkeät valinnat edessään. Antavatko taantuman taittumisesta kertovat talousuutiset aihetta löysätä säästölinjaa vai onko tästä huolimatta syytä päättää lisäleikkauksista? Hallituksen viestit ovat olleet ristiriitaisia, eikä päätös lykätä puoliväliriihi kunnallisvaalien yli lisää luottamusta. Valtiovarainministeri…
Lue lisää

Työelämän kehittämisessä olisi käyttöä tosiasioille

Hyvä kertomus on viestinnän onnistumisen avain, myös ja erityisesti politiikassa. Kertomus palkkatyön loppumisesta on onnistunut: sekä media että poliitikot ovat lähes poikkeuksetta omaksuneet käsityksen siitä, että vakaat palkkatyösuhteet kuuluvat menneisyyteen ja uusi teknologia vie pian loputkin työt. Tarina toistui esimerkiksi…
Lue lisää