KOLUMNI KALEVASSA 11.1.
Julkisen talouden puitteet ovat käymässä vielä pelättyäkin ahtaammiksi. Hallitusohjelmaan kirjatut säästöt joudutaan varmasti toteuttamaan sentilleen. Silti on välttämätöntä, että valtiolla ja kunnilla on valmius kulkea myös vastavirtaan ja ajaa hyvinvointivaltiota ylös siellä missä tarve on suurin.
Vuodenvaihteessa pantiin toimeen työttömyysturvan peruspäivärahan korotus sadalla eurolla ja toimeentulotuen tasonosto. Rahat tulevat saajille tarpeeseen sekä ylläpitävät samalla kotimaista kysyntää. Toimet viestivät vastavirtaan kulkemista: pienituloisimpien asemasta huolehditaan, vaikka julkista taloutta täytyy vakauttaa. Suomi on eurooppalaisessa perheessä poikkeuksellinen maa. Kaikkialla muualla leikataan sosiaaliturvasta.
Lasten päivähoito on yksi perhepolitiikan kulmakivistä. Nykyisen kaltainen oikeus päivähoitoon oli viime lamakauden suuria vastavirtapäätöksiä: sen toteutti Paavo Lipposen ensimmäinen hallitus keskellä suurta säästöurakkaa. Nykyisen hallituksen ohjelmasta käy ilmi lasten päivähoidon edelleen kehittämisen tahto: hoidon laatua on parannettava ja ryhmäkokoja pienennettävä.
Lue koko Tytin kolumni tästä.
Kommentit