perhevapaat

Kainuun Sanomien kolumnini: Inhimillisten tekojen hallitus

Marinin hallitus on sitoutunut tekemään inhimillistä politiikkaa, joka lähtee ihmisestä, hänen toiveistaan, unelmistaan ja voimavaroistaan. Politiikassa onkin tehty viime päivinä runsaasti tekoja inhimillisemmän Suomen eteen. Viime viikolla pääsimme lunastamaan tärkeän inhimillisyyslupauksen. Sitova hoitajamitoitus 0,7 tulee lakiin tämän vuoden elokuussa. Ensimmäisellä…
Lue lisää

On aika uudistaa perhevapaat

Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. On hyvä hetki nostaa esille tarve uudistaa perhevapaat ja tukea perheiden hyvinvointia. Monimuotoiset perheet ja pirstoutunut työelämä edellyttävät perhevapaisiin lisää joustoa ja uudistamista. Isien osaamista ja sitoutumista lasten kasvatukseen ei ole otettu huomioon…
Lue lisää

Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen uutiskirje 22.2.2017

  Hyvät Ystävät! Lämmin tervehdys eduskunnasta. Kevätistuntokausi avattiin helmikuun alussa virallisten valtiopäivien avajaisten merkeissä, ja työ eduskunnassa on jo täydessä vauhdissa. Itselläni vuoden alku on ollut työntäyteinen puheenjohtajakiertueen myötä. Tässä uutiskirjeessä on hieman tunnelmia puheenjohtajakiertueesta samoin kuin puoluekokouksesta. Lisäksi uutiskirjeessä…
Lue lisää

Vaalipäällikön katsaus: Sukupuolen vaikutus palkkaan pitää korjata

Eriarvoisuuden kasvu on tutkitusti huolenaihe ihmisten mielissä. Haluamme nostaa tasa-arvokysymykset vahvasti esiin, sanoo SDP:n vaalipäällikkö, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
Lue lisää

Hyvää perhearkea isille

Lapsiperheiden määrä ja lasten määrä on ollut jo pitkään laskusuunnassa. Uutisissa perheiden määrän pienenemistä siivitetään kertomuksilla lastensuojelutapausten lisääntymisestä. Perhe värittyy tässä kuvassa ongelmien alkulähteeksi. Tämä valju kuva ei kuitenkaan ole totta. Meillä on hyvät perheet ja niissä paljon hyviä miehiä…
Lue lisää

Kiitos luottamuksesta, demarinaiset!

Demarinaisten liittokokous valitsi minut viikonloppuna puheenjohtajaksi seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Kiitos luottamuksesta!
Lue lisää