Sote-järjestöt tekevät työtä, joka vaikuttaa ihmisten arkeen ja hyvinvointiin. Ne auttavat kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevia, ehkäisevät ongelmia ja paikkaavat aukkoja, joihin julkiset palvelut eivät aina yllä.
Orpon hallitus on leikannut sote-järjestöjen rahoitusta jo rajusti tällä vaalikaudella. Ensi vuonna hallitus aikoo leikata järjestöiltä vielä 84 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin kolmannesta avustuksista. Hallituksen suunnittelemat uudet leikkaukset ovat jopa kuolinisku monelle järjestölle.
On selvää, että valtion taloutta on tasapainotettava. Kipeitäkin päätöksiä joudutaan tekemään nyt ja tulevaisuudessa. Myös järjestöissä on tämä ymmärretty ja ne ovat sopeuttaneet toimintaansa merkittävästi. Nyt hallitus menee kuitenkin liian pitkälle.
SDP ei näitä lisäleikkauksia hyväksy.
Vetosimme hallitukseen jo keväällä, että se peruu nämä kohtuuttomat leikkaukset syksyn budjettiriihessä. Kovakorvainen hallitus ei kuitenkaan näin tehnyt.
Tahtoa hallitukselta sen sijaan löytyi lähes miljardin euron veronalennuksiin suuryrityksille.
SDP esittää omassa vaihtoehtobudjetissaan sote-järjestöjen vuoden 2027 rahoitusleikkausten perumista ja osoittamaan siihen tarvittavan rahoituksen.
Ja vähintään yhtä väärin kuin itse leikkaukset on tapa, jolla hallitus niistä puhuu.
Ei ole oikein, että vastuuministeri vähättelee puheillaan työtä, jota esimerkiksi Aseman Lapset, Kehitysvammaliitto, MIELI ry ja lukuisat muut järjestöt tekevät ihmisten hyväksi joka päivä.
Sote-järjestöiltä ei voi leikata enää euroakaan. Näiden leikkausten peruminen on selkeä kärki SDP:n omassa vaihtoehtobudjetissa.

Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.