Sosiaalidemokraattien tavoite EU-budjetin suhteen on selkeä: EU-rahoituksen on edistettävä työtä ja kasvua. Euroopan on noustava talouskurimuksesta.
Hyvät tavoitteet ja kovat odotukset on sovitettava julkisen talouden tosiasioihin. EU:n jäsenmaiden budjeteissa on luvassa vuosien säästökuuri, joten niiltä ei heru eikä liikene rahaa kasvattamaan unionin yhteistä budjettia komission ehdottamalla tavalla. Rahoituskehyksen huoleton kasvattaminen veisi Suomen rahoitusaseman ankaran pakkasen puolelle.
Omien perusteltujen rahoitustavoitteiden sovittaminen yhtä lailla perusteltuihin säästötavoitteisiin on vaikeaa. Suomen neuvotteluista vastaava Eurooppa-ministeri ja loppusuoran hoitava ovat kovan haasteen edessä. Suomi on aikaisempina vuosina onnistunut neuvottelemaan itselleen hyvät lopputulokset. Olemme yhteistyökykyinen ja – haluinen jäsenmaa, jolla on poliittista pääomaa käytettäväksi. Olemme EU:n päätöksenteon ytimessä, niin kuin tavoitteemme on ollut.
Pohjois- ja Itä-Suomen erityisrahoitus turvattava
Suomen omissa tavoitteissa on painotettava erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen erityistarpeita: harva asutus ja pitkät etäisyydet ovat peruste tuen saannille. Erityisrahoitus sekä Itä-Suomen pitäminen kehittyneiden alueiden luokassa nostavat Suomen koheesiorahoituspottia merkittävästi. Lisäksi Pohjoinen on koko Euroopalle suuri lupaus. Vastuullisesti käytettyinä alueen luonnonvarat sekä avautuvat pohjoiset meriväylät tuottavat lisäarvoa. Rakennerahastovarojen sijoittaminen Pohjois-Eurooppaan on järkevää varautumista ja valmistautumista tulevaan. Pohjoinen ei ole pelkkää periferiaa, vaan huomisen sampo.
Ykköstavoitteena nuorisotyöttömyyden taltuttaminen
Sosiaalirahastoa on käytettävä köyhyyden torjuntaan, sukupuolten tasa-arvoon ja kaikenlaisen syrjinnän torjumiseen. Euroopan sosiaalidemokraattien ykköstavoite on nuorisotyöttömyyden taltuttaminen. EU:ssa työttömiä on 25 miljoonaa. Nuorisotyöttömiä on 5,5 miljoonaa eli Suomen asukasluvun verran. Emme saa menettää kokonaista sukupolvea työttömyyteen ja toivottomuuteen.
Kommentit