
Kuluneella hallituskaudella olemme kohdanneet kriisejä, joita vaalikauden alussa emme olisi uskoneet tapahtuvaksi. Kriisit kuormittavat psyykkisesti, ja epävarmoina aikoina mielen ongelmat korostuvat. Etenkin nuorten mielenterveysongelmat ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Syyskuussa julkaistun Kelan tutkimuslaitoksen tilastotiedon mukaan suurin syy nuorten pitkille sairaspoissaoloille ovat mielenterveysongelmat. Tilanne on otettava vakavasti. Mielenterveyspalveluiden saavutettavuutta on parannettava. Meillä Oulussa mielenterveyspalveluiden saatavuus on ollut pitkään puutteellista. Asia vaatii korjausta: tilanteeseen on saatava muutos. Mielenterveysongelmien parissa kamppailevat tarvitsevat apua jo tänään, eikä meillä ole aikaa hukattavaksi.
Marinin hallitus on tarttunut ripeästi palveluiden saatavuutta koskevaan haasteeseen. Lokakuun alussa eduskunnan lähetekeskustelussa oli hallituksen esitys mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistuksesta. Uudistuksen tarkoituksena on parantaa mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalvelujen saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhdenvertaisesti tarvitsemiaan palveluja kaikissa ikäryhmissä. Esityksessä selkeytetään uusien hyvinvointialueiden ja kuntien mielenterveyden edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön tehtäviä.
Kun mielenterveys-, päihde- ja riippuvuushoidon palveluita järjestetään, on keskeistä, että palveluissa kiinnitetään huomiota terveyden hoitamiseen kokonaisuutena. Ihminen on kohdattava kokonaisvaltaisesti. Uudistuksen myötä palveluita tarvitsevien yhdenvertaisuus tulee parantumaan, ja esimerkiksi sosiaalihuollon asiakkaiden asema vahvistuu.
Korona-ajoista kertynyt hoitovelka on maksettava. Marinin hallitus on panostanut sosiaali- ja terveyspalveluihin enemmän kuin aiemmat hallitukset. On kuitenkin selvää, että tulevilla hallituskausilla työtä on vielä tehtävänä.
Vuodenvaihteen jälkeen toimintansa aloittavat hyvinvointialueet, ja sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta uusille alueille. Sote-uudistuksen tavoitteena on, että palveluiden saatavuus- ja laatu tulevat parantumaan hyvinvointialueilla. Näin on tapahduttava meillä täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Aluevaltuutetut ovat paljon vartioina. On meidän päättäjien vastuu varmistaa oman alueemme mielenterveyspalvelut siten, että niitä tarvitsevat pääsevät kynnyksettömästi hoidon piiriin. On lohdullista, että haastavista olosuhteista huolimatta Marinin hallituksen päätöksenteon keskiössä on koko hallituskauden ajan ollut ihmisten hyvinvoinnin parantaminen. Tätä työtä jatkamme määrätietoisesti tulevina vuosina. Tavoitteenamme on SDP:n hoitotakuulupauksen mukaisesti, että mielenterveyspalveluiden pariin on päästävä seitsemän päivän kuluessa.
Kirjoitus on julkaistu Forum24-lehden kolumnipalstalla 19.10.22
Kommentit