Marinin hallituksen lisätalousarviossa panostuksia ihmisten hyvinvointiin

Panostukset ihmisten hyvinvointiin ja koulutukseen ovat olleet Marinin hallituksen keskeisiä painopisteitä. Tämä näkyy myös hallituskauden viimeisessä lisätalousarviossa, jota olemme tällä viikolla eduskunnassa käsitelleet.

Lisätalousarvio sisältää tärkeitä päätöksiä. Esitämme hyvinvointialueille 500 miljoonan euron lisärahoitusta. Päätös lisärahoituksesta oli välttämätön, sillä sen avulla hyvinvointialueet pystyvät purkamaan koronasta johtuvaa hoitovelkaa.

Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuutettuna olen päätöksestä hyvilläni. Osa 500 miljoonan euron rahoituksesta on myös suunnattu hyvinvointialueiden sujuvan aloituksen turvaamiseksi. On tärkeää, että ihmiset saavat palveluita sujuvasti ja ilman pitkää odotusaikaa.

Lisätalousarviossa on huomioitu myös lapset ja nuoret. Varhaiskasvatuksen-, sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin avustuksiin varattiin 20 miljoonan määrärahat. Lisäksi 19 miljoonaa euroa varattiin myös nuorten rikollisuuden ehkäisyyn ja torjuntaan.

Lisärahoitus suunnataan esimerkiksi tärkeään nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevään ankkuritoimintaan, kuntien nuorisotyöhön ja oppilaitoksissa tapahtuvan nuorisotyön vahvistamiseen. Koulutukselliseen tasa-arvoon määrätyt varat ovat oppilaitosten haettavissa opetus-ja kulttuuriministeriöstä. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi kouluavustajan palkkaamiseksi, oppimisen tukeen tai ryhmäkokojen pienentämiseksi.

Opetus-ja kulttuuriministeriön avustusta ovat hakeneet ja saaneet myös monet Oulun seudun kouluista.

Marinin hallitus jatkaa samalla oikeudenmukaisella linjalla myös lisätalousarvion määrärahojen suhteen. Itselleni tärkeimpiä asioita politiikassa ovat ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja lasten ja nuorten aseman parantaminen.

Kommentit

Jätä kommentti