Tytti omin sanoin

Olen syntynyt Oulussa helmikuussa 1976 perheeseen, jossa oli viisi lasta. Isäni työskenteli Oulun kaupunginorkesterin viulistina, ja äitini hoiti meitä lapsia kotona. Vain 11 kuukautta syntymäni jälkeen sain pikkuveljen. Meitä luultiin pienenä usein kaksosiksi. Pikkuveljeni toimii tätä nykyä moottorialan yrittäjänä Oulussa. Minulla on kaksi vanhempaa veljeä. He pitivät pikkusiskosta hyvää huolta – ja pitävät yhä. Isosiskoni on minua kymmenen vuotta vanhempi ja hyvä ystäväni.

Lapsuudessani perheellämme oli rahasta tiukkaa, esimerkiksi vaatteet kiersivät sisarukselta toiselle. Perheessä oli koira – suomenajokoira Jasse – jonka kanssa minä ja pikkuveljeni menimme isän mukana jänismetsälle Kiimingin ja Haukiputaan metsiin. Lapsesta lähtien opin olemaan luonnossa. Perheellämme oli vaatimattomasti varustettu mökki, jossa me lapset osallistuimme mökkielämän askareisiin. Mökille menimme joka viikonloppu ja siellä vietimme kesät – muuten asuimme aivan keskustan tuntumassa Tuirassa, talossa joka nimi on Oulunportti.

Aloitin koulukäyntini Tuiran ala-asteella. Olin muita kirkkaasti päätä pidempi, ja jotkut keksivät kutsua minua Eiffel-torniksi. Olen aikuisemmalla iällä vieraillut Pariisin huimaavan kauniissa Eiffel-tornissa ja olen nykyisin kutsumanimestäni suorastaan ylpeä. Osoittauduin koulussa lahjakkaaksi oppilaaksi. Lopulta luokanvalvojani keksi ehdottaa hyppäämistä yhden luokan yli. Suoritinkin kolme lukukautta kerralla ja menin yläasteelle ikätovereitani vuotta aiemmin.

Yhdistystoimintaan tulin mukaan 6-vuotiaana Koskelankylän Valolla järjestetyn hevosenhoitokurssin myötä. Liityin Oulun Luontonuoriin ja myöhemmin myös Parasta Lapsille Oulun osastoon. Näistä järjestöistä tuli minulle läheisiä, sillä minulle tärkeän nykyisin Kestävän Kehityksen Keskuksena tunnetun talon toiminta oli tuolloin näissä käsissä. Harrastin hevosia ja ratsastusta, kaiken sen ajan mitä lukemiselta jäi. Olin lapsena lukutoukka. Luin KAIKEN. Aloin varhain myös tekemään työtä: jaoin alussa mainoksia ja myöhemmin lehtiä isoveljieni kanssa. Lopulta otin työn omiin nimiini ja jaoin Oulu-lehteä ja silloista Liittoa varsin isolle alueelle Heinäpäässä ja keskustassa useita vuosia vielä yliopisto-opiskelijanakin.

Yläasteen kävin Merikoskessa. Olin varsin …no tavallinen teini. Minulle ei koskaan sattunut mitään mitä nykyisin katuisin, vaikka olin mukana muun muassa Oulun kuuluisassa kristalliyöksi kutsutussa nuorisomellakassa, tosin katsojien joukossa.

Pääsin lukioon hyvällä keskiarvolla. Valitsin lukiokseni yläasteesta tutuksi tulleen Merikosken. Siellä minulla oli persoonallisia opettajia: esimerkiksi saksan opettajani (ja luokanvalvojani) Päivikki Läksy (kyllä: LÄKSY). Lukio meni minulta hyvin. Tentin monia kursseja, ja tentteihin liittyen tein tutkielmia muun muassa Jeesuksen sanomasta, Karl Marxista, Suomenlinnasta ja Lähi-idän tilanteesta. Lukion päästötodistukseni keskiarvo oli 9,5 ja kirjoitin viisi laudaturia.

Lukion jälkeen en heti tiennyt mihin ryhtyisin. Hain Oulun yliopistoon lukemaan saksaa ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä. Aloitin opinnot vuonna 1994 ollessani vasta 18-vuotias. Opintojen ohella toimin ahkerasti silloisen Nuorten Kierrätyskeskuksen, nykyisen Kestävän Kehityksen Keskuksen, parissa. Olin Oulun Luontonuorten puheenjohtaja. Kehitimme Ouluun kierrätystä. Se työ oli tehtävä alusta kaikki, sillä asia oli kaikille uusi. Oppi-isänäni asiassa oli Yritetään Yhdessä ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Seppo Vaaraniemi, jolle edelleen olen kiitollinen saamastani vastuusta.

Vuonna 1995 perustimme Oulun Ekotuote Oy:n. Minusta tuli sen toimitusjohtaja. Kehitimme Ouluun kierrätykseen perustuvan jätteenlajittelujärjestelmän. Ne ajat olivat mieleenpainuvia: olin kuitenkin vielä opiskelija (ja eri alalta), mutta toimitusjohtajana tein ekopisteillä töitä oman firman haalareissa, ajoin oman firman autolla ja minulla oli oman firman kännykkä. Se oli hienoa, vielä kun tiesi toimivansa niin hyvän asian puolella.

Opintojeni edistyessä lähdin vaihto-oppilaaksi Saksaan. Olin vuonna 1996 Baijerissa Eichstättissa lukukauden ja nautin sen saksalaisittain älyllisestä ilmapiiristä. Vietin noina vuosina myös pariin otteeseen muutamia kuukausia Kiinassa Nokialla työskennelleen siskoni luona.

Yliopisto-opiskelijana tulin myös politiikan pariin. Olin sitoutumattomana mukana tukemassa erästä demariehdokasta vuoden 1995 eduskuntavaaleissa ja lähdin myös mukaan ylioppilaskuntapolitiikkaan humanistien listalta. Sain kosketuksen politiikkaan ja tunsin vahvasti että se olisi ”minun juttuni”.

Vuonna 1998 kesällä kierrätyskeskukseen tultiin pyytämään minua eduskuntavaaliehdokkaaksi. Harkittuani asiaa kesän yli suostuin ja liityin SDP:n jäseneksi. Minuun teki vaikutuksen SDP:n tavoite työllisyydestä, sillä olin omin silmin nähnyt miten työssäkäynti paransi jo lähes toivottomiksi tapauksiksikin tuomittujen ihmisten elämänlaatua – vaikka työ olisi ollut aluksi vain esimerkiksi paperinlajittelua.

Sain 1909 ääntä, vaikka olin täysin pystymetsästä mukana. Se oli hyvä tulos. Eduskuntavaalien jälkeen tuli aika perheen perustamiselle: minusta tuli äiti vuonna 2000. Halusin hoitaa vauvaani Salla Esteriä itse ja jäin pois työstäni Kestävän Kehityksen Talolla. Tulin valituksi Oulun kaupunginvaltuustoon kolme viikkoa lapseni syntymän jälkeen ja opettelin kunnallispolitiikan aakkosia vaipanvaihdon lomassa. Lisäksi tein opintoja vauvaa hoitaessani, ja kun olin saanut graduni valmiiksi, aloin ilokseni taas odottaa. Olli Eemeli syntyi elokuussa 2002.

tytti-t

Hoidin lapsia kotona kaiken kaikkiaan neljä ja puoli vuotta. Samalla suoritin opintoni loppuun ja valmistuin filosofian maisteriksi 2003. Olin aktiivisesti mukana Oulun kunnallispolitiikassa ja Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksessa.

Kun lapseni menivät päivähoitoon, aloin tosissani hakea töitä. Se ei käynytkään kädenkäänteessä, vaan olin puoli vuotta työtön työnhakija. Tein erilaisia keikkatöitä muun muassa toimittajana ja tiedottajana, mikä toki piti kiinni työelämässä, mutta teki toimeentulosta epävarmaa, sillä työmarkkinatuki heilahteli satunnaisten tulojen seurauksena.
Sinnikkään työnhaun tuloksena pääsin töihin nykyiseen Oulun ammattikorkeakouluun. Olin aluksi osa-aikaisena projektisuunnittelijana EU-hankkeessa, mutta lopulta etenin Kulttuurialan yksikön tutkimus- ja kehitystoiminnasta vastaavaksi koordinaattoriksi, mistä tulikin viimeisin nykyistä kansanedustajuutta edeltävä työni. Vaikka työni ammattikorkeakoulussa oli kuukaudesta ja vuodesta toiseen pätkätyötä, on työkokemuksestani Oamkissa ollut minulle suunnattomasti hyötyä, puhumattakaan siitä ilosta mikä hyvistä työkavereista ja kollegoista on ollut yhä edelleen.
Ehdokkuuteni vuoden 2007 vaaleissa ei vielä tuonut paikkaa eduskuntaan, mutta vuoden 2011 vaaleissa (kolmannella yrittämällä) tulin valituksi eduskuntaan kotikaupunkini Oulun suurimmalla henkilökohtaisella äänimäärällä.

Siitä lähtien olen saanut tehdä unelmatyötäni eduskunnassa. Minulla on vahva halu vaikuttaa. Olen saanut vastuuta ja luottamusta puolueeni piirissä. Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajana jo toisella eduskuntakaudellani pääsin maamme Eurooppa-politiikan ytimeen.

Antti Rinteen hallituksessa sain tehtävän viedä Suomen avointa ja aktiivista Eurooppa-linjaa eteenpäin eurooppaministerinä. Vastuullani ovat olleet niin Suomen EU-poliittisen selonteon laadinta kuin Suomen EU-puheenjohtajuuden luotsaus vuonna 2019. Sanna Marinin hallitus lisäsi työsarkaani omistajaohjausministerin tehtävällä. Tehtävänäni on luotsata valtio-omisteisten yli 60 yhtiön omistajuutta valtioneuvostossa. Vakaa ja varma omistajuus kartuttaa vaurautta yhteiseen kirstuun, josta kustannetaan hyvinvointivaltiomme palveluja. Koen molemmat ministerintehtävät mitä suurimmassa määrin isänmaani palvelemiseksi.

Eduskunnassa tapasin Oulusta kotoisin olevan mieheni ja vuosien yksinhuoltajuus päättyi kesähäihin Oulun Tuomiokirkossa heinäkuussa 2014. Palaset elämässäni asettuivat paikoilleen. Nyt uusperheessämme on uusi elämänvaihe, sillä kaikki lapsemme ovat täysi-ikäistyneet ja aloittelevat itsenäistä taivaltaan nuorina aikuisina. Perheemme pienokaisena säilyy belgianpaimenkoiramme Rosa, jonka hoito ja ulkoilutus ovat tärkeä tapa viettää yhteistä vapaa-aikaa. Ilmassa on muutoksen tuomaa haikeutta, mutta toivotan uudenlaisen arjen tervetulleeksi uteliaana. Elämä kulkee ja kantaa, tässä muutoksessa meidän vanhempien tärkein rooli on päästää irti, mutta säilyä silti tukena, kosketusetäisyydellä.

Kommentit

Jätä kommentti