”Roskaa. Julkaisija tarvitsee hoitoa.” Israelin suurlähettiläs Dan Ashbel käytti epätoivoisia ilmaisuja kommenteissaan Magneettimedia –lehden jutuista. Tavarataloketju J. Kärkkäisen julkaiseman lehden palstoilla on lietsottu juutalaisvihaa tavalla, joka saa olon epämiellyttäväksi: tämä on nähty ennenkin. Käsitys juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta on pysynyt elossa pienten piirien umpihulluissa teorioissa, mutta ilmaisjakelulehti on pudottanut propagandan joka kodin luukusta alas.
Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen blogi muslimien maailmanvalloituksesta ei aiheuttanut Ashbel-tasoisia vastalauseita, vaikka kirjoitus olisi ansainnut sen. Väite kaikkien muslimimaahanmuuttajien jihadismista ylittää kaiken järjen mukaan tutkintakynnyksen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.
Uskomatonta puhetta. Kuka olisi vielä viisi vuotta sitten aavistanut, että tämän päivän Suomessa antisemitismi ja rasismi elävät uutta kukoistustaan. Eduskunnassa istuu kansan valitsemia valtiopäivämiehiä, joita ei voi vain moittia rotuennakkoluuloista vaan jotka ovat saaneet tuomioita rasistisista rikoksista.
Naisviha elää ja voi hyvin. Jutta Urpilaista kehotetaan löysäämään nutturaa. Kevään ministerikierrätyksen yhteydessä käytetty termi ”naisministeri” ei ikinä ole ollut niin negatiivisesti latautunut.
Tästä on tulossa kova syksy. Rakenneuudistukset vievät maata eteenpäin, mutta nostavat poliittisen vimman pintaan. Tämä vielä kestetään, mutta sen ohella ounastelen edessä olevan arvojen taiston. Eduskuntaan on tulossa kaksi kansalaisaloitetta, joiden kannattajat ja vastustajat mielipidelynkkaajat jakavat susiin ja lampaisiin: aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista ja aloite ruotsin kielen vapaaehtoisuudesta.
Keskustelussa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ovat laineet lyöneet jo aikaa sitten yli. Mistään en henkilökohtaisesti ole saanut niin rumaa kansalaispalautetta kuin tuestani lakialoitteelle tasa-arvoisesta avioliittolaista. Vihapuhe ei pysy vain netin pimeydessä, vaan vähemmistöjä arvostellaan raa’asti turuilla ja toreilla. Pienissä kunnissa se on jopa politiikan lyömäase.
Kunpa ruotsin kielen asemasta käytävä keskustelu ei painuisi yhtä alas. Työläisen suoja on aina ollut pääsy opintielle. Nytkö olisi aika antaa sivistyksen ja kulttuurin rapautua?
Taantuma synnyttää taantumusta. Taantumus pitkittää taantumaa, sillä henkisesti ahtaassa Suomessa saamme odottaa innovatiivisten yritysten esiinmarssia. Ekonomisti Richard Floridan edelleen ajankohtaisessa arviossa luovuus on teknologiaa ja tietoakin tärkeämpi menestystekijä. Luovaa taloutta ruokkii kolmen t:n myönteinen kierre: tarvitaan teknologiaa, talenttia (osaamista) ja toleranssia. Olemmeko hukkaamassa toleranssin?
50 vuotta sitten Martin Luther King piti historiallisen puheen. Olen iloinen, että sitä on näyttävästi muisteltu. Sen viesti on ajankohtaisuudessaan kuin aamukaste henkiseen kuivuuteen.
Kolumni on julkaistu Demokraatissa 3.9.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.