Hallituksella selkeä kanta EU-elpymispakettiin

Mielipide

Pääkirjoituksessa (HS 14.4.) arvioitiin hallituspuolueiden muuttaneen kantaansa EU:n elpymispakettiin. Tällaisen muutoksen havaitseminen voi perustua vain virhetulkintaan. Pääministeri Marinin tavoite elpymispaketissa oli tukea välttämätöntä yhteistä ponnistusta Euroopan talouden pelastamiseksi. Suomen hallitus ei ole missään vaiheessa toivonut lisävelanottoa yhtään sen enempää kuin pandemian aiheuttamaa kriisiäkään.

On myös kohtuutonta puhua Ranskasta tai muistakaan EU-maista ”lihapatojen äärelle” tungeksimassa. Koronakriisi on iskenyt suurimpaan osaan EU-jäsenmaita pahemmin kuin Suomeen. Menetykset ovat olleet valtavia. Nämä maat vaihtaisivat varmasti mielellään osia koronasta toistaiseksi kohtalaisin vaurioin selvinneen Suomen kanssa.

Sovittu elpymispaketti on kertaluontoinen sopimus. Sitä se on niin juridisesti kuin poliittisestikin. Sopimusta ei ollut helppoa saada aikaan, eikä sen toimeenpanokaan näytä yksinkertaiselta.

Sen havainnon haluan kuitenkin vahvistaa, että nyt on aika siirtyä katsomaan tulevaisuuteen. On luotava linjaukset siitä, ettei koronan kaltainen paha pääse yllättämään Eurooppaa toistamiseen. On vahvistettava avoimuuteen perustuvaa strategista autonomiaa.

Yhteistä elvytystä varten kukin EU-maa laatii parhaillaan suunnitelmaa varojen käytöstä. Rahankäyttöä myös valvotaan. Suomi aikoo käyttää rahaa mm. ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, digitalisaatioon, tutkimukseen ja koulutukseen, työvoimapalveluihin ja sosiaali- ja terveyspalveluihin – uudistamme taloutta, puramme hoitoonpääsyn jonoja ja autamme ihmisiä uuden alkuun korona-ahdingosta. Näin välttämätön paha voi johtaa voiton puolelle.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 16.4.2021.