Blogi

Hedelmälliset nimikeskustelut

Kuvitellaan tilanne. Joku pysäyttää sinut kadulla ja kehottaa pohtimaan kotimaakuntaasi. Just-joo. Ei paljon kiinnosta. Otetaan toinen tilanne. Joku pysäyttää sinut kadulla ja kysyy pitäisikö kotimaakuntasi nimi olla Pohjois-Pohjanmaa vai Oulunmaa. Alkaa kiinnostamaan! Tämä jälkimmäinen tilanne on tosi, meneillään on arviointi…

Ministeri Suvi Lindenin perheonni

Porvarihallituksessa toisen tilaisuuden ministerisalkkuun saanut Suvi Linden on ollut viime päivät valtavassa mediapaineessa. Voisi kuvitella että kyse olisi merkittävästä joko taloudellisia tai poliittisia riskejä sisältävästä kysymyksestä, mutta ei: kansakunta kohisee ministeriperheeseen adoptoidun pienen kiinalaistytön hoitojärjestelyistä. Herranpieksut. On kuin eläisimme ahdasmielistä…

Kolme kertaa Venäjä

Viime viikonvaihteessa kävin Pietarissa. Ensimmäistä kertaa minun osaltani Venäjällä. Tuoretta puolustusministerin lausuntoa mukaillen, kolme kertaa Venäjä: 1. Ensinnäkin puhuttelevin havainto. Se on lähellä. Esimerkiksi Pietariin pääsee muutamien tuntien junamatkalla. Ihan naapurissa Suomenlahden äärellä on viiden miljoonan asukkaan suurkaupunki, joka on…

Terveisiä Tulevaisuusfoorumista

SDP kokoontui tänään Lahteen Sibeliustaloon pohtimaan puolueen ja sen toiminnan tulevaisuutta. Tulevaisuusfoorumiin oli kutsuttu vaikuttava määrä puolueen aktiiveja. Arviolta tuhatkunta demaria keskuteli 2000-luvun haasteista ja poliittisen toiminnan muutostarpeista. Tuttuja oli paljon: juttelin pitkään mm. Maria Guzeninan kanssa ja ay-puolen vaikuttajan…

Maakuntajohtajaa etsitään

Pohjois-Pohjanmaan liitossa on auki maakuntajohtajan virka. Hakuaika päättyy ensi viikon keskiviikkona. Jos olet: kielitaitoinen, sinulla on ylempi korkeakoulututkinto, johtajakokemusta löytyy ja omaat kehittämiskykyä -ja näkemystä, niin laita hakemus. Haku on syytä tehdä avoimena ja laajana. Maakuntamme on Suomen kyvykkäimpiä ja…

Uusin tuulin ja voimin

Eilen Helsingin Sanomat kirjoitti Maria Guzenina-Richardsonin nosteesta SDP.n puoluejohtoon. Maria itse vaati malttia ja väläytti pikemminkin varapuheenjohtajakorttia. Tervetullutta on että johtajistosta keskustellaan. SDP on oppositiossa, ja puheenvuoroja uudistumisesta tarvitaan kipeästi. Viime viikolla asiasta puhui Liisa Jaakonsaari: Iltasanomissa Liisa vaati rapsakkaa…

Kädetön ja jalaton

Kylläpä joskus on mukava olla väärässä: arvelin Oulun valtuuston johtoon nousevan Riikka Moilanen-Savolaisen, mutta toisin kävi. En olisi uskonut kepusta löytyvän rohkeutta nostaa paikalla Kyösti Oikarista. Mutta niin kävi, ja hyvä. Paikka oli ryhmien sopimuksen mukaan kepun, ja siihen nähden…

Naiset Oulun taustalla?

Luin uusimmasta Forum24 -lehdestä väistyvän Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Matti Pikkaraisen (kesk.) haastattelua. Jälleen kerran kiinnitin huomiota seikkaan, joka toistuu kun Oulun keskeisiä vaikuttajanimiä listataan: ei yhtään naista. Pikkarainen toi esiin hänen mielestään vahvan vaikuttajan vaikutelman jättäneitä henkilöitä eri puolueista. Vain…

Syyskauteen

Tänään on hyvä päivä aloittaa blogi tauon jälkeen. Viisi kuukautta on mennyt vaaleista, ja nyt on jo selkeästi uusi vaihde päällä. Kävin keväällä hakemassa uutta virtaa Euroopasta, maakuntaliiton kanssa matkailimme Brysselissä ja Haagissa, ja Euroopan neuvoston työhön osallistuin touko-kesäkuun vaihteessa…

22.3.2007 Tunnelmia vaalituloksen jäljiltä

Äänet on laskettu ja tarkistettukin. Sain 2791 ääntä, mikä on paljon se. Se ei kuitenkaan riittänyt, enkä ole tullut valituksi kansanedustajaksi. En kiellä etteikö se olisi minulle pettymys, sillä minä ja monet tukijat ympärilläni teimme hartiavoimin töitä kampanjan eteen. Äänimääräni…