Vappupuhe 2018
Tytti Tuppurainen
Kuusamo, Oulu, Siikajoki

Hyvät kuulijat,

en arvannutkaan kuinka lähellä vappua olin vuonna 1996. Olin opiskelija ja yliopistovaihdossa pienessä saksalaisessa Eichstättin kaupungissa. Kevät oli kylmä, ja muistini mukaan tuolloin toukokuun ensimmäisenä päivänä kevyt lumi satoi kumpuilevan maiseman ylle. Katselin sitä yksin opiskelija-asuntoni ikkunasta (se oli pieni huone ilman omaa suihkua ja vessaa), sillä en ollut vielä ehtinyt tutustua juuri keneenkään.

Vasta jälkeenpäin minulle valkeni, että pyhän Valburgin luut ovat Eichstättin Pyhän ristin kirkossa. Kun vietämme vappua, vietämme oikeastaan pyhän Valburgin muistopäivää.

Valburg oli 700-luvulla elänyt katolinen pyhimys, aikansa edistyksellinen uranainen, joka toimi muun muassa miesluostarin johtajana. Hän on suojeluspyhimys myrskyjä, sairauksia, raivotautia, nälänhätää ja katoa vastaan, sekä merimiesten, sairaiden, vastasynnyttäiden ja maanviljelijöiden suojelija. Häntä voi tänä päivänä hyvin pitää kaikkien feministien esiäitinä sekä hyvien tekojensa vuoksi kerrassaan esikuvallisena sosialidemokraattina.

Vuoden 870 toukokuun ensimmäisestä päivästä lähtien Valburgin luut ovat olleet Eichstättissä. Olisin siis tuolloin Saksassa ollessani voinut käydä kirjaimellisesti vapun alkujuurilla!

Tänä päivänä vappu on minulle ennen kaikkea työväen juhla, mutta tuolloin nuorena vaihto-opiskelijana en vielä ollut saanut kosketusta siihen. Nautin opiskelijaelämästä, ja lukuun ottamatta mainittua vuotta 1996, jolloin olin Erasmus-vaihdon vuoksi pois Suomesta, vietin vappua opiskelukavereiden kanssa oikeaoppisesti haalarit päällä ja teekkareiden tempauksia ihaillen. Suomi oli juuri liittynyt Euroopan unioniin, ja rajat ja mahdollisuudet olivat auki taivaita myöten.

Poliittinen vappu minulle alkoi avautua kuitenkin varsin pian. Liityin sosiaalidemokraatteihin vuonna 1998, tasan kaksikymmentä vuotta sitten (minulla on siis tänä vuonna jäsenyyteni merkkivuosi!), vuonna 1999 olin ensi kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla ja ensimmäisen vappupuheeni sain pitää seuraavana vuonna Kuusamossa. Tuolloin Kuusamon torilla olin elämäni keväässä: poliittisen urani alkumetreillä ja raskaana, onnellisena odottaen esikoistani, joka tulevana syksynä tulee täysi-ikäiseksi.

Hyvät kuulijat,

tämä on siis 18. vappupuheeni. Tänä vappuna haluan puhua teille kahdesta asiasta: luottamuksesta ja uskosta tulevaan. Suomi tarvitsee yhteiskuntapolitiikkaa, joka rakentuu keskinäiselle luottamukselle ja joka vahvistaa tulevaisuudenuskoa.

On lähes täsmälleen tasan vuosi tuleviin eduskuntavaaleihin, joissa ratkaistaan Suomen suunta.

Vaaleilla on tässä maassa ennenkin vaikutettu isänmaan suuntaan. Me elämme nyt muistamisen ja historian merkkivuosia. Tänä vuonna muistamme repivää sisällissotaa. Sota oli julma ja käsittämätön ja jätti vuosikymmeniksi haavoja ihmismieliin ja yhteisöihin, sukuihin ja perheisiin. 30 000 ihmistä kuoli, moni epäinhimillisissä oloissa vankileireillä.

Ensi vuonna tulee sata vuotta eduskuntavaaleista, joilla Suomi jätti synkän historian taakseen ja valitsi länsimaisen demokratian. Jo sotaa seuranneena vuonna suomalaiset kykenivät antamaan maalleen uuden alun. Lähes ylivoimaisessa tilanteessa suomalaiset pystyivät luottamaan toinen toisiinsa ja antamaan vaalien ratkaista. Tätä voi pitää Suomen ihmeenä.

Väinö Tannerin johdolla vain muutama hetki sitten kapinaan ryhtyneet sosialidemokraatit palasivat valtiopäiville suurimpana puolueena ja saivat yhteensä 80 paikkaa eduskuntaan. Läpi itsenäisyytemme satavuotisen historian on kulloisetkin suuret kysymykset ratkottu kansanvaltaa kunnioittaen vapaissa vaaleissa.

Kului seitsemän vuotta sovinnon vaaleista, ja Suomi sai ensimmäisen sosialidemokraattisen pääministerin. Väinö Tannerin vähemmistöhallitus nimitettiin tehtäväänsä joulukuussa 1926, ja ensimmäistä kertaa ministeriksi valittiin myös nainen. Miina Sillanpää särki tuolloin lasikaton ja toimi Tannerin hallituksen apulaissosiaaliministerinä.

Arkistojen kätköistä löysin pääministeri Tannerin vuonna 1927 Mäntyharjulla pitämän vappupuheen. Mitä Tanner tuolloin sanoi: ”Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme nähneet, että oikeisto on jälleen astunut asioiden johtoon. Kokoomus on ymmärtänyt pakottaa myös keskustapuolueet, ennen kaikkea maalaisliiton, omia tarkoituksiaan palvelemaan.”. Tanner totesi myös, että poliittinen elämä on suurimmaksi osaksi polkenut paikallaan, eikä mitään yhteiskunnallisia reformeja ole aikaansaatu. Myöskään SDP ei ole voinut luottaa pelkän oppositioaseman vievän puoluetta eteenpäin.

Tilannekuva vastaa hämmästyttävän tarkasti nykyistä. Juha Sipilän porvarillinen hallitus on toiminut kolme vuotta ja harjoittanut politiikkaa, jota voi hyvällä syyllä kutsua kokoomuslaiseksi.

Yhteinen nimittäjä Sipilän hallituksen politiikassa tuntuu olevan julkisen sektorin roolin kaventaminen ja palveluiden yksityistäminen sekä ammattiyhdistysliikkeen aseman heikentäminen. Suuret reformit ovat kaatuneet, kuten perhevapaauudistus tai yritystukilainsäädännön uudistaminen, tai etevät takkuisesti, pakkomielteen omaisella vimmalla, kuten sote-uudistus.

Hallituspuolueilla ei ole keskinäistä luottamusta, eivätkä hallituksen toimet kasvata kansalaisten uskoa tulevaan.
Poliittiset näkemykset äärevöityvät, ja yhteisymmärryksen hakemisen sijaan puolueet pyrkivät kirkastamaan omaa profiiliaan ja palvelemaan omia kannattajakuntiaan. Tästä räikein esimerkki on tietysti sote-uudistus, jossa hankkeen alkuperäiset tavoitteet – saumattomat hoitoketjut perus- ja erikoissairaanhoidon välillä sekä sosiaalipalvelujen integraatio – on unohdettu, ja sen sijasta on tehty suurimpien hallituspuolueiden lehmänkauppa: keskustalle uusi maakuntahallinto ja kokoomuslaisille markkinaehtoinen valinnanvapausmalli.

Luottamus on hukassa, eikä hallituksen koossa pysyminenkään ole varmaa.

Arveluttavinta kaikesta on hallituksen työmarkkinapolitiikka. Suomi on ollut sopimusyhteiskunta, jossa työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat hallituksen kanssa yhdessä sopineet suurista uudistuksista. Eläkeuudistukset ovat esimerkki yhteistyön voimasta. Tämä voimavara on nyt hylätty. Pääministerin johdolla on uhattu jopa yksipuolisilla lainsäädäntötoimilla, elleivät palkansaajat taivu hallituksen tahtoon.

Työttömien asemaan on tehty toinen toistaan karvaampia heikennyksiä. Työttömyysturvan tasosta on leikattu ja kestoa lyhennetty sata päivää. Epäoikeudenmukainen aktiivimalli rokottaa jopa heitä, jotka ahkerasti laativat hakemuksia ja etsivät töitä. Tuntuu kuin periaatteena olisi työttömän itsensä syyllistäminen, ei yhteiskunnallisen ongelman ratkaiseminen.

Vuosien saavutukset työelämän turvallisuuden kasvattamisessa tehdään tyhjäksi, kun hallitus tuoreilla kehysriihen päätöksillä tekee alle 30-vuotiaiden työsuhteista ikuista pätkätyötä ja heikentää irtisanomissuojaa. – Kun itse nuorena äitinä palasin perhevapailta työelämään, oli työsuhteeni määräaikainen. Työnantajan piti kuitenkin perustella se, mikä antoi sen vähän varmuutta mikä mahdollista oli; kyse ei ollut normaalitilasta. Nyt ei pidä edes perustella: Sipilän hallitus vakinaistaa pätkätyöt.

Hyvät kuulijat,

Kansalaisten uskoa tulevaisuuteen koetellaan, kun puolueiden keskinäisen kunnioituksen tilalle on astunut jatkuva kampittaminen ja torailu. Kansalaisten oikeudentuntoa koetellaan, kun poliittisin päätöksin kasvatetaan eriarvoisuutta ja tuloeroja sekä tietoisesti luodaan epävarmuutta työelämään.

Vastakkainasettelu on kärjistynyt eri väestöryhmien kesken. Maahanmuuttajat nähdään uhkana. Vihapuheesta on tullut tavallista. Monet vihaisen puheenvuoron käyttäjistä tuntuvat olevan aidosti hädissään. Heiltä ollaan viemässä jotakin, heidän Suomensa on katoamassa.

Tarvitaan muutos, ja vaalit voivat sen tuoda.

SDP:n on oltava se liike, joka politiikallaan lisää luottamusta ja tulevaisuudenuskoa. Kuinka se saavutetaan? On muistettava Väinö Tannerin sanat vappuna 1927: ”Meillä täytyy olla aina se tieto, että olemme asiallisesti oikealla pohjalla.”

On tärkeää ymmärtää, että demokratia tarvitsee oikeat puitteet itselleen. Yksi vankimmista puitteista on järjen ja järkipuheen kunnioittaminen, tosiasioiden tunnustaminen. Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta kenelläkään ei ole oikeutta omaan totuuteensa. Osaaminen ja asiantuntemus tuottavat hyvää keskustelua ja hyvää yhteiskuntaa.
Sosialidemokraattien tulee perustaa politiikkansa tosiasioille ja tutkitulle tiedolle.

Hyvät kuulijat,

jotta Suomen suunta voi muuttua, on sosialidemokraattien kyettävä kolmeen asiaan.

Ensinnäkin, harjoitettavan talouspolitiikan on oltava uskottavaa. Emme voi luvata kaikkea mahdollista, vaan on tehtävä selväksi mahdollisen rajat. Mikään ei politiikassa ole kohtalokkaampaa, kuin lupaukset joita ei lunastaa.

Me olemme luvanneet perua lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden leikkauksen. Me olemme luvanneet perua epäoikeudenmukaisen työttömyysturvan aktiivimallin. Me olemme luvanneet korotuksen pieniin eläkkeisiin. Tämän me teemme, teemme varmasti, mutta muutoin sovitamme kaiken politiikan järkevään taloudenpitoon. Noususuhdanne ei jatku ikuisesti, ja meidän varauduttava tuleviin hitaan talouskasvun vuosiin.

Toiseksi, meidän on tehtävä investointeja tulevaisuuteen. Sosialidemokraattinen politiikka on tulevaisuuspolitiikkaa, jolla luodaan edellytyksiä kestävälle kehitykselle.

On edistettävä maksutonta varhaiskasvatusta, jolla turvataan tasa-arvoiset lähtökohdat ja yhdenvertainen alku opintielle kaikille lapsille.

On ulotettava oppivelvollisuus toiselle asteelle, jotta yksikään nuori ei jäisi tulevaisuuden työmarkkinoille vain pelkän peruskoulun varassa ja jotta jokainen nuori saisi elämälleen eväät, joiden varassa rakentaa omaa elämäänsä.

On tehtävä perhevapaauudistus, joka kasvattaa isien roolia perheiden arjessa sekä kasvattaa työelämän tasa-arvoa ja poistaa sukupuoleen perustuvat palkka-erot.

On tehtävä ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa, joka turvaa luonnon säilymisen tulevillekin polville ja joka lopettaa muoviroskan kertymisen meriin.

Kolmanneksi, on palautettava eurooppalainen yhteistyö arvoonsa.

Tarvitaan uusi luku Suomen EU-politiikkaan. On varmistettava, että myös tulevaisuudessa nuoret voivat kulkea rajattomassa Euroopassa ja että myös tulevaisuudessa nuoret voivat suorittaa opintojaan eurooppalaisissa yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa.

Suomen ei tule asettaa jatkuvasti omia ehtojaan ja kynnyskysymyksiään, sillä tuolloin muut maat menevät menojaan. On seurattava tarkoin mitä Suomen pitkäaikainen kumppani Saksa tekee, on seurattava kiinnostuksella mitä Ranskan nuori ja idearikas presidentti Emmanuel Macron esittää.

Euroopalla on toivoa. Ranskan talous on toipunut. Saksan sosialidemokraatit ottivat EU-yhteistyön hallitusohjelman pääasiaksi. Euromaiden talous elpyi viime vuonna. Suomen SDP:n on tuettava eurooppalaista yhteistyötä, aivan kuten tuimme sitä Suomen päättäessään jäsenyydestään 90-luvun alussa.

EU on meille turvallisuusyhteisö. Siten Suomen paikka on unionin ytimessä Saksan ja Ranskan rinnalla. Eurooppa ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, ja Suomi on aktiivisena jäsenmaana muotoilemassa maanosan tulevaisuutta tässä kasvavien jännitteiden ja suurvaltojen maailmassa.

Yhdessä huolehdimme, että eurooppalaiset perusarvot – demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio – eivät taannu vaan nousevat uuteen kukoistukseensa.

Meille pohjoisen ihmisille EU on muutakin kuin arvoyhteisö. Olemme olleet pitkään EU:n rakennerahastopolitiikan hyötyjiä. EU:n koheesiopolitiikan tavoitteena on tasata alueellisia eroja. Suomen erityisasema pitkien välimatkojen harvaanasuttuna maana on kirjattu liittymissopimukseemme.

Olemme siten saaneet erityisrahoitusta kompensoimaan pysyviä haittoja, millä on ollut suuri merkitys näinä kansallisen aluepolitiikan alennustilan aikoina.

Kuluvalla kaudella 2014-2020 EU:n koheesiorahoitus Suomessa on liki puolitoista miljardia euroa painottuen meille Itä- ja Pohjois-Suomeen. Komissio julkaisee oman ehdotuksensa tulevan kehyskauden budjetista huomenna, ja meidän oltava valmiita turvaamaan pohjoisen asema. Tässäkin korostuu tarve aktiiviselle EU-vaikuttamiselle omiin nurkkiin käpertymisen sijaan.

SDP:lle eurooppalainen sosialidemokraattinen puolueperhe on ideologinen kotimme. Puheessaan Väinö Tanner muistutti meitä, että ”kaikessa toiminnassamme on meillä suurena tukena tietoisuus, että emme ole yksinämme, vaan että tukenamme on koko kansainvälinen työväestö”.

Hyvät kuulijat,

Suomi on Euroopan unionin puheenjohtajamaa vuonna 2019. Kuinka tuo tilaisuus voidaan parhaiten hyödyntää? Puheenjohtajuus osuu mielenkiitoiseen saumaan. Sekä Suomessa että Euroopassa on käyty vaalit. Voimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Normaali lainsäädäntöruuhka ei paina puheenjohtajuuttamme, vaan voimme suunnata katseet kauemmas.

Suomen on toimittava tavalla, joka vahvistaa jäsenmaiden keskinäistä luottamusta ja antaa EU-kansalaisille tulevaisuudenuskoa. Pieni maa voi olla kokoava voima ja lujittaa yhteistyötä. Suomi voi tuoda pohjoismaista hyvinvointiajattelua unionin agendalle, ja vahvistaa unionin sosiaalista ulottuvuutta.

EU:lla on oikeutusta ihmisten mielissä vain, jos kansalaiset voivat tuntea eurooppalaisen yhteistyön lisäarvon arjessaan. Suomen on puheenjohtajakaudellaan nostettava esiin EU:n toimet veronkierron välttämiseksi sekä yhteismarkkinoiden oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Työntekijöiden oikeuksia on vahvistettava.

Eurooppa ei ole vain markkinoiden Eurooppa, vaan ihmisten Eurooppa.

Hyvät kuulijat,

enää vuosi on tuleviin vaaleihin. Voiko mikään estää meitä onnistumasta? Suurin uhka menestyksellemme olemme me itse. Mikäli piirrämme tulevaisuudesta liian synkän kuvan, menetämme uskottavuutemme ihmisten silmissä.

Moni asia on hyvin: talous kasvaa ja yhä useampi pääsee kiinni työhön, Suomi on mittausten mukaan maailman onnellisin maa, Kärpät voittivat SM-kultaa, ja Pikkuleijonat maailmanmestaruuden! Hyvä me! Hyvä Suomi!

Kun käymme epäkohtiin kiinni, on muistettava, ettei kaikki ole huonosti. Liian mustan kuvan maalaaminen saattaa karkottaa ihmiset luotamme. On tarjottava ihmisille näkymä paremmasta, toivoa huomiseen. On vahvistettava kykyä yhteistyöhön ja valmiutta kompromisseihin.

Se on todellista johtajuutta. Sitä kysytään seuraavissa vaaleissa. On oltava valmis rakentamaan parempaa Suomea.

Milloin on sen aika, ellei nyt. Kuka sen tekee, ellemme me. Miten se tehdään, ellei yhdessä.

Hyvät kuulijat, hyvät toverit,

päätän puheeni kuten Väinö Tanner Mäntyharjulla. Ehdotan kohotettavaksi kansainväliselle työväenliikkeelle kolminkertaisen eläköön-huudon.

Eläköön! Eläköön! Eläköön!