Työ alkaa

Vaalit on käyty, ja tulos oli sekä odotettu että yllätys. SDP sai vähintään työvoiton, ja Oulun piirissä pidettiin asemat ennallaan kahdella edustajapaikalla. Oli odotettua, että perussuomalaiset nousevat paljon. Mutta oli yllätys, että puolue nousi noin paljon.

Muutos on suuri: Suomessa ei ole enää kolmea suurta puoluetta entiseen tapaan, vaan on neljä  keskisuurta puoluetta, joiden joukossa on tuntuvasti heikentynyt keskustapuolue.  Keskustan tappio oli raskas erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, missä puolueelta meni kolme paikkaa. Alueellamme ei ole enää yksiselitteistä valtapuoluetta, ja  se voi olla tervehdyttäväkin seikka.

Minultakin on moneen otteeseen kysytty pelottaako perussuomalaisten voitto. Ei se pelota. Se on väärä tulkinta. Eniten arveluttaa.  Millaista hallituspolitiikkaa perussuomalaiset vaalivoitollaan ryhtyvät harjoittamaan? Kuinka he tasapainottavat valtiontalouden? Miten käy kulttuurin ja luovien alojen, entäpä naisten tasa-arvon? Alkaako joku vaatimaan aborttioikeuden rajoittamista? Mitä ”maahanmuuton hallintaan ottaminen” oikeasti tarkoittaa? Aika näyttää, mutta sen sanon että perussuomalaisille tekee hyvää mennä hallitukseen ja ottaa lusikka kauniiseen käteen.  Asioiden hoito on muutakin kuin omien vaatimusten nokkelaa pudottelua.

Vaalikampanja meni SDP:ltä hyvin. Voi olla että olisi mennyt vieläkin paremmin, jos vaaliaikaa olisi ollut vaikka viikko pidempään. Puolueen puheenjohtaja loisti vaalitenteissä, ja työn ja oikeudenmukaisuuden ohjelma puhutteli ihmisiä. Demarit saivat itsetuntonsa takaisin, ja moni pitkään taustalla pysynyt palasi taas kampanjatyön eturintamalle. Nyt lähdemme tosissamme hallitusneuvotteluihin. SDP:lle kuuluu paikka hallituksessa.  Jos näin käy, SDP on luonnollisesti valtiovarainministeripuolue.

Eilen jätin eroanomukseni Oulun seudun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikköön. Palautin avaimet, työpuhelimen ja siivosin työhuoneeni. Tänään aloitin työt eduskunnassa. Sain kulkukortin ja katsastin tulevan työhuoneeni. Eduskuntaryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa ja järjestäytyi. Päädyimme siihen että vanhat jatkavat (johdossa siis Eero Heinäluoma). Mahdollinen hallitustyö tuo joka tapauksessa mukanaan henkilökuvioita. Ryhmä kävi myös läpi valiokunta-asioita. Omana toiveenani olisi ensisijaisesti suuri valiokunta ja sivistyvaliokunta. Myös talousvaliokunnan työ kiinnostaa.

Työ tuntuu hienolta. Arvokkaalta ja hienolta, ja jotenkin omalta. Tähän olen tähdännyt, tähän minulla on kutsumus. Huimaavan hienoa saada valtakirja kansalta. Kiitos jokaisesta 5313 äänestä. Kiitos oululaiset, että äänestitte minut kaupungin ykköseksi. Kiitos tukiryhmälle suuresta työstä. Nyt alan tositoimiin. Teen parhaani. Kuuntelen omaa järkeäni ja muistan Liisa Jaakonsaaren sanat: unohda oma ura, etsi totuutta.

Kommentit

Jätä kommentti