Tavallisen ihmisen toimeentulo

Välikysymykset ovat huonoa mediaa: käsikirjoitus on arvattavissa, niin kuin äänestystuloskin. Harmi, sillä tiistain välikysymys tuloeroista olisi kyllä ansainnut erityiskohtelun. Siinä summattiin sekä menneiden neljän vuoden ongelmat, että asetettiin vaihtoehdot seuraaville vuosille.

Suomessa on paljon hyvin toimeentulevia. Onpa osa suomalaisista rikkaitakin. Menestystä ei sinänsä pidä kadehtia, ei joidenkin rikastuminen ole meiltä muilta pois. Nyky-Suomessa rikastumiseen liittyy kuitenkin kysymys, joka vaatii vastausta. Miksi verotus on rakenteeltaan sellainen, jossa kaikkein suurituloisimmat maksavat pienemmän osuuden kuin tavalliset palkansaajat?

Verotuksen rakennetta voitaisiin korjata siten, että myös suurien pääomatulojen saajat voisivat maksaa kohtuullisen osan julkisista palveluista. Nyt ei auta mennä edes kansainvälisen verokilpailun taakse: pääoman verotus on kiristymässä kaikissa kehittyneissä maissa – ja EU:ssa haetaan jopa yhteistä verolinjaa keskinäisen kilvan hillitsemiseksi.

Köyhyys on kuitenkin rikkautta suurempi ongelma ja siitä on aihetta huolestua. Hallitus kiittelee onnistumistaan, mutta maassa on liki miljoona köyhää. Heitä harjoitettu veropolitiikka ja ensi kaudelle kaavailtu politiikka kurittaa kovasti. Ruuan alv:n alennus on jäänyt pelkäksi tempuksi – ruoka on perushyödyke, mutta perheillä on muitakin menoja ja näitä menoja on kasvatettu kovalla verolinjalla.

Tulonjakoon ja tavallisten ihmisten toimeentuloon voi vaikuttaa. Siihen voi vaikuttaa politiikalla, varsinkin veropolitiikalla.

Kommentit

  1. Hei! Katsoin muutama päivä sitten asiaohjelmaa Suomen verotuksen tilasta; järkyttävää katseltavaa. Verotuksen painopiste on muutamien vuosien aikana salamyhkäisesti pudotettu pieni – ja keskituloisten niskaan! Suurituloiset 45.000- ??? maksavat vain 28% tuloistaan, lisäksi suuryritysten pomot saavat nostaa osinkoja jopa ilman verotusta??? ja pääomaverotuskin taitaa olla aika pieni.. Tätä ”verovajetta” on siirretty tavallisen ihmisen maksettavaksi mm kiinteistöveron ja arvonlisäveron nostolla. Olen yksinhuoltaja, työssä hammashoitajana, maksan 23% veroa työstä, jolloin saan 600 e joulurahaa vuoden lopulla. Sain tästä ohjelmasta vrk kestäneen päänsäryn ja toivon sinulta kannanottoa em asiaan! Kyllä tällä politiikalla todella saa miettiä miksi Suomessa tuloerot on vain kasvaneet. Yst. terv. Anne Outinen

Jätä kommentti