H-hetki lähestyy Pohjois-Suomelle. Nousemmeko lamasta pärjääjien joukkoon, vai alkaako hidas näivettyminen? Monikaan ei tunnu oivaltaneen mikä hetki aamuyöstä nyt on.

Norsunluutorneista on laskeuduttava aivan aluepolitiikan perusasioiden ääreen: osaamiseen, liikenteeseen ja luonnonvaroihin.

Pohjoisen on huolehdittava osaamisestaan. Oulun yliopiston rooli on elintärkeä, sillä osaamisen tutkimusperusta syntyy yliopistolla. Oulun yliopistolla on oltava vahva taloudellinen perusta. Sen turvaamiseksi yliopisto on käynnistänyt yliopistorahastoa kartuttavan varainhankintakampanjan. Rahastoon kertyvien lahjoitusten tuotolla tuetaan innovatiivisen tutkimuksen jatkuvuutta. Itse koottu raha on tarpeen, mutta silti nyt on korkea aika tunnustaa, että tarvitsemme edunvalvontaa, jolla turvataan valtion vastuulla oleva perusrahoitus. Tänäkin vuonna yliopistolta puuttuu noin 9 miljoonaa, jonka maksaminen on valtion vastuulla. Tilanne on kestämätön, ja vaatii nopeaa korjausliikettä eduskunnalta.

Yliopiston ohella on varmistettava ammattikorkeakoulun iskukyky, sekä lukio- ja ammatillisen koulutuksen laatu.

Myös peruskoulun taso tulee taata: Oulu on Pohjoisen Suomen keskus, ja sen vuoksi esimerkiksi riittävän kielivalikoiman turvaaminen perusopetuksessa on välttämätöntä. Ranskan, venäjän – tai kiinan ja arabian – kielen opetuksen saaminen lapselle ei ole mitään erikoisuuden tavoittelua, vaan tulevaisuuden turvaamista, mihin vanhempien soisi tarttuvan entistä hanakammin.

Pohjois-Suomi ei pärjää ilman sujuvia liikenneyhteyksiä. Paljon liikematkoja tekevät ihmiset ovat lamavuoden aikana valittaneet, kuinka Oulu ei enää olekaan aina joustavan ja kohtuuhintaisen lentoyhteyden päässä. Tämäkin asia kaipaa korjausta, mutta ensisijaisesti yhteyksiä pitäisi parantaa rakentamalla nopeasta ratayhteydestä toimiva kilpailija lentoliikenteelle. Raiteilla on lentämiseen verrattuna monia etuja: siitä voidaan rakentaa verkostoyhteys, jossa muualla Suomeen meno ei aina vaadi Helsinki-Vantaan kautta kiertämistä. Ja ennen kaikkea: rautatieliikenne kestää tiukankin ympäristötarkastelun.

Ouluun on saatava nopea raideyhteys. Vähempään ei pidä tyytyä.

Tosiasia kuitenkin on, ettei rataverkkoon koskaan investoida vain pelkän henkilöliikenteen hoitamiseksi. Tavarankuljetuksessa on kajottava ympäristön kannalta arkaan asiaan, nimittäin pohjoisen Suomen luonnonvarojen (kuten kaivannaisten) hyödyntämiseen. Asian tekee araksi juuri edellä esiin tullut ympäristökysymys. Miten voimme hyödyntää luonnonvaroja ilman, että rasitamme ympäristöä?

Monessa tulevaisuudennäkymässä halutaan Suomen keskittyvän yksinomaan aineettomien hyödykkeiden ja palveluiden tuottamiseen. Luonnonvarojen, uusiutuvienkin, käyttö on näiden näkyjen mukaan menneisyyttä. Asiassa on vielä ajattelemisen aihetta. Talouden rakennemuutoksesta huolimatta luonnonvaroihin perustuva teollisuus ei maailmasta ole katoamassa. Kysymys on siitä, missä luonnonvaroja hyödynnetään ja miten kestävästi niitä hyödynnetään.

Euroopan unioni on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana onnistunut leikkaamaan kolmanneksen taloutensa kokoon suhteutetusta hiilikuormasta. Niinpä Euroopassa tuotettu kansantuote-erä aiheuttaa vain kolmanneksen kasvihuonekaasuja Kiinaan verrattuna. Tämä johtuu palveluiden suuresta merkityksestä, mutta suurelta osin teollisuuden tarkemmasta energiatehokkuudesta.

Pohjois-Suomella on kaikki edellytykset olla edelläkävijä luonnonvarojen vastuullisessa käytössä. Sitä olemme toki jo nyt. Teollisuuden täysi ulkoistaminen maamme ulkopuolelle ei olisi vastuullista ympäristö- saati työllisyyspolitiikkaa. Tulevaisuudessa voimme tehdä luonnonvara- ja ympäristöosaamisesta itsenäisen vientivaltin, jolla luomme uutta kasvua ja työpaikkoja.

(Kolumni julkaistu Forum24:ssä 9.2.2010.)