Euroopan talouden ja yhteiskunnan kriisissä on kiinnitetty huomiota makrotalouden ja talouden rakenteiden ongelmiin. Puhetta on ollut valtioiden velasta, kansantuotteen kasvusta, rahoitusjärjestelmän vakaudesta ja kilpailukyvystä. Euroopan kriisin vakavimmat seuraamukset ovat kuitenkin toisaalla: ihmisten elämässä, hyvinvoinnissa ja tasa-arvossa.

Vertailu Suomen kokemuksiin 1990-luvulla on valaiseva: Suomen valtion pari vuosikymmentä sitten ottamat velat on eräpäiviin mennessä maksettu. Pankit on pelastettu. Uusia työpaikkoja ja uusia yrityksiä on tullut kadonneiden tilalle. Mutta työttömyydestä ja toivottomuudesta käynnistynyt syrjäytyminen on joissakin tapauksissa siirtymässä jo toiselle sukupolvelle.

Yhteiskunnan yleinen eriarvoistuminen on aina uhka myös sukupuolten tasa-arvolle. Naisten työmarkkina-asema ei ole niin vahvasti turvattu, kuin pitäisi. Julkisen sektorin vaikeudet uhkaavat naisten työpaikkoja hyvinvointialalla. Naisten painostaminen oman tahdon vastaiseen osa-aikatyöhön voi kasvaa. Pätkätöiden naisvaltaisuus on ongelma jo nyt.

Politiikasta on tulossa vielä talouden mekanismejakin suurempi uhka naisten asemalle. Euroopassa nousussa oleva oikeistopopulismi on ottanut niin kutsutut perinteiset arvot keppihevosekseen. Koti, uskonto ja isänmaa -periaate on helposti käännettävissä vaatimukseksi ajaa naiset kotiin työmarkkinoilta. Populismi etsii helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Maanmuuttajiin on isketty leima eurooppalaisten työpaikkojen ryöstäjinä. Tosiasiassa naiset kotiin – miehet töihin, olisi tälle oikeistolle yhtä osuva iskulause.

Euroopan unioni ei onneksi toimi talouselämän ehdoilla, eikä myöskään oikeistopopulismin arvojen mukaisesti. Se seuraa, arvioi ja vertaa jäsenmaidensa onnistumista tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden mittareilla. Syyskuussa julkistettiin ”Social Justice in the EU” –raportti, joka vertaa yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumista jäsenmaissa. Suomi ja Pohjoismaat olivat siinä pitäneet paikkansa ja Virokin oli lähellä kärkeä. Tilanne on toisaalta vain pahentunut niissä Etelä-Euroopan maissa, joissa tasa-arvo on ollut pitkän ajan ongelma.

Euroopan unionilla on kuitenkin oma toimivaltansa, joiden rajoja se ei voi ylittää. Sukupuolten tasa-arvon kysymyksissä EU voi tehdä tutkimuksia ja käynnistää tiedotuskampanjoita. Monessa tasa-arvoasiassa se on vain katseella seuraamassa, mitä jäsenmaissa tapahtuu.

EU:n toimivaltaa ei olla laajentamassa, ei tasa-arvoon eikä moneen muuhunkaan tarpeelliseen aihealueeseen. Ehkä näin on hyvä: Ei ole järkevää luoda harhakuvaa kansoja komentelevasta eurovallasta. Ja toisekseen: olipa kyse paikallisen, kansallisen tai ylikansallisen tasa-arvotyön tekemisestä, on aiheellista vaatia toimia kansalaisyhteiskunnalta viranomaisvallan sijaan. Kansainvälisen, eurooppalaisen sosiaalidemokraattisen liikkeen on pantava toimeksi tasa-arvon ja solidaarisuuden hengessä.

Kolumni Dooriksessa 2-4/2014