Sipilän hallituksen politiikka perustuukin säännöstelyyn

Tiedote
1.10.2015

SDP:n Tytti Tuppurainen: Sipilän hallituksen politiikka perustuukin säännöstelyyn

Juha Sipilän (kesk.) johtama perusoikeistolainen hallitus aloitti työnsä näyttävästi tarttumalla turhaan sääntelyyn. Eduskunta sai ensimmäisen pääministerin ilmoituksen normien purkamisesta. Ilmoitus sai yksimielisen vastaanoton: oppositio antoi tukensa sääntelyn ja byrokratian perkaamiselle.

Ensimmäistäkään normia ei ole ehditty purkaa, ennen kuin Sipilän hallitus on hämmästyttävästi, ja tavoitteidensa vastaisesti, lisäämässä sääntelyä. Palkkoja ryhdytään sääntelemään lailla, lasten oikeutta päivähoitoon ryhdytään sääntelemään tarveharkinnalla. Toimet jäykistävät työmarkkinoita, vaikka hallituksen tavoite on lisätä joustavuutta.

Hallitus ryhtyy päättämään palkoista ja lomista pakkolailla, mikä on vastoin työmarkkinoiden sopimusvapautta. Lailla säädettäisiin loma-ajan ja sairasajan palkoista, sen sijaan että palkanmuodostuksen annettaisiin tapahtua työmarkkinoilla, työnantajan ja työntekijän ja heitä edustavien järjestöjen kesken. Aikooko hallitus todella tuoda palkkasäätelyn ja palkoista päättämisen eduskunnan suureen saliin? Se huutokauppa voi käydä arvaamattoman kalliiksi.

Hallitus lisää myös kuntien byrokratiaa poistamalla lasten subjektiivisen oikeuden kokopäiväiseen päivähoitoon. Kunnissa ryhdyttäisiin monimutkaisiin selvityksiin perheiden tilanteen ja päivähoidon tarpeen ratkaisemiseksi. Se lisää hallinnollista taakka ja säätelyä. Lapsen 20 tunnin oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen ja kokopäivähoidon tarveharkinta on vastoin lasten oikeuksia sekä tosiasiallisesti heikentää pienten lasten vanhempien, erityisesti naisten työssäkäyntiä.

Voi kysyä mitä hallitus seuraavaksi keksii säädellä. Juha Sipilän hallituksen politiikka ei ainakaan näillä näytöillä edusta avoimuutta ja joustavuutta, vaan suunnitelmatalouteen kuuluvaa säännöstelyä. Perussuomalaisille se saattaa sopia. Sen sijaan keskustasta ja kokoomuksesta vaikuttavat liberaalit voimat ehtyneen ja tilalle on tullut vanhakantainen isännän ääni.

Lisätiedot: Kansanedustaja Tytti Tuppurainen, 0400 840594

Kommentit

Jätä kommentti