Rokote on tie ulos pandemiasta

Koko Euroopassa koronatilanne on edelleen vaikea. Viruksen Iso-Britanniasta levinnyt mutaatio voi levittää tautia entistä nopeammin, ja tapausmäärät kasvavat monissa maissa. Samaan aikaan monet ihmiset ovat ymmärrettävästi väsyneitä rajoituksiin. 

Tänään eurooppaministereiden videokokouksessa totesimmekin, että meidän on käytettävä kaikki mahdolliset keinot tilanteen parantamiseksi. Nostin Suomen puheenvuorossa esiin viisi pointtia:  

1. Rokotteiden tuotantoa ja jakelua on vauhditettava, turvallisuudesta tarkasti huolehtien.

2. Tarvitsemme yhdenmukaisen tilastoinnin rokotuksista ja raportoinnista, jotta voimme luotettavasti seurata rokotekattavuutta.

3. Tarvitaan yhteinen eurooppalainen rokotetodistus eli kaikissa jäsenmaissa kelpaava sertifikaatti, jolla voidaan yhdenmukaisesti osoittaa, että henkilö on rokotettu. 

4. Koronan uhka on ohi vasta kun se on voitettu kaikkialla, siksi tarvitaan rokotesolidaarisuutta. EU-maat ovat solmineet sopimuksia, joilla olemme varmistaneet kaikkiaan 2,3 miljardia rokoteannosta, eli moninkertaisesti tarvitsemamme määrän. On tärkeää, ettei arvokkaita rokotteita mene hukkaan. Siksi EU-jäsenmaat ja komissio ovat aloittaneet keskustelut ylijäämärokotteiden antamisesta kehitysmaiden käyttöön, humanitaarisiin tarpeisiin ja EU:n naapurimaihin. 

5. Rajaturvallisuus on kaiken A ja O. Meidän on turvattava Schengen-alue ja oltava jatkossa entistä paremmin varautuneita rajamenettelyjen osalta, mikäli koronan kaltainen tilanne toistuisi.

Rokotteiden yhteishankintamenettely on ollut Suomelle hyvä asia. On meidän etumme olla mukana kokoamme suuremmassa joukossa, kun hankintoja tehdään kilpailluilta rokotemarkkinoilta. Kunhan uusien valmistajien rokotteet tulevat markkinoille, helpottunee myös saatavuus sitä mukaa. 

Vaikka rokotekeskustelu käy kiivaana, säilytetään me nyt maltti. Minkäänlaisille salaliittoteorioille ja virhetiedon levittämiselle ei ole nyt sijaa. Meidän on vakuutettava epäilijät ja siinä luotettavalla tiedolla on tärkein rooli.

Kommentit

Jätä kommentti