Puheeni Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkillä

Puhe

Intiön hautausmaa, 1.5.2021

Hyvät ystävä, hyvät toverit,

Seisomme täällä Intiössä Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkillä kunnioittamassa vuoden 1918 sisällissodan uhreja, miehiä ja naisia.

Globaalin koronapandemian vuoksi tilaisuus järjestetään ajan tavan mukaisesti virtuaalisena.

Niukasti yli sata vuotta sitten veli kääntyi veljeä, sisar siskoa vastaan. On vaikea ymmärtää, mikä sai aikaan väkivallan, joka purkautui ympäri Suomen. Se on kysymys, joka hakee yhä mielissämme vastauksia.

Vuonna 1918 juuri yhtenäistynyt Suomi oli toisenlainen maa ja kaukana nykyisestä hyvinvointivaltiosta. Turvaverkkoja oli niukalti ja tasa-arvo vasta tekeillä. On historiasta tuttua, että epäluottamuksen, osattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus synnyttää maaperän, johon on vaikea kylvää muuta kuin vihan siemeniä. Seurauksia tästä maaperästä siinneestä murhenäytelmästä kannamme yhä mukanamme, ja muisto sodan repivyydestä on kirjoitettu syvälle mieliimme ja yhteiseen tietoisuuteemme. Se on hitaasti arpeutuva haava, jonka hoitoon auttavat vain avoimuus ja luottamus.

Suomen tuoreeseen maaperään juurtui jo tasavaltamme alkuaikoina onneksi toisenlainenkin voima. Suomessa halu suojella ja kehittää demokratiaa ja myös oikeusvaltiota on ollut valtiomme alkumetreiltä asti vahva. Itsenäisen Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit käytiin vain vuosi kansaa jakaneen sisällissodan jälkeen. Jotain suomalaisen oikeusvaltion vahvuudesta kertoovat se, että vaikka vihanpito sisällissodan taisteluissa ja jälkiselvittelyissä oli voimakasta, ei sodan voittajaosapuoli estänyt vasemmistoa asettumasta vaaleissa ehdolle. Kävi jopa niin, että sosialidemokraatit voittivat vaalit Väinö Tannerin johdolla. Se oli nuoren Suomen ihme.

Elämme Suomessa jälleen poikkeuksellisia aikoja. Julkisuudessa koronapandemian aiheuttamia poikkeusoloja on verrattu jopa sotatilanteen kaltaiseen kriisiin. Vertaus on toki makaaberi eikä tee oikeutta sotien kauhuille. Totta kuitenkin on, että jälleen kamppailemme vaikeassa, yhteiskuntaamme repivässä tilanteessa. Jälleen meidän on voitava löytää keinot päästä kriisistä eteenpäin ilman, että asetumme toinen toistamme vastaan.

Siinä on tehtävää, sillä tästä ajasta ei vastakkainasettelua puutu. Olemme joutuneet todistamaan esimerkiksi Yhdysvaltain pyhimmän, Capitolin kukkulan törkeää valtausta. Tällaiselle laittomuudelle meidän on kyettävä sanomaan kaikkialla tiukasti ei. Samalla meidän on voitava rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa luja luottamus luo yhteiskuntarauhaa. Silloin verkon hämmentäjät ja salaliiittoteorioiden lietsojat eivät saa vihaviesteilleen tarttumapintaa.

Uskon ja luotan, että meillä Suomessa jo itsenäisen maamme alkuvuosilta maaperäämme juurtunut ajatus demokraattisesta luottamusyhteiskunnasta auttaa näkemään myös vaikeissa paikoissa pienimmän yhteisen nimittäjän. Uskoani vahvistaa se, että tällä viikolla, juuri vapun alla, maan hallitus onnistui vaikeissa puoliväliriihineuvotteluissa löytämään yhteisen sävelen ja käveli yhtenä joukkona Kesärannassa median eteen.

Tällaisia luottamuksen viestejä tämä aika tarvitsee. Sitä, että vaikka välillä on vaikeaa, yhteistä työtä Suomen eteen arvostetaan niin paljon, että politiikan tärkeimpään työkaluun, kompromissiin, ollaan valmiita tarttumaan ja turvaamaan hyvän työn jatko. Tätä työtä nimittäin tarvitaan. Meidän on rakennettava niin arjen turvaa kuin osaamisen kautta tulevaisuuden näkymiä. Sitä kautta vahvistamme parhaiten yhteistä luottamusta.

Hyvät toverit,

Tämän päivän Suomen on oltava maa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä vanhenemista. Vuosisadan takaisiin huutolaisaikoihin ei Suomessa pidä palata, vaan meidän on varmistettava, että ikäihmiset saavat sen tuen ja avun jota he tarvitsevat. Olen ylpeä siitä, että Suomen vanhuspalvelulaki viimein täydentyi viimeisen puuttuvan palasen osalta, kun sitova hoitajamitoitus vihdoin saatiin laiksi.

Kolme vuotta sisällissodan jälkeen vuonna 1921 saimme Suomessa ensimmäisen oppivelvollisuuslain, joka auttoi koulunpenkkiin Suomen jokaisen tytön ja pojan. Satavuotta myöhemmin, tänä kuluvana vuonna, saimme hallituksessa uudistaa tätä arvokasta lakia niin, että se turvaa maamme lapsille ja nuorille tänä päivänä tarvittavan oppimäärän, toisen asteen opinnot. Se on tulevaisuusteko, joka paitsi kasvattaa maamme osaamista, luo ennen kaikkea nuorillemme turvaa ja tulevaisuuden näköaloja.

Näköalojen luomista on myös se, että tuemme nuoriamme silloin kun heillä on vaikeaa. Korona-aika on iskenyt aivan erityisellä tavalla lapsiimme ja nuoriimme. Maamme ensimmäisen naisministeri Miina Sillanpään sanoin, nyt on meidän tehtävämme pelastaa jokainen lapsi elämälle. Meidän on pidettävä huoli, että esimerkiksi mielenterveyttä tukevat palvelut tavoittavat jokaisen nuoren, jolla on elämässään vaikeuksia. Myös lasten ja nuorten tavallisen arjen hyvinvoinnin turvaaminen raskaan korona-ajan jälkeen vaatii meiltä huomiota. Mahdollisuus harrastuksiin on monelle lapselle henkireikä. Se ei voi olla vanhempien tulotasosta kiinni.

Hyvät toverit,

Suomi on nyt toisenlainen maa kuin reilu sata vuotta sitten. Se ei ole kuitenkaan valmis maa. Tällä muistomerkillä seisoessamme rinnassa tuntuu vahvana velvoite kilvoitella kohti parempaa, reilumpaa ja oikeudenmukaisempaa Suomea, Eurooppaa ja maailmaa.

Se on varmasti lupaus, jonka jokainen meistä voi lausua painaessaan kämmenen vasten muistopaaden punaista graniittia.

Se on lupaus, jonka puolesta myös nämä naiset ja miehet elivät.

Päätän tämän yhteisen muistotilaisuutemme hiljaiseen hetkeen heidän muistokseen.

Kiitos.