Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Eduskunta edustaa vaaleissa määrättyä kansalaisten enemmistön tahtoa. Demokratia, kansanvalta, ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen asia. Enemmistön on kunnioitettava muita mielipiteitä, enemmistön edustajien on turvattava moniäänisyyttä. Moniäänisyyden turvaaminen, demokratian turvaaminen vaalien välillä edellyttää, että kansalaisten oikeus mielenosoituksiin turvataan.

Lakot, joilla työehtojen muutosten sijaan vaaditaan muutosta poliittiseen päätöksentekoon, ovat tärkeä osa mielenosoittamisen vapautta. 

Meidän talous- ja yhteiskuntajärjestelmässämme poliittiset lakot vaikuttavat politiikkaan epäsuorasti. Jos yrityksissä lakkoillaan, suora vaikutus kohdistuu omistajiin, työntekijöihin, asiakkaisiin. Jos julkiset palvelut pysähtyvät lakkojen vuoksi, suorat vaikutukset kohdistuvat meihin tavallisiin palveluiden käyttäjiin. Tästä kaikesta huolimatta me ymmärrämme poliittiset työtaistelut valtiollisiin päätöksentekijöihin kohdistetuiksi. Lakkoihin osallistuvat ymmärtävät asian. Muut kansalaiset ymmärtävät asian, minkä voi päätellä poliittisten lakkojen nauttimasta laajasta hyväksynnästä silloinkin, kun bussit eivät kulje eikä lapsia saa päiväkoteihin.

On selvää, että myös Orpon-Purran hallitus ymmärtää poliittisten lakkojen merkityksen. Siksihän hallitus tuo juuri nämä lakko-oikeuden ankarat rajoitukset eduskuntaan kiireesti, voidakseen sen jälkeen hyökätä muita työntekijöiden perusoikeuksia vastaan ja toteuttaa epäoikeudenmukaisia sosiaaliturvan leikkauksia.

Poliittiset työtaistelut ovat tärkeä osa kansalaisten mielenosoitusoikeutta. Suomen eduskuntaa, yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittua eduskuntaa, ei ehkä oli saatu perustettua, ellei Suomessa olisi vuonna 1905 järjestetty kansallista suurlakkoa mielenilmauksena demokratian puolesta. Kommunismia ei olisi ehkä kaadettu Euroopassa 1980-luvulla, elleivät puolalaiset työläiset olisi perustaneet Solidaarisuus-liikettä ja uhmanneet sortovaltaa lakoilla. 

Orpon-Purran hallitus ei toki edusta tsaarivaltaa eikä kommunismiakaan. Sitä vastoin vertailukohta löytyy sille aatteellisesti läheisen Orbanin Unkarista, jossa poliittiset lakot ovat olleet tärkeä mielenilmaisun kanava. Niillä on tuotu esille sanomaa, ettei yksien – tai useimpienkaan – vaalien voittaminen merkitse lopullista sinettiä demokratialle.

Olemme eläneet vuosikymmeniä maailmassa, jossa olemme tottuneet ajatukseen, että demokratia etenee vääjäämättä maailmanlaajuiseksi. Vielä varmempia olemme olleet siitä, että demokraattiset instituutiot ovat kehittyneissä maissa ovat vakiintuneita. Olemme ajatelleet, ettei demokratian uhat koske meitä eikä demokratian suojaksi tarvita eritystä kansalaisaktivismia. Tämä käsitys on täysin väärä. Maailmanlaajuisesti demokratia kapenee. Selkeiden diktatuurien rinnalle nousee niin kutsuttuja ohjattuja demokratioita, joissa demokratian kulissit – vaalit ja parlamentit – pidetään pystyssä, mutta demokratialle sisällön antava kansalaisyhteiskunta tukahdutetaan äänettömäksi. Eikä tämä demokratian kaventaminen rajoitu niin kutsuttuihin nuoriin demokratioihin. Uhka ja kyseenalaistaminen koskevat myös vanhoja, vakiintuneiksi uskottuja demokratioita.

Oikeus poliittisiin työtaisteluihin on erottamaton osa perustuslakimme suojaamia perusoikeuksia. Hallituksen esitys tunnustaa, että perustuslakivaliokunnan tulkinta yhdistymisvapautta turvaavasta perustuslain 13 pykälästä on tässä suhteessa yksiselitteinen. Nyt tehdyt esitykset menevät varsin pitkälle – liian pitkälle – suhteessa perusoikeuksiin. Asian tekee vakavaksi se, että elämme nyt ja elämme lähivuosina kriisiaikoja. Joudumme pohtimaan kansallista turvallisuutta, rajaturvallisuutta ja ihmisoikeuksien turvaamisen puitteita.

Näinä vaikeina, uhkaavina aikoina olisi paikallaan, että hallitus pyrkisi kaikin keinoin vakuuttamaan, että se perustuslain 22 pykälän velvoittamana edistää ihmisoikeuksin ja perusoikeuksien turvaamista. Kaikille pitäisi tehdä selväksi, ettei vaikeita aikoja käytetä hyväksy yksipuolisten poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Pitäisi olla itsestään selvää, että yhden vaalikauden aikana ei tehdä korvaamatonta vahinkoa kansalliselle yksimielisyydelle.