Kurkistus eduskunta-avustajan työhön

Eduskunta-avustajani on vaihtunut kesän aikana Mia Kurvisen siirryttyä toisiin tehtäviin. Uutena avustajana aloitti heinäkuun alussa medianomi AMK Ulla Alakangas. Alakangas on oululainen ja on työskennellyt aiemmin muun muassa Oulun seudun ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä. Ulla toimii myös Oulun Suomi-Amerikka Yhdistyksen puheenjohtajana. Lue alta Ullan mietteitä eduskunta-avustajan tehtävästä.

KURKISTUS EDUSKUNTA-AVUSTAJAN TYÖHÖN

Kesäkuun lopussa matkustin Helsinkiin ja astuin ensimmäistä kertaa elämässäni sisälle eduskuntatalolle. Jokin aika sitten en olisi ikinä uskonut, että avaan nämä ovet mennäkseni sisään kirjoittamaan työsopimusta. Eduskunta-avustajan työtehtävistä minulla ei ollut aiempaa kokemusta, joten luin mielenkiinnolla eduskunnan kanslian työsopimukseen kirjaamia työtehtäviä, vaikka tokihan Tytin kanssa toimenkuvaa oli käyty läpi jo aiemmin.

”Työntekijän tehtävänä on avustaa kansanedustajaa valtiopäivätoimintaan liittyvissä valmistelu- ja suunnittelutehtävissä, tausta-aineiston kokoamisessa, viestinnässä, yhteydenpidossa sekä sihteeri- että toimistotehtävissä. Toimenkuva painottuu kansanedustajan tarpeiden mukaan.”

Tyttiin olen tutustunut vuosia sitten työskennellessämme yhdessä Oulun seudun ammattikorkeakoulun koordinoimassa Neo Arena -hankkeessa. Olen saanut seurata hänen tietään kansanedustajaksi ja tiedän, että enemmän tehtäväänsä motivoitunutta kansanedustajaa saa hakea. Kun Tytti sitten pyysi minua tehtävään, tiesin, että tarjolla on työ jota tehdään sydämellä ja tositarkoituksella. Avustajan ja edustajan välille vaaditaan vahva luottamus, joten molemmin puolin on ollut helpottavaa, ettei aikaa ole tarvinnut käyttää kahdenväliseen tutustumiseen ja toisen työtapojen omaksumiseen.

Eduskunta-avustajan työnkuvia on varmasti niin monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Osalla avustajista on työpisteet Helsingissä eduskuntatalolla, osa toimii maakunnista käsin. Osa on poliittisesti motivoituneita, osa sitoutumattomia. Itse toimin Oulusta käsin ja olen poliitiisesti sitoutumaton. Tarkoituksenani on osallistua alueella järjestettäviin eri alojen tapahtumiin ja tavata ihmisiä toimistotyön ohella. Oma taustani on media- ja viestintäalan tehtävien parista. Mielelläni vien viestiä eteenpäin myös muiden alojen edustajien kanssa käydyistä keskusteluista. Tytti hoitaa politiikan!

Terkuin,

Ulla

Ps. Keräsin kuvakollaasiin muutamia kuvia menneestä. Tytti ja minä olemme olleet tuttu näky Neo Arenan ständillä eri tapahtumissa vuosien varrella. Yhteistyö jatkukoot.

Kommentit

Jätä kommentti