Kolumnini Kainuun Sanomissa: Korona on vitsaus, joka kohdataan yhdessä

Kolumnini Kainuun Sanomissa: Korona on vitsaus, joka kohdataan yhdessä

Koronaviruksen vaikutusten rajoittaminen on suomalaisten yhteinen ponnistus. Voidaksemme suojata riskiryhmät, ikäihmiset sekä perussairaat, on Suomessa otettu tällä viikolla käyttöön poikkeustoimia. Meidän on luotettava viranomaisiin ja tehtävä oma osamme oikean tiedon välittämiseksi sekä haavoittuvampien suojelemiseksi.

Kun vaara ja vaikeus ovat yhteisiä, niihin on vastattava yhdessä. Se tarkoittaa solidaarisuutta toinen toisillemme. Jokaisen meistä on mietittävä, miten toiminnallamme turvaamme kanssaihmisten terveyden.

Koronavirusuhka koskettaa koko ihmiskuntaa. Se ei aseta maita ja kansoja toisiaan vastaan. EU-päämiehet sopivat tiistaina, että EU-alueelle matkustamista rajoitetaan tilapäisesti kuukaudeksi. Liikkumisrajoitukset ja rajojen sulkeminen henkilöliikenteeltä on tehty yhteisymmärryksessä ja niiden tavoitteena on turvata elintärkeä tavaraliikenne.

Myös kriisin talousvaikutuksiin vastataan yhdessä: EU-maat ovat valmiit elvytyksellä korjaamaan eurooppalaisia yrityksiä kuristavaa kysyntälamaa. Komissio on esittänyt valtiontuki- ja budjettisääntöjen tilapäistä höllentämistä, jotta jäsenmailla on riittävästi liikkumatilaa tukitoimissa. Euroopan keskuspankki tiedotti eilen torstaina aloittavansa 750 miljardin euron hätärahoituksen.

Koronan talouskurimus vaikuttaa valtionyhtiöihin. Esimerkiksi Finnair ja VR ovat ensimmäisiä kriisistä kärsiviä. Valtio-omistuksesta vastaavana ministerinä teen tarvittavat esitykset, joilla turvataan valtion omien yhtiöiden vakavaraisuutta. Valtionyhtiöitä tarvitaan tuottamaan tarvitsemiamme palveluita. Niiden on myös pidettävä huoli henkilöstöstään.

Koronakriisi aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa. Vaikean ahdistuksen kanssa ei pidä jäädä yksin. Ystäviä ja ventovieraitakin pitää auttaa ja matalan kynnyksen mielenterveystukea on syytä hakea. Muistetaan, että arki jatkuu myös koronan aikaan. Yhä voi ulkoilla rakkaan tai ystävän kanssa turvaetäisyyden huomioiden. Yhä voi käydä kaupassa, lenkillä ja apteekissa.

Koronan aika ei ole uusi normaali. Korona on vitsaus, joka on jonakin päivänä ohi ja joka jättää yhteiskuntaan arpien lisäksi myös oppia vastaaviin vaikeuksiin varautumiseksi.

Me emme saa unohtaa, että maailma ja Eurooppa ovat kokeneet kulkutautikatastrofeja menneinä vuosisatoina, ennen globalisaation aikaa. Emme saa unohtaa, että meidän suomalaisten hyvinvointi ja selviäminen on rakennettu kansainväliselle kaupalle ja kansainväliselle yhteistyölle.

Tärkeää on nyt tehdä meillä Suomessa sekä globaalisti toimia, joilla varmistetaan viruksen saaminen mahdollisimman pian kontrolliin ja ihmisten palaaminen takaisin normaaliin arkeen.

Koronan aika ei ole uusi normaali.

Korona on vitsaus, joka on jonakin päivänä ohi.

Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 20.3.2020.

Kommentit

Jätä kommentti