Kolumnini Kainuun Sanomissa: Joulurauhaa joulun jälkeenkin

Kolumnini Kainuun Sanomissa: Joulurauhaa joulun jälkeenkin

Joulu tulee ja samalla myös joulurauha. Monessa kodissa huokaistaan helpotuksesta jouluaaton lähestyessä. Lapset malttavat olla sopuisasti, sillä tontut ovat liikkeellä.

Ikävä kyllä lapsenusko hiipuu aikanaan. Viime vuosina julkisessa keskustelussa on tapahtunut jotain hälyttävää. Rasistinen vihapuhe on hiipinyt huomaamatta osaksi normaalia keskustelua, jopa eduskunnassa.

Vihapuhetta käytetään myös aseena. Sen avulla levitetään salaliittoteorioita, nostatetaan kansainväliseen politiikkaan jännitteitä ja harjoitetaan etäältä hajota ja hallitse -politiikkaa. Sosiaalinen media on osoittautunut valitettavan toimivaksi alustaksi epäluottamuksen, vihan ja väkivallan lietsontaan.

Matka sanoista tekoihin on hengästyttävän lyhyt.

Historia osoittaa, että meillä on todellinen syy olla huolissamme esimerkiksi antisemitistisen puheen yleistymisestä. Alle sata vuotta sitten kiihkeä rotuoppi pyrki puhdistamaan kansaa epäkelvoista yksilöistä, ja juutalaisia verrattiin julkisessa puheessa tuhoeläimiin. Näistä puheista päädyttiin lopulta keskitysleirien hirmutekoihin.

Tätä vasten esimerkiksi eduskunnassa kuultu puhe ihmisistä vieraslajeina ei ole vain samankaltaista, vaan samaa puhetta, jolla voi olla kauaskantoiset, hirvittävät seuraukset.

Vihapuhetta pyritään oikeuttamaan kääntämällä puhe sananvapauteen.

Perusoikeuksia joudutaan usein vertailemaan ja punnitsemaan. On kuitenkin muistettava, että yhden perusoikeuden käyttö ei saa kohtuuttomasti haitata toista. Siksi sananvapautta on sen tärkeydestä huolimatta aina säädelty, paitsi yksityisten ihmisten suojelemiseksi, myös yleiseksi katsottujen etujen nimissä.

Sananvapaudella ei saa loukata kenenkään oikeutta elämään. Sananvapaus ei ole oikeutus vihapuheelle.

Toivon, että näin joulun alla ja sen jälkeenkin me suomalaiset osoitamme olevamme ihmisyyden puolestapuhujia. Me emme saa antaa vihaan ja halveksintaan pohjautuvalle radikalismille jalansijaa yhteiskunnassamme.

Suomessa on ainutlaatuinen tapa julistaa joulurauha. Rauha julistetaan jouluaattona kello 12.

Toivon, että tänä jouluna rauha kantaa myös loppiaisen jälkeen.

Toivotan kaikille Kainuun Sanomien lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2020!

Kirjoitus on julkaistu 20.12. Kainuun Sanomissa.

 

Kommentit

Jätä kommentti