Kauan eläköön peruspuhelin

Nokian julkaisemat irtisanomiset jäävät pelättyä pienemmiksi, mutta tilanne on silti valtava haaste. 1400 työntekijää saa lähtöpassit.  Määrä ei ole vähäinen. 3000 henkilöä siirtyy Accenturelle, mistä tarkemmat kuviot selviävät vasta myöhemmin. Silti tilanteessa on toivoakin: yhtään paikkakuntaa ei suljeta.  Windows-puhelinten kehittelyn olisi tietenkin toivonut tulevan Ouluun, mutta iso helpotus on se että Oulu ylipäänsä pysyy Nokia-paikkakuntana.  Kokka pitää nyt nopeasti suunnata eteenpäin. Peruspuhelimilla on isot maailmanmarkkinat, ja kysyntä on mahdollisesti vakaampaa kuin hurjasti kilpailluilla älypuhelinmarkkinoilla.

Oulussa ei pidä eikä saa jäädä odottelemaan mitä tuleman pitää. Toimenpiteitä tarvitaan ainakin kahden- ellei kolmenlaisia.  Ensinnäkin yhtiön kanssa tarvitaan hyvää yhteistyötä kuten tähänkin saakka. Toiseksi tarvitaan toimenpiteitä Nokialta lähtevien auttamisessa nopeasti uuteen alkuun uusissa työpaikoissa ja uusien yritysten perustamisessa.  Terva-ryhmä on tässä paljon vartijana.

Rakennemuutostoimenpiteitä ei pidä säästellä: toimia pitää olla heti, jotta apeus ei ennätä vallata alaa. Valtakunnan tasolla on syytä pohtia yritysten T&K-menojen määräaikaista verovähennysoikeutta uusien innovaatioiden synnyttämiseksi. Kolmanneksi tarvitaan vahvaa elinkeinopolitiikkaa uusien toimialojen kasvattamiseksi. Esimerkiksi matkailussa, luonnonvaraklusterissa ja luovilla aloilla on runsaasti potentiaalia.

Sen lisäksi että tuemme uusien kasvuyritysten syntymistä, on meidän määrätietoisesti houkuteltava alueelle toimivia yrityksiä.  OP-Pohjolan uutinen Ouluun perustettavasta kehitysyksiköstä on erittäin tervetullut. Kotimaisten investointien ohella meidän tulee tavoitella Ouluun myös kansainvälisiä yrityksiä. Esimerkiksi Intel on osoittanut kiinnosta Suomeen sijoittautumiseen. Oululla on hyvät lähtökohdat keskustella Intel-yhteistyöstä Internetin tutkimuskeskus CIE:ssä jo olevan Intel-yhteyden johdosta. Suomalainen työ on millä tahansa mittapuulla kansainvälisesti kilpailukykyistä, minkä lisäksi voimme tarjota vakaat ja ennustettavat yhteiskunnalliset olot. (Näin voi sanoa perussuomalaisten vaalivoiton jälkeenkin: perussuomalaisten nousu on sekin lopultakin osoitus poliittisen järjestelmän toimivuudesta. Sen sijaan että mielenosoitukset ja välikohtaukset tukkisivat normaalin yhteiskunnan toiminnan, kansanvalta toimii ja purkaa paineita poliittisen järjestelmän puitteissa.) 

Oulun kasvua ei pidä päästää hiipumaan. Sillä olisi kauaskantoisia vaikutuksia koko pohjoisen Suomen tulevaisuuteen. Tarvitsemme nyt pikaisesti lisää uskottavuutta ja ns. hyvää kierrettä vahvistavia uutisia. Lentoaseman vilkastuminen Air Balticin ja Norwegianin liikennöinin vuoksi on juuri tätä. Seuraavaksi on taisteltava Pohjanmaan radan kunnostamisesta. Kaksoisraiteen ulottaminen Ouluun on yksi kohtalonkysymys, minkä hoitamiseen tarvitaan laajaa pohjoissuomalaista yhteistyötä – erityisesti juuri valittujen uusien kansanedustajien kesken.

Kommentit

Jätä kommentti