Lapsuuden muistoissani kotieläimistä tyhjentynyt mummolan navetta oli aarreaitta. Enoni oli kerännyt sinne vuosien varrelta erilaista tavaraa, ”mitä saattaisi joskus tarvita”. Mieleenpainuvimpia olivat kattoon asti yltävät pinot tyhjiä margariinirasioita ja punaisia hillopurkkeja. Ne oli huolella pesty ja varastoitu vastaisen varalle – ja maalla niitä tarvittiinkin muun muassa hillojen pakastukseen. Käytöstä huolimatta näitä muoviesineitä kertyi kertymistään.

Tänä päivänä muovi on varastoitunut maailman meriin. Muovisaastetta on niin paljon, että ennusteen mukaan merissä on vuoteen 2050 mennessä enemmän muovia kuin kalaa. Maailman merissä on havaittu viisi valtavaa jätepyörrettä, joista yksistään Havaijin ja Kalifornian välissä oleva pyörre on pinta-alaltaan lähes viisi kertaa Suomen kokoinen. Valtaosa pyörteiden roskasta on muovia, jonka täydellinen hajoaminen kestää satoja vuosia. Vuosittain meriin päätyy jopa 10-20 miljoonaa tonnia muovisaastaa, eivätkä arktiset ja napa-alueetkaan ole välttyneet tältä.

Muovi kulkeutuu kalojen ja lintujen elimistöön ja tukkii niiden ruuansulatuksen. Ravintoketjussa muovi päätyy myös ihmiseen. Viime aikoina on herätty etenkin mikromuoveihin, joita syntyy muovin hajotessa pienemmiksi osasiksi, jopa nanohiukkasiksi. Niiden terveysvaikutuksista ei juuri ole tietoa, mutta niitä on tavattu myös Suomen järvissä ja joissa sekä suosituissa pullovesissä.

Euroopan unionin komissio esitti viime viikolla listan kymmenestä kiellettävästä muovituotteesta. Kielto perustuu Euroopan rannoilta kerätystä roskasta tehtyyn tutkimukseen: kyseiset tuotteet muodostavat yli puolet meriin päätyvästä roskasta. Mustalle listalle päätyivät mm. kertakäyttöiset mehupillit, muoviset vanupuikot sekä kertakäyttöastiat. Moni tervehti esitystä ilolla: vihdoinkin joku asettaa turhuuden markkinoille rajat.

Muoviroskan vähentämiseen patistetaan kunnianhimoisilla tavoitteilla. Vuoteen 2030 mennessä kaikkien muovipakkausten on oltava uudelleenkäytettäviä tai kierrätettäviä, ja kaikesta muovijätteestä yli puolet on kierrätettävä. Loppukäytössä voidaan alkuperäinen öljyn hyvä lämpöarvo ottaa irti ja muuntaa sähköksi ja kaukolämmöksi.

Suomelle pyrkimys päästä irti muovista tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Biohajoavat pakkaukset tulevat korvaamaan muovisia, ja lupaavimpia ovat metsäteollisuudessa syntyvät selluloosapohjaiset biomuovit. Tutkimusta ja tuotekehittelyä tarvitaan kuitenkin paljon. On myös muistettava, että muovillakin on käyttöominaisuuksiensa vuoksi vahvat puolensa, kunhan sen loppukäyttö on asianmukaisesti huolehdittu. Meret eivät ole muovin varastoaitta.

(Kolumni Kalevassa 6.6.2018.)