Haapajärvellä puhutti vanhustenhuolto ja pienten lukioiden asema

Demarit aloittivat eduskuntavaalikampanjoinnin näyttävästi Haapajärvellä viime viikonvaihteessa.

Kanssani makkaraa tarjoilemassa ja vaali-intoa nostattamassa olivat raahelaiset ehdokkaat Pirkko Valtanen ja Päivi Iivonen, oulaistelainen Jari Männikkö, Siikalatvan Asko Alasalmi sekä oululaiset Tanja Tiainen ja Marika Mattila. Kyseessä oli eteläisen alueen kampanjastartti.

Torilla puheenaiheeksi nousivat ennen kaikkea terveyspalvelut ja vanhustenhuolto. Minulle esitettiin huolia kotona asuvien iäkkäiden ihmisten pärjäämisestä. Sain tietää eräänkin yli 80-rouvan tilanteesta. Rouva asuu kotona ja jonottaa paikkaa hoivakotiin. Koti ei saa olla kenellekään vankila, vaikka politiikan linja onkin purkaa raskasta laitoshuoltoa.

Kerroin ihmisille, että vanhuspalvelulaki velvoittaa nimeämään jokaiselle vanhukselle omahoitajan. Se on mielestäni hyvä uudistus, sillä nyt esimerkiksi omaiset tietävät kenen kanssa asioidaan, eikä tule tunnetta että pomputellaan luukulta toiselle. Kehotin olemaan rohkeasti yhteydessä omahoitajaan palvelutarpeen selvittämiseksi. Ikäihmisten ei pidä hiljaa odottamaan. Meillä on velvollisuus huolehtia jokaiselle vanhukselle inhimillinen hoito.

Sote-uudistus ei tule merkitsemään sitä, että esimerkiksi Selänteen toimivat rakenteet purettaisiin. Sote-uudistuksen idea on järjestää palvelut, niin sosiaalihuolto kuin terveyspalvelutkin, nykyistä kokonaisvaltaisemmin. Selänteen alueelta ei viedä palveluita mihinkään.

Uuden omaishoitolain valmistelu on viimein käynnistynyt. Omaishoito vaatii selkeän, yhdenvertaisuutta tukevan lain. Emme ehdi saada sitä tällä vaalikaudella valmiiksi, mutta on hyvä että työ on alkanut. Nykyinen eduskunta päättää työnsä lauantaina 14.3. Kansalaisten on nyt syytä ottaa asia puheeksi ehdokkaiden kanssa, sillä uudet kansanedustajat tulevat saamaan omaishoitolain työpöydälleen.

Minulta kysyttiin myös pienten lukioiden asemasta ja Haapajärven lukiosta. On aivan selvää, että nuorille pitää olla tarjolla toisen asteen koulutusta omalla kotialueellaan. Lukiokoulutuksen yllä on ollut ehkä turhankin synkkiä pilviä. Järjestäjäverkon kokoaminen ei tarkoita pienten lukioiden alasajoa. Lukioiden rahoitukseen on tulossa niin sanottu saavutettavuuskorotus, johon liittyy erityinen syrjäisyyslisä. Sen turvin kunnilla on edellytykset järjestää lukiokoulutusta myös keskuskaupunkien ulkopuolella. Koulutus on sentään Suomen tulevaisuuden avain.

Haapajärvellä demareilla on ollut myötätuulta, ja kannatus on ollut yli 20 prosenttia. Jos koko maassa saisimme yhtä hyvän kannatuksen kuin Haapajärvellä, voisimme hyvinkin olla maan suurin puolue vaalien jälkeen.

Kommentit

Jätä kommentti