Oulu kaipaa kaupunkipolitiikkaa

Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki. Kuulumme siis tämän maan isojen kaupunkien kärkeen – olemme jopa vanhaa pääkaupunkia Turkuakin suurempi, mistä turkulaiset ymmärrettävästi vaikenevat. Suuruudesta ei pidä hullaantua, mutta selvää on, että Oulussa tehtävät päätökset kantavat kauas ja luovat maamme kaupunkipolitiikkaa.

Kaupunkipolitiikkaan kuuluu monta osa-aluetta, enkä niitä kaikkia tässä käsittele. Mutta on kuitenkin syytä korostaa muutamia asioita näin kuntavaalien alla. Ensinnäkin oululaisen maapolitiikan pitkästä linjasta on syytä pitää kiinni. Sillä on pidetty asumisen hinnat kurissa. Kaupunki kaavoittaa vain omalle maalleen, eikä suunnittelutarveratkaisuja tehdä kevein perustein. Oulussa valmistuu vuosittain noin 1200 asuntoa. Palveluiden järjestämisen sekä ilmasto- ja ympäristöpoliittisin perustein on järkevää suosia tiivistä yhdyskuntarakennetta unohtamatta kaupunkimme maaseutumaisten kaupunginosien kehittämistä.

Suureen kaupunkiin kuuluu dynaaminen kaupunkikeskusta. Keskustassa asuvana olen pistänyt huolestuneena merkille alati lisääntyvät tyhjät liiketilat. Ratkaisu on vuokrahintojen asettuminen kilpailukykyiselle tasolle, ja siitä vastaavat kiinteistöjen omistajat. On kuitenkin paljon mitä kaupunki voi tehdä: keskustan on oltava viihtyisä, siisti ja turvallinen. Tarvitaan yleistä oleskelutilaa ja hygieeniset julkiset käymälät ja riittävästi roskiksia. Keskusta on kaikkien oululaisten olohuone ja tänne saapuville matkailijoille käyntikorttimme. On aika nostaa keskusta uudelle tasolle.

On myös varauduttava siihen, että keskustan asukaspohja uudistuu. Tutkimuksissa – ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jo käytännössä – näkyy lapsiperheiden hakeutuminen keskustaan. Tähän on varauduttava. Toinen muutos saattaa koskea opiskelijoita: tuhannet nyt keskustassa asuvat opiskelijat saattavat muuttaa Linnanmaalle yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistäessä kampukset. Joukkoliikenneyhteyksiä on valmistauduttava kehittämään.

Elävä kaupunkikulttuuri on elinehtomme. Sijoitukset kulttuuriin ja sivistykseen kantavat hedelmää pitkällä tähtäyksellä. Oulu Sinfonia ja teatteri sekä kaikki kaupunkimme kulttuuritoimijat ansaitsevat uudelta valtuustolta pitkäjänteistä tukea. Yhteinen tavoitteemme on onnistua pyrkimyksessämme nousta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Se edellyttää meitä myös avaraa asennetta: Oulun on oltava avoin, suvaitsevainen ja kansainvälinen kaupunki, jossa ketään ei syrjitä.

Kaupunkipolitiikkaan kuuluu oleellisesti sujuvat peruspalvelut. Varhaiskasvatus, lapsiperheiden kotipalvelut ja esimerkiksi peruskoulun laatu ovat vetovoimatekijöitä. Niistä päätetään valtuustoissa. Ja olisi hienoa, että Oulu tunnettaisiin maan parhaista ikäihmisten palveluista. Niin kauan kuin uutta sotea ei vielä ole, Oulunkin vastuulla on kuntalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluista huolehtiminen.

Muista äänestää sunnuntaina!

Kommentit

Jätä kommentti