-
Valtuustoaloite (Oulun kaupunginvaltuusto 20.2.)
VALTUUSTOALOITE
Oulussa tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevien ulkomaalaisten suomenkielen opintojen puolesta
Oululaisissa oppilaitoksissa, erityisesti korkeakouluissa, on useita ulkomaalaisia opiskelijoita tutkintoon johtavassa koulutuksessa, joiden opintosuunnitelmissa ei ole lainkaan suomenkielen opintoja. Oppilaitosten tavoite on kasvattaa ulkomaalaisten opiskelijoiden osuutta, ja sitä kautta edistää OKM:n tavoitetta aidosti kansainvälisestä korkeakouluyhteisöstä. Opiskelijoiden tyypillinen lähtömaa on ns. BRIC-maat, eli Oulussa opiskelee useita ihmisiä ns. uusista kasvavista talousmahdeista, Brasiliasta, Venäjältä, Intiasta ja Kiinasta.
Samaan aikaan suomalainen vientiteollisuus on hiipumassa, ja maamme kauppatase on pitkästä aikaa negatiivinen. Ulkomaankaupan elpymistä edistäisi se, että maailmalla olisi suomalaisen kulttuurin tuntevia ja suomenkielen taitavia ihmisiä. Suomalaisissa oppilaitoksissa opiskelleet henkilöt olisivat avainroolissa suomalaisyritysten ja vienninedistäjien yhteistyökumppaneina erityisesti nousevilla talousalueilla BRIC-maissa. Olisi iso etu, että täällä opiskelleet osaisivat myös suomenkieltä.
Oulussa laaditaan parhaillaan kotouttamisohjelmaa. Ohjelman yhteydessä on syytä pohtia toimenpiteitä, joilla kannustettaisiin (tai muuten velvoitettaisiin) Oulussa opiskelevia ulkomaalaisia opiskelijoita suomenkielen opintoihin. Oulun kaupungin puolelta voitaisiin tarjota suomenkielen opintoihin positiivinen insentiivi. Oulun kaupungin tulee olla aktiivinen, jotta saadaan yhtenäinen valtakunnallinen linjaus.
Yllä olevan perusteella esitin valtuustoaloitteena, että Oulun kaupunki ryhtyy toimiin, jotta alueen oppilaitoksissa tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevat ulkomaalaiset opiskelijat kannustetaan suomenkielen opintoihin.


