-
Tutkijakoulutus uudistetaan nyt (Kolumni Oulun Ylioppilaslehden nrossa 12)
Käynnissä on valtakunnallinen koulutuksen uusjako. Edellinen hallitus uudisti yliopistot, minkä jäljiltä Suomessa on autonomia-asteeltaan radikaalein yliopistolaitos Euroopassa. Myllerrys on tällä vaalikaudella suurinta ammattikorkeakoulutuksen puolella. Tavoitteena on siirtää rahoitus kokonaan valtiolle sekä tehdä ammattikorkeakouluista itsenäisiä oikeushenkilöitä, siis lisätä yliopistouudistuksen hengessä autonomiaa myös ammattikorkeakouluille.
Synkkyyttä luo se, että ammatillisen toisen asteen ja ammattikorkeakoulutuksen aloituspaikkoja karsitaan. Taustalla on kirkuva valtiontalouden alijäämä, mutta myös ikäluokkakehitys, jonka mukaan nuorten määrä tippuu liki kahdeksalla tuhannella vuoteen 2016.
Muutoksen puhuri näyttää puhaltavan tällä kertaa yliopistojen ohi. Näin ei silti ole, vaan kehitys kehittyy myös yliopistoissa. Opiskelijavalinnat tullaan esimerkiksi uudistamaan, ja päävalinnat tullaan varaamaan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Tuntuvin uudistus tehdään tutkijakoulutukseen. Suomalainen tiedepolitiikka on ollut menetystarina, mutta 2000-luvulla tieteellisen tutkimuksen taso ei ole kehittynyt odotetulla tavalla. Tieteenalakohtaisesti on suuria eroja, tutkimusjärjestelmä on pirstoutunut eivätkä tohtoriohjelmat vastaa kaikkialla vaatimuksia.
Tutkijakoulutukseen aiotaan nyt panostaa todenteolla. Tavoitteena on, että pääosa tutkimusorientoituneista ja motivoituneista jatko-opiskelijoista pääsee järjestelmällisen tutkijakoulutuksen piiriin, jotta tohtorin tutkinto voidaan suorittaa nykyistä nuorempana ja nopeammin. Tutkijakoulutus suunnitellaan annettavan nelivuotisena kokopäiväisenä koulutuksena. Opiskelijavalintaa ja ohjausta on tehostettava, jotta tavoiteaikataulussa pysyttäisiin. Painopistettä siirretään tutkijankoulutuksesta tohtorintutkinnon jälkeisen tutkijanuran edistämiseen.
Suomalaiselle yhteiskunnalle on ensiarvoisen tärkeää turvata tutkimuksen laatu. Tutkijakoulutus on integroitava yliopistoihin nykyistä paremmin. Tutkijanura on oltava houkutteleva: rahoitus ja vaikkapa nimikkeet on oltava kohdallaan. Autonomiaansa kasvattaneilta yliopistoilta on voitava odottaa, etteivät ne omalta osaltaan vesitä uudistusta, vaan suuntaavat resursseja tutkimukseen. Opiskelijoiden on syytä valvoa tässä etujaan.


