Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Terveydenhuoltoon ei kuulu keinottelu (Kolumni Pohjolan Työssä 8.12.)

    Kuva suomalaisesta terveydenhuollosta on muuttunut viime vuosina täysin. Me sosialidemokraatit olemme vankkumatta puolustaneet julkista terveydenhuoltoa, kun samaan aikaan kehitys on kulkenut toiseen suuntaan. Yli miljoona suomalaista saa terveyspalvelut yksityisiltä työterveyspalvelujen tuottajilta, ja yhä useampi kansalainen hankkii vakuutuksen markkinoilta. Alkuperäinen ajatus yksityisen terveydenhoidon rajaamisesta ennen muuta työterveydenhuoltoon on kadonnut. Esimerkiksi pikkulapsiperheiden piirissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että vastasyntyneelle ostetaan hoitovakuutus kattamaan yksityisten lääkäripalvelujen menoja, vaikka samat palvelut saisi maksutta julkisesta terveyskeskuksesta.

    Terveydenhuolto on kasvavasti yksityistä, ja yksityinen bisnes keskittyy yhä nopeammin ulkomaiseen omistukseen. Tuorein kauppa tehtiin kuun vaihteessa Turussa, kun pääomasijoitusyhtiö Bridgepointin omistama Terveystalo osti Lääkäriasema Pulssin. Terveystalo on yksi Suomen suurimmista yksityisistä lääkäriasemista 40 miljoonan euron kokonaismyynnillään. Toinen yksityinen terveysjätti, Ambean omistama Mehiläinen, nosti julkisuuteen terveyspalvelufirmojen veronkierron. Mehiläinen maksoi 35 miljoonan euron liikevoitostaan veroa vaivaiset kolmesataatuhatta – noin yhden prosentin.

    Kansainvälisillä suuryhtiöillä on mahdollisuus keinotteluun vähentämällä konsernin sisäisten lainojen korot suomalaisessa verotuksessa. Kyseessä on härski veronkierto ja porsaanreikä yritysverotuksessa, jonka valtionvarainministeri Jutta Urpilainen on onneksi luvannut tukkia. Verosuunnittelua tekevät myös muutkin yritykset, mutta terveyspalvelujen ollessa kyseessä keinottelu on erityisen moraalitonta. Vai olemmeko valmiit hyväksymään sen, että julkisin varoin kustannetut Kela-korvaukset valuvat kansainvälisille sijoittajille veroparatiiseihin?

    Terveydenhuoltoa koskevaa keskustelua hallitsevat nyt skandaalit vanhusten punnittavista vaipoista ja valelääkäreistä. Koko järjestelmä on niin sirpaleinen keikkalääkäreineen ja vuokrafirmoineen, ettei kokonaisuutta hallitse kukaan. Miten tässä näin on käynyt? Sanotaan, että kehitys on hiipinyt vaivihkaa, mutta se antaa varsin huonon kuvan poliittisesta ohjauksesta. Ainakaan sosialidemokraatit eivät ole tätä tavoitelleet.

    Yksi varovainen selitys on, että peruspalvelut ovat olleet lukuisten vaalikausien ajan porvareiden hallussa: ministerit Biaudet, Soininvaara, taas Biaudet, Hyssälä ja viimeksi Risikko ovat kantaneet salkkua, joka on pitänyt sisällään terveydenhuollon tulevaisuuden. Porvariputki on katkaistu vasta nyt, kun Kataisen hallituksessa peruspalvelut kuuluvat SDP:n Maria Guzenina-Richardsonille. Porvareilla on lähtökohtaisesti myönteisempi suhtautuminen palveluiden yksityistämiseen. Kerran yksityistetty on kohta kansainvälisten sijoittajien pelimerkki.

    Terveydenhuollon menot kasvavat koko ajan, eikä ole lainkaan yhdentekevää kuinka palvelut tuotetaan. Kuntauudistuksessa on kyse juuri tästä: julkiset terveydenhuoltopalvelut ja niiden laatu tulee turvata. Riittävän vahvat peruskunnat pystyvät painamaan jarrua terveydenhuollon kaupallistumiselle. 

     
    Tytti Tuppurainen

    Kansanedustaja, SDP

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186