Surmien Suomi (Kolumni Forum24-lehdessä 21.2.)

Viime viikonloppuna Oulu pääsi valtakunnalliseen uutisvirtaan ikävällä asialla: kaukovainiolaispitseriassa asiakas alkoi ammuskella ympäriinsä. Yksi ihminen kuoli välittömästi ja toisenkin vammat olivat hengenvaarallisia.

Kadulla tai kuppiloissa eteen tuleva väkivalta on pelottava asia. Vielä pelottavampaa ja julmempaa kuitenkin on väkivalta, joka uhkaa ihmistä omassa kodissa. Kulunut vuosi on ollut perheväkivallan synkkää aikaa. Vuonna 2011 kuoli kymmenen lasta perhesurmissa, joista jokainen jätti sivullisetkin sanattomiksi surusta ja tyrmistyksestä. Lisäksi puolisoihin – lähes aina naisiin – kohdistunut väkivalta pysyi tavallisen korkealla tasolla.

Perheväkivaltaan syyllistyvät isät ja äidit ja puolisot, ja usein taustalla on kehityskulkuja, joista jälkeenpäin jokainen voi tulkita merkkien olleen selvät. Väkivaltaa ei saa koskaan hyväksyä eikä tekijöitä pidä ryhtyä ymmärtämään. Silti tapahtumien ja syyllisten tuomitseminen ei riitä, vaan on koetettava keksiä keinoja uusien murhenäytelmien estämiseksi.

Tavallinen resepti yhteiskunnallisiin ongelmiin on vaatia lisää rahaa – ja samassa syyllistää päättäjät siitä, että tämä tai tuo toiminto joutuu tulemaan toimeen vähällä. Kotiväkivallan osalta tämä resepti ei kuitenkaan toimi. On paikallaan hillitä poliisitoimen säästöjä, jotta voimme vaatia lisää poliiseja partioimaan katuja ja julkisia paikkoja. Koteihin emme kuitenkaan päästä poliiseja varalta valvomaan ja vakavissa tilanteissa ripeäkin hälytysajo tulee liian myöhään.

Viranomaisilla on muita keinoja kuin pelkkä poliisitoimi. Sisäministeriö aikoo kerätä tiedot vuoden sisällä sattuneista perhesurmista. Tarkoitus on selvittää, olisivatko viranomaiset pystyneet puuttumaan perheiden ongelmiin jo aiemmin. Olen Oulun kaupunginvaltuutettuna ajanut monialaista viranomaisyhteistyötä uhkatilanteiden tunnistamiseksi ja ennakoimiseksi. Tein jo vuosia sitten aloitteen perheväkivaltatiimin perustamiseksi. Kysymys on siitä, että ensimmäisenä ongelmista tiedon saavan sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisen tulee oma-aloitteisesti ilmoittaa asiasta sellaisille viranomaisille, joilla on valtuudet ja voimavarat tilanteeseen puuttumiseen. Viranomaisyhteistyön tiivistäminen entisestään loisi mahdollisuuden rakentaa kriisiryhmä jo ennakolta uhkia torjumaan.

Kriisiryhmien perustaminen kuulostaa suurieleiseltä toiminnalta. Käytännössä kysymys olisi kuitenkin tiedonkulun sallimisesta ja valtuuksien jakamisesta. Tieto kulkisi aivan tavallisilla puhelinpalavereilla. Toki yksityisyydensuoja olisi turvattava ja perheiden annettava elää ilman tarpeetonta puuttumista. Kuitenkin ajoissa ongelmiin puuttumisella päädytään todennäköisemmin myös yksilön oikeuksien kannalta kohtuulliseen lopputulokseen. Huostaanotot ja vankilatuomiot ovat raskas hinta avun odottamisesta. Ja jos lasketaan turvallisuuden ylläpidon kustannuksia euroissa, ennakoiva malli on tässäkin voittaja.