Sanoja vain (Kolumni Oulun ylioppilaslehden nrossa 11)

Sanoja vain

Sanoilla hallitaan maailmaa. Politiikassa sanat ovat tekoja, jotka määrittävät koko ajan liikkeessä olevaa politiikan asialistaa, agendaa. Mitä sanotaan, se vaikuttaa. Asiaan keskittyvät poliitikot ovat oppineet puhumaan hyvin hallitusti, jotta viesti olisi mahdollisimman selkeä. Väärinymmärrysten välttämiseksi puhutaan mieluummin niukasti, kuin että otettaisiin riski sekaannuksesta. Hyvä esimerkki tästä on entinen pääministeri Mari Kiviniemi, jonka ilmaisu on äärimmäisen pelkistettyä, jopa kurinalaista.

Toisenlaista tyyliä edustaa perussuomalaisten Timo Soini. Soini sanoo sattuvasti, vaikkakin rehevän kielen taakse kätkeytyy asian onttous. Hän ei yritäkään vakuuttaa faktoilla, vaan kutkuttelee mielikuvilla. Esimerkkinä tästä käy työmiehen raskaan työviikon päätteeksi nauttima ”kopsu” – hyvä huuli, jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä suomalaisten alkoholismin kanssa.

Näiden kahden perinteisen tyylin rinnalle on kuitenkin noussut ryminällä uusi tapa sanoa. Tapa, johon tuntuu kuuluvan, että saa sanoa mitä vain. Viittaan vihapuheeseen, jonka yleistyminen on lyönyt ainakin minut ällikällä. Olen ollut tavalla tai toisella mukana politiikassa yli kymmenen vuotta. Vielä muutama vuosi sitten ei olisi tullut kuuloonkaan käyttää sellaisia sanoja, jotka tänä päivänä kaikuvat jopa Arkadianmäellä.

Eniten huomiota ovat herättäneet hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-ahon puheet. Hämmennys on aiheellinen, kun suomalaisten sisäisestä turvallisuudesta vastaavan valiokunnan edusmies vihjailee sotilasdiktatuurin ratkaisen Kreikan – toisen EU-maan – ongelmat. Samaan kategoriaan kuuluu kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen puhe homojen, lesbojen ja somalien sijoittamisesta Ahvenanmaalle. Harmitontako? Ei, sillä kuten todettu: politiikassa sanat ovat tekoja.

Otan vielä tapaus Pekkarisen. Mauri Pekkarinen aiheutti laajaa kohua humoristisiksi tarkoittamillaan sanavalinnoilla naispuolisen seminaarialustajan ryntäistä ja sermin taakse menemisestä. Olen sinänsä samoilla linjoilla kuin Tuija Brax: ei Pekkarinen ansaitse asemaa seksistisen häirintäpuheen ikonina. Mutta pointti ei olekaan se, onko Mauri sovinisteista pahin. Ei varmasti. Mutta näinkö pitkälle kaiken salliva sanominen on mennyt, että jopa asiapoliitikko Pekkarinen päästelee suustaan mitä vain?

Suomalaiset on fiksua ja korkeasti koulutettua kansaa. Koulutuspolitiikan tavoite on nostaa meidät maailman osaavimmaksi kansakunnaksi vuoteen 2020 mennessä. Ehkä osaamisen rinnalle on korkea aika peräänkuuluttaa myös sivistystä.