Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Mitä tapahtuu taloudelle? (Kolumni Uutispäivä Demarissa 8.2.)

    Politiikan vuosi 2012 käynnistyy todenteolla kuluvalla viikolla, kun eduskunta kokoontuu valtiopäiville. Keskustelunaiheita ei tämän kevään agendalta puutu. Kuntauudistus on kaikkien huulilla. Kuntakuumeen ohella asialistalla on tuleva kehysriihi. Hallitus linjaa pian talouspolitiikkaa budjettikehysriihessään, johon taloustilanne tuo ylimääräistä särmää. Hallitusohjelmaa on päivitettävä, sillä finanssikriisi vaikuttaa reaalitalouteen odotettua enemmän. Etukäteen voi veikata vero- ja säästökeskustelua ja huolta budjettivajeesta. Valtion velasta on syytä olla huolissaan, mutta ei hädissään. Suomi sukelsi kriisivuosiin vahvalla valtiontaloudella. Rahamarkkinoilla Suomeen luotetaan ja uutta rahaa saa edullisesti. Olemme yhä kolmen A:n luokassa, ja talouspolitiikkaamme pidetään uskottavana, kuten valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on todennut.

    Valtionvelan sijaan huolta pitäisikin kantaa toisesta vajeesta: Suomi on velkaantumassa myös kansantaloutena. Käännös on huomattava, sillä Suomi on pitkään tottunut ylijäämäiseen kauppataseeseen. Kansantaloutemme on riippuvainen viennistä, sillä omat kotimarkkinamme eivät millään riitä kysyntään, joka pitäisi yllä työllisyyttä tukevaa talouskasvua. Viime vuonna kauppatase oli kuitenkin pakkasella, ja joulukuussa vienti kutistui hälyttävästi kolme prosenttia ja tuonti kasvoi 11 prosenttia. Taustalla on muun muassa valtioiden velkariisi, joka hillitsee kysyntää eurooppalaisilla markkinoilla. Tilanne ei voi jatkua pitkään näin. Parin edellisen vuosikymmenen ajan Suomi on vaurastunut, kun se on vienyt enemmän kuin tuonut, niin paperia kuin puhelimiakin. Nyt teknologia-ala on notkahtanut vielä rajummin kuin metsäteollisuus. Nokian vienti oli aikanaan 7 miljardia, nyt se on sulanut tästä viidesosaan. Ei siinä ole mitään vikaa, että kännyköiden ja tukiasemien sijaan viedään teräslevyjä, mutta jalostusarvo on kyllä sidoksissa tulovirtaan. Viennin jalostusarvon lasku johtaa vientitulojen alenemiseen – Suomesta voi tulla uusköyhä maa.

    Suomen velkaantumista 80-luvulla seurasi lama. Ei ole sanottua, etteikö taloushistoria toistaisi itseään. Tämä pitää estää varjelemalla koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen rahat leikkurilta. Tarvitsemme uutta kasvua, ja tarvitsemme nimenomaan korkeaan osaamiseen perustuvaa uutta kasvua. Siksi budjettiriihessä TKI-toimintaan osoitettavat rahat on syytä pitää erityissuojeluksessa. Ne ovat voimavaroja, joilla valtio voi tukea viennin kilpailukykyä. Yritysten, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten sekä tutkimuslaitosten yhteistyötä on lisättävä. Myös muut toimet Suomen viennin ja Suomen teollisuuden perustan vahvistamiseksi ovat tarpeen. Hätiköityjen säästö- ja leikkauslistojen sijaan on kehysriihessä keskityttävä talouden pitkän aikavälin kilpailukykyyn ja kestävään kasvuun. SDP:n kädenjälki talouspolitiikassa näkyy, kun työllisyys paranee ja oikeudenmukaisuus lisääntyy.

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186