Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Lapsiperheiden asiaa pitää ajaa (Mielipide paikallislehdissä)

    Lapsiperheet ovat olleet viime vuosien häviäjiä. Kulutusverojen jyrkkä nousu (sähköverosta arvonlisäveroon) on kiristänyt lapsiperheiden toimeentuloa. Lapsiperheet ovat kuluttajia ja kulutusverojen maksajia. Hintojen nousu kärjistää verotuksen vaikutuksia. Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt huolestuttavasti, ja yhä useammassa perheessä lasketaan jokainen euro murheellisen tarkkaan. Lapsia elää köyhyydessä yhtä paljon kuin 70-luvulla. Pitkään jatkunut tuloerojen pieneneminen on taittunut.

    Lapsiperheiden tulonsiirtoihin tarvitaan nyt tuntuvia korjauksia. Kaikkein pienimpiä äitiys- vanhempainpäivärahojen täytyy korottaa. Lapsilisiä tulee nostaa, eikä lapsilisän saajista pidä leikata ketään pois: lapsilisät kuuluvat myös toimeentulotukea saaville perheille. On epäoikeudenmukaista, että nykyään juuri kaikista pienituloisimmilta lapsiperheiltä leikataan lapsilisä pois. Sama vääryys koskee yksinhuoltajien saamaa elatustukea.

    Uutena ideana tulevan hallituksen on otettava käsittelyyn verotuksen lapsivähennys. Lapsivähennyksen myötä perheiden käytettävissä olevat tulot nousisivat verotuksen keventyessä.

    Lapsiperheiden tarpeet liittyvät tulonsiirtojen ohella palveluihin. Ilman palveluiden turvaverkkoa perheiden pärjääminen on mahdotonta. Lapsiperheiden tueksi on oltava kotipalvelua esimerkiksi sairauden tai synnytysmatkojen ajaksi. Jokaisen lapsen oikeus päivähoitopaikkaan sekä pienituloisimpien nollamaksuluokka on säilytettävä. Päivähoidosta pitäisi maksaa vain toteutuneiden päivien osalta, ja kotihoidon tukea tulisi saada myös osa-aikaisesti. Näin työn ja perheen yhdistäminen todella olisi mahdollista. Myös lasten kotihoidon on oltava perheille taloudellisesti mahdollinen vaihtoehto.

    Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun seudulla on Suomen tervein väestörakenne. Meillä syntyvyys on korkea: kolmasosa koko maan syntyvyyden enemmistöstä tulee maakunnastamme. Juuri meille lapsiperheiden aseman kohentaminen on tärkeää. Se voidaan nähdä jopa aluepoliittisena kysymyksenä.

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186