Kun nyt pääsisi sisään (Kolumni Oulun ylioppilaslehden nrossa 2)

Kevät on korkeakouluopintoihin mieliville abiturienteille työläs. Ensin on raskaat ylioppilaskirjoitukset, ja ennen kuin kuplat ovat juhlamaljasta haihtuneet, on edessä yliopistojen pääsykokeet. Paineet päästä yliopistoon ovat kovat, eikä se monellekaan onnistu ensi yrittämällä. Ei vaikka takana olisi isolla rahalla hankittu valmennuskurssi eikä arvosanoissakaan olisi enempäänsä häpeämistä. Suomessa yliopistoissa aloittavista opiskelijoista vain noin kolmannes on uusia ylioppilaita. Eurooppalaisessa vertailussa meillä on silmiinpistävän vähän alle 20-vuotiaita uusia korkeakouluopiskelijoita. Vain ruotsalaiset aloittavat yliopisto-opintonsa vielä suomalaisiakin vanhempina.

Vika ei kuitenkaan ole opiskelupaikkojen puutteessa, sillä vuosittain valmistuvaa 33 000 ylioppilasta kohden korkeakouluissa on puolitoistakertainen määrä aloituspaikkoja. Paikat täyttyvät kuitenkin aiempien vuosien ylioppilailla tai sellaisilla, joilla on jo tutkinto tai opiskelupaikka toisaalla. Vika ei myöskään ole opiskeluhaluissa: kolme neljäsosaa uusista ylioppilasta hakee välittömästi kirjoitusten jälkeen jatko-opintoihin. Heistä vain alle puolet pääsee kiinni opintiehen. Vaikka välivuosikaan ei ole hukkaan heitettyä elämää, niin kyseessä on selvä ongelma. Nuoret haluavat päästä opintoihin, mutta tie tyssää opiskelijavalintoihin.

Nyt asiaan on vihdoin tartuttu. Hallitusohjelmaan kirjattiin opiskelijavalintojen uudistaminen ja korkeakouluopintoihin pääsyn sujuvoittaminen. Opiskelijavalintojen päävalinnat tullaan varaamaan hakijoille, joilla ei ole aiempaa vastaavan tasoista tutkintoa tai opiskeluoikeutta. Hyviä uutisia ei kuitenkaan ole luvassa vielä tämän kevään ylioppilaille, vaan uudistus otetaan käyttöön vaiheittain. Urakka aloitetaan kehittämällä korkeakoulujen sähköistä hakujärjestelmää, joka on määrä ottaa käyttöön vuoden 2014 opiskelijavalinnoissa. Tällöin toteutetaan myös ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevien valinta omassa kiintiössään.

Aina valinnat eivät satu kohdalleen, ja mahdollisuus vaihtaa opintoja on oltava. Yhteiskunta ei saa pakottaa opiskelemaan tiettyä alaa, ja erehtyneellekin opiskelijalle pitää taata mahdollisuus korjata virheensä. Sillä Senecan kuuluisaa sitaattia mukaillen: Non scholae, sed vitae discimus – ei koulua vaan elämää varten opiskelemme.