Verot maksukyvyn mukaan (Kolumni Pohjolan Työssä 27.1.)

Valtiovarainministeriön virkakunta on jo useammankin eduskuntavaalin alla ohjaillut politiikan valmistelua hallitusneuvotteluita varten. Tämä vaalitalvi ei poikkea entisistä: viime vuoden lopulla pantiin kansiin sekä valtion menot kestävyysraportissa kuin valtion tulot alivaltiosihteeri Hetemäen johdolla tehdyssä verotuksen kehittämisraportissa.

Virkamiesten ja muiden veroviisaiden kirjoittaman raportin linja on tuttua tekstiä. Talouskasvua halutaan kirittää parantamalla työllisyyttä ja tähän puolestaan päästään työn verotusta keventämällä. Vastaavasti kulutuksen ja asumisen verotaakkaa kasvatettaisiin. Ehdotuksia ei pidä sen enempää suoralta kädeltä tyrmätä kuin ottaa vastaan erehtymättömänä totuutena.

Veroraporttia ei pidä hätiköiden leimata hallituksen tilaustyöksi. Sen kirjoittamiseen on osallistunut myös talousasiantuntijoita, jotka voi ainakin työhistoriansa perusteella sijoittaa lähelle työväenliikettä. Lisäksi raportti on monelta osalta jopa noloa luettavaa ministereille.  Siinä esitetään melkein kohta kohdalta purettavaksi veropäätöksiä, joita tämä hallitus on saanut aikaan. Perintöveroa pitäisi korottaa, sanoo raportti. Eikä siitä löydy tukea ruuan alv:n alentamisellekaan. Jos virkamiehillä ja talousviisailla olisi valta antaa arvosanoja, ei tämä hallitus pääsisi veropolitiikassa edes välttävän tasolle.

Virkatyötä pitää kuitenkin lukea oikein. Siitä ei saa tehdä yhteiskuntapolitiikan mittakeppiä, johon puolueiden linjaa verrataan. Siitä voi poimia hyviä ja perusteltuja esityksiä, mutta päätöksenteko kuuluu kansan valitsemille poliitikoille.

Painopisteen siirtäminen työn verotuksesta kulutuksen verotukseen on veropolitiikan oikeaa oppia: linja tukee työllisyyttä ja kannustaa säästämään luonnonvaroja ja ympäristöä.  Tällaisen politiikan tueksi on teorian ohella kokemusta: 1990-luvun suurtyöttömyys sulatettiin vero- ja tulopolitiikan yhdistelmällä. Mutta nyt on paikallaan pysähtyä katsomaan, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu.

Viime kuukausina ovat sekä öljyn, ruuan että monen muun raaka-aineen maailmanmarkkinahinnat olleet vahvassa nousussa. Niiden hinnoilla on toki tapana vaihdella, mutta yleensä hintapiikit ovat sattuneet maailmantalouden huippusuhdanteisiin. Nyt sekä USA, EU että Japani ovat vasta toipumassa talouskriisistä, eikä ylikuumenemisesta ole puhetta. Ruuan ja energian hinnan nousun taustalla voi olla talouden suuri rakennemuutos: kasvu on tulevina vuosina kulutusyhteiskuntaan siirtyvien kehittyvien maiden varassa.

Jos ruuan, lämmityksen ja sähkön hinta nousee markkinoiden paineessa, on aika painaa jarrua oikeaoppisessa veropolitiikassa. Jos samanaikaisesti vielä asumisen verotaakkaa kasvatetaan kiinteistöveroa kiristämällä ja verovähennyksiä purkamalla, voi monella lapsiperheellä tai eläkkeensaajakotitaloudella tulla mitta täyteen.

Veroryhmän ehdotuspaletista on viivattava yli myös ylimpien marginaaliverojen pikainen ja tuntuva alentaminen. Työn verotuksen keventämisessä pitäisi pikemminkin ottaa huomioon kaikkein pienipalkkaisimmat. Tämän puolesta puhuu yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuuden ja järkevän työllisyyspolitiikan yhdistelmä: uhkaavasta työtä tekevien ihmisten köyhyydestä on päästävä eroon. Tasaveroyhteiskuntaa ei pidä hyväksyä. Verot tulee asettaa maksukyvyn mukaan.