Vanhuspalvelut turvattava lailla (Kolumni Pohjolan Työssä 15.3.)

Ikäihmisten palvelut ja toimeentulo ovat puntarissa tulevissa vaaleissa. Vanhustenhoito ei ole tälläkään hetkellä kuin enintään välttävällä tasolla. Moni seikka saa pelkäämään, että tulevien vuosien säästökuureista pannaan kärsimään ihmiset, jotka ovat jo oman osansa tälle yhteiskunnalle antaneet.

Ikäihmisten aseman turvaaminen on seuraavan vaalikauden tärkeimpiä kysymyksiä, ja mitkään velka- ja veroasiat eivät saa peittää tätä perustotuutta. Kuluvana talvena valmistui raportti, jossa esitettiin tavoitteeksi hoitaa 90 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ihmisistä kodinomaisissa oloissa. Raporttia kirjoittaneiden ihmisten tarkoitus on varmasti hyvä, mutta millä turvaamme hyvien aikomusten muuttumisen käytännön toimiksi? Pahimmassa tapauksessa edessä on kehitys, jossa laitospaikkojen lopettamisen nimissä suuri osa vanhuksista jätetään oman onnensa ja omaistensa ilmaisen työn varaan.

Terveyspolitiikka otettiin haltuun kansanterveyslailla, peruskoulu otti huomaansa oppivelvolliset ja päiväkodit näitä nuoremmat. Ikäihmisiä varten tarvitaan nyt vanhuspalvelulaki, joka velvoittaa kunnat järjestämään palvelut. Tarvitsemme ehdottomasti ikälain, joka turvaa vanhuksille subjektiivisen oikeuden riittävän hyviin palveluihin. Laki antaisi 75 vuotta täyttäneille subjektiiviseen oikeuteen verrattavan oikeuden kotipalveluihin, asumispalveluihin, laitoshoitoon ja perhehoitoon. Lakisääteinen turva edellyttää, että kunnille annetaan taloudelliset mahdollisuudet vastata huutoon.

Myös omaishoitajien asemaa on parannettava. Omaishoidontuen siirtäminen kunnilta Kelalle tukisi sekä ihmisten kannalta joustavampaa ja tasa-arvoisempaa menettelyä että kuntien kestokykyä. Omaishoidontuki pitää saada riittävän tasoisena ja riittävän joustavasti. On myös huolehdittava omaishoitajien jaksamisesta vapaiden ja tukipalvelujen kehittämisellä.

Ikäihmisten toimeentulon turvaaminen edellyttää, ettei eläkkeitä leikata minkään verukkeen nojalla. Eläkeiän nostaminen pakkotoimin merkitsisi käytännössä eläkkeiden leikkaamista. Koska ihmisten työkyky ei kohene pakkotoimin, merkitsisi ikärajan nosto sitä, että yhä useampi joutuu jäämään eläkkeelle ilman riittävää työeläkekarttumaa. Eläkeiän nosto olisi eläkkeiden leikkausta.

Moni vanhusten asia edellyttää perinteistä hyvinvointipolitiikkaa: lakeja oikeuksien turvaksi ja selvää rahaa lakien toteuttamiseen. Uusiakin konsteja pitää silti kehittää. Perinteisiä palveluita pitää täydentää internetin kautta.  Samalla on huolehdittava, että ikäihmisille on oppia ja ohjausta näiden palveluiden käyttöön. Mutta uusien avauksien ankkuriksi tarvitaan kuitenkin vahva sitoumus, ettei niillä korvata ihmisten ihmisille antamaa palvelua.

Ihmiseltä ihmiselle -periaate liittyy myös polttavaan kysymykseen vanhusten yksinäisyydestä. Satoja tuhansia vanhuksia elää yksin, ilman yhteyttä lähimpiin ja vain satunnaisesti ystäviä tavaten.

Meidän on jokaisen huolehdittava lähimmäisistämme, vanhemmistamme, sukulaisistamme ja muista tuttavapiiriimme kuuluvista vanhuksista.