Vaikeat verot (Kolumni Forum24:ssa 23.11.2010)

Presidentti Mauno Koivisto tiesi, että talouspolitiikka on aina väärää. Erityisen väärää se on silloin, kun ei edes yritetä tehdä oikein. Otetaan esimerkiksi verotus. Istuva hallitus on tehnyt miljardien veronkevennykset. Kuitenkin kuluva vuosi oli veronkorotusten ennätysvuosi. Mistä tämä johtuu? Siitä että yksi käsi antaa ja toinen ottaa. Samaan aikaan, kun julkisen talouden rahoituspohjaa on leikattu valtion verotuksessa pääasiassa hyväosaisille suunnatuilla veronkevennyksillä, on Suomen kunnissa jouduttu tuntuviin veronkorotuksiin. Tänä vuonna kuntaveroa korotti peräti 181 kuntaa mukaan lukien Oulu, jossa vero nostettiin 19 prosenttiin. Ensi vuodelle 49 kuntaa on suunnitellut korottavansa veroa edelleen. Kuntavero on korkeimmillaan Vihannissa, jo 21,50 prosenttia, mikä on paljon se.

Asiaa tietenkin auttaisi, jos kunnissa olisi antaa veroille kunnollinen vastine. Mutta hallituksen politiikka leikkaa peittoa molemmista päistä: kunnissa paitsi korotetaan veroja myös leikataan palvelua. Enemmällä saa vähemmän – ja vielä kalliimmin, sillä myös palvelumaksuja on jouduttu korottamaan. Tämän päivän kuntalainen pulittaa kuntaverojensa lisäksi esimerkiksi korkeampaa terveyskeskusmaksua, eikä silti aina pääse ajanvarausta pidemmälle. Apua ei ole odotettavissa tämän hallituksen kassasta, sillä jakovara oli ja meni muun muassa työnantajien kansaneläkemaksujen poistoon.

Istuva hallitus toki istuu. Siis istuu ja katsoo vierestä. Muuta ei voi päätellä siitä miten asioita lykätään seuraavalle hallitukselle. Moitteettoman istumisen katkaisee vain ajoittainen ministeri Kataisen kärähtäminen, tai kuten ministeri Holmlundin tapauksessa, suoranainen ministerinjakkaralta nostava mielenkuohahdus. Hallituksella meinaa mennä hermot, kun kansalaiset peräävät aktiivista otetta muissakin kuin vain toisten EU-maiden talousongelmissa. Kansalaisten odotuksissa on esimerkiksi pääomaverotuksen korottaminen, mikä toisi satoja miljoonia valtion kassaan ja kuroisi umpeen työn ja pääomien välistä verotuksen epätasa-arvoa. Mutta sekin on jäävä tulevalle hallitukselle.

Verotus on toki vaikea laji. Sen tehtävä on paitsi tuottaa tuloja julkiseen talouteen, myös tasata tuloeroja. Tuloeroja tasataan sillä yksinkertaisella periaatteella, että verorasitusta jaetaan veronmaksukyvyn mukaan. Siis: ne joilla on, niiltä otetaan hieman enemmän. Nyt kuitenkin kehitys vie vähin erin kohti tasaveroa. Tämä kielletään äänekkäästi, mutta tosiasiat puhuvat puolestaan: kuntavero on kaikista perus- ja ansiotulovähennyksistä huolimatta luonteeltaan tasavero. Kun kuntaveroa kiristetään, se muuttaa progressiota. Saman suuntaisesti vaikuttavat korotetut palvelumaksut ja esimerkiksi kaavailtu Yle-maksu.

Verotuksella voidaan tavoitella myös ohjausvaikutusta, kuten esimerkiksi ympäristö- ja haittaveroilla. Hyvää on varmasti tarkoitettu silläkin verolla, jonka tavoite on ohjata kehitystä kohti vähäpäästöisiä ajoneuvoja. Mutta oikeudenmukaisuudesta on vaikea puhua, kun eniten uutta ajoneuvoveroa joutuvat maksamaan ne vähävaraiset ja usein iäkkäät ihmiset, joilla ei ole varaa vaihtaa uudempaan autoon. Vaikutus on vielä suurempi täällä harvaanasutussa pohjoisessa, jossa auto on monelle ainoa vaihtoehto saavuttaa palvelut.

Palataan vielä kuntatalouteen. Sillä on väliä, sillä suomalainen hyvinvointi tehdään kunnissa. Tulot ja menot pitää saada tasapainoon. Kestävin tapa tervehdyttää kuntienkin taloutta on panostaa työllisyyteen. Mutta myös valtion toimia tarvitaan. Valtionosuuksia, eli valtion vastuuta hyvinvointipalveluista, tulee lisätä. Pääomaveron tuottoa tulee ohjata myös kunnille, ja yhteisöveron jako-osuutta tulee kasvattaa kuntien hyväksi. Myös jäteveron tuotto kuuluisi kunnille, sillä kunnathan jätehuollon hoitavat. Kuntia ei pidä jättää yksin korottamaan veroja, sillä se kouraisee liian syvältä tavallisen kansan kukkarosta.