Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Terveyspolitiikassa ratkaisun hetket (Kalevan vaalipuheita 11.4.)

    Suomen terveydenhuolto rakennettiin 1960- ja 70-luvuilla. Ellei asialle tehdä mitään, järjestelmä hajoaa muutamassa vuodessa. Tilalle tulee amerikkalainen järjestelmä, joka erottelee terveyspalveluiden tarvitsijat vielä nykyistäkin selvemmin. Terveyspalveluiden alasajo ei näy vielä kaikkien arjessa. Liki pari miljoonaa saa työterveyshuollon lääkäripalveluita. Lisäksi on huomioitava toista miljoonaa yksityistä sairauskuluvakuutusta. Järjestelmä onkin alkanut rypistyä ikärakenteen reunoilta: kouluterveydenhoito on ajettu alas ja ikäihmisiä palvelevat julkiset palvelut ovat yhä hankalammin saatavissa.

    Työikäisen ja palkkatöissä käyvän väestön ei kuitenkaan auta huokaista helpotuksesta: työpaikan menettäminen merkitsee entistä suurempaa riskiä, sillä tulojen menettämisen lisäksi voi mennä terveydenhuolto. Kohtalon ivaa on, jos työpaikka menee ammattitaudin tai jonkin muun yllättävän sairastumisen myötä: tarve kasvaa ja turva katoaa samalla hetkellä.

    Kriisin oireet näkyvät kuntien työterveyspalveluissa. Oulu sai lainvalvontaviranomaisten moitteet hankittuaan nämä palvelut liikelaitokseltaan. Parissa Etelä-Suomen kunnassa on menty pidemmälle: kunnan terveyspalveluiden taso on laskenut niin alas, että kunnat ovat myyneet työterveyshuollon yksityisille yrityksille. Kunnan virkailijoilla ei kuulemma ole aikaa jonottaa itse tuotettuja palveluita. Mitähän työterveyshuollon ulkopuolella olevien tulee tuosta ajatella?

    Jos terveydenhuollon annetaan rapautua nykyistä sairausvakuutus- ja kansanterveyslakia edeltävälle tasolle, merkitsee se ihmisten omasta pussista otettavien maksuosuuksien tuplaamista. Syrjäseuduilla vakuutuksesta ei ole hyötyä, koska yksityisiä palveluita ei ole tarjolla. Pienituloisille lapsiperheille ylimääräiset kulut ovat liikaa.

    Hallitus on käyttänyt neljä vuotta miettien erilaisia organisaatiomalleja: on piirretty terveyspiirejä erilaisilla väestöpohjilla. Seuraavan neljän vuoden urakka on selvä: mallit pitää päättää kertaheitolla ja keskittyä lisäämään julkisiin terveyspalveluihin rahaa ja hoitavaa henkilökuntaa.

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186