Talouskriisi vaatii massiivisia toimia (Artikkeli Kalevassa 28.2.)

Moni on verrannut vallitsevaa suhdannetilannetta 90-luvun lamaan ja todennut, että tilanne on nyt erilainen. Tulkinta on oikea – mutta valitettavasti vain siinä, että nykyinen tilanne on perustavalla tavalla pahempi kuin Suomen 90-luvulla koettu syöksy. 90-luvun lama alkunsa merkittävän kauppakumppanimme Neuvostoliiton talouden romahduksesta samaan aikaan kun talous hiipui läntisissä teollisuusmaissa. Tällä kertaa kuilun partaalla on koko maailmanyhteisö: maailmassa ole yhtään talousaluetta, joka tukisi elpymistä ja kasvua.

Yhdysvaltain pitkään jatkunut velkaantuminen, finanssimarkkinoilla nähty liiallinen riskinotto, kekseliäät mutta kohtalokkaat johdannaismarkkinat ja subprime-luotot johtivat pääomamarkkinoiden luottamuksen katoamiseen. Raha ei liiku, millä on erittäin tuntuvia vaikutuksia ulkomaankauppaan. Markkinat eivät yksinkertaisesti toimi ilman luototusta. Niinpä reaalitalous on ajautunut yhtälailla lamaan, minkä kansalaiset kokevat ympäri maailmaa irtisanomisina ja yt-neuvotteluina.

Suomen kaltaiseen maahan maailmankaupan tyrehtyminen iskee erityisesti. Liki puolet Suomen kokonaiskysynnästä tulee ulkomailta. Tällä hetkellä tilanne on musta: maailmalla ei osteta suomalaisia trukkeja, ei suomalaista paperia, ei suomalaisia kännyköitä, ei suomalaista designia. Vientikauppa on lähes seisahtanut, mikä pakottaa yritykset sopeuttamaan talouttaan kaikin keinoin. Yhteiskunta seuraa henkeään pidätellen metsätalouden lomautuksia ja tuotannon alasajoja. Esimerkiksi Nokian päätös lakkauttaa Jyväskylän yksikkö tulee epämiellyttävän lähelle perustavanlaatuisia kansakunnan selviämisen kysymyksiä.

Toimet taloustilanteen oikaisemiseksi niin maailmalla kuin kotimaassakin ovat olleet oikeansuuntaisia. Elvytyspaketit ovat massiivia, pankkeja on pääomitettu ja rahapolitiikkaa löysätty. Kuitenkaan suomalaista tilannetta tarkastellessa ei voi välttyä harmistumasta hallituksen toimenpiteiden ajoituksesta. Olemme lähes puoli vuotta myöhässä ihanteellisesta korjaustoimen aloittamisen ajankohdasta. Taloustilanteen heikkeneminen oli näkyvissä jo viime vuonna. Talous alkoi hiipui selvästi jo vuoden 2008 toisella neljänneksellä niin Yhdysvalloissa kuin muissakin keskeisissä talouksissa. Opposition alkusyksyllä esittämä huoli leimattiin pelotteluksi, vaikka tosiasiassa Toivo-talkoille ei ollut syksyn kunnallisvaalien aikoihin enää mitään katetta.

Nyt on jatkettava elvytystä massiivisin toimenpitein. Vientisektori ja ylipäätään yksityiset markkinat eivät niinkään ole poliittisen päätöksenteon ulottuvilla, mutta se mihin me voimme keskeisesti vaikuttaa, on julkinen sektori. Nyt on tärkeintä huolehtia kuntien toimintakyvystä: kuntataloutta ei saa päästää romahtamaan. Kunnat työllistävät Suomessa yli 400 000 työntekijää, ja mikäli kunnat ajetaan irtisanomisten tielle, on varmaa, että työttömyys räjähtää. Kunnat ovat erityisen herkkiä yritysten ja yhteisöjen maksaman yhteisöveron heilahtelulle. Yhteisöverotuotto on romahtamassa yritysten tuloksen tippuessa, ja se näkyy kuntien tuloissa. On tietysti hyvä parantaa yhteisöveron jako-osuutta kuntien hyväksi Kuntaliiton esityksen mukaisesti, mutta toimi on liki merkityksetön, mikäli lähes koko yhteisöverotuotto häviää.

Siksi kuntatalous on turvattava lisäämällä kuntien valtionosuuksia kattamaan yhteisöverotulojen romahtaminen. Kyse on noin miljardin panoksesta kuntasektorin selviämiseen. Selvää on, ettei työnantajien kansaneläkemaksun poiston myötä kunnille tuleva 78 miljoonan euron säästö riitä alkuunkaan. Suomen valtiontalous on paremmalla tolalla kuin kuntatalous, ja nyt on sekä varaa että syytä huolehtia kuntien selviämisestä suhdannetilanteen yli. 90-luvulla tehtyjä virheitä ei pidä toistaa. Tuolloin ajauduttiin hallitsemattomaan kierteeseen, kun valtionosuuksia leikattiin, henkilöstöä vähennettiin, investoinnit jäädytettiin ja palveluihin kohdistettiin juustohöyläleikkaukset. Sen seurauksena ennätyslukemiin nousseen työttömyyden ja siitä aiheutuneiden sosiaalisten ongelmien laskua maksetaan jossain määrin vieläkin.

Luottamus voi palautua markkinoille nopeastikin, ja talouskasvu alkaa taas elpyä. Nopeaa nousua tukevat inflaation hidastuminen öljyn hinnan laskiessa jyrkästi, asunto- ja markkinaluottokorkojen alentuminen sekä voimakas finanssipoliittinen elvyttäminen. Kotimaisin toimin voimme edistää investointien tekemistä etuajassa. Myös hallittu velanotto tätä varten on järkevämpää kuin paniikkijarrutus. Nyt on oikea aika laittaa liikkeelle Oulun seudun isot julkiset investoinnit kuten lentoaseman laajentaminen, kallioparkki ja jätteenpolttolaitos. Valtiovallalta on syytä odottaa kunnianhimoisempaa tavoiteasettelua Pohjanmaan radan kunnostukseen: kaksoisraide tulee rakentaa koko Oulu-Seinäjoki -välille.

Pohjois-Suomessa merkittävä työkalu kehittämispakissa ovat EU:n rakennerahastovarat. Alueella meneillään olevan 2007-2013 ohjelmakauden varat ovat yhteensä peräti 1,1 miljardia (tähän sisältyvät ohjelmiin kuuluvat EU:n, valtion, kuntien ja yritysten rahoitusosuudet). EU-rahastoja tulee käyttää etupainotteisesti ja kohdentaa rahoja todella vaikuttaviin hankkeisiin. On syytä perata huolellisesti mahdolliset byrokraattiset hidasteet varojen käytölle niin valtakunnan kuin maakuntienkin tasolla. Yrityksille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille tulee antaa tuntuvat satsaukset tutkimus- ja kehitystoimintaan EU- ja muista rahoituslähteistä.

Elvytyksen nimissäkään ei silti pidä sortua ylilyönteihin. Oulun seudulla esillä olleen kauppapaikkarakentamisen suhteen ei pidä luistaa yhteisesti sovituista maankäytön pelisäännöistä. Kaupan suuryksiköillä on toki välitön työllistävä vaikutus nyt, mutta ilman huolellista kaavoitusta pitkän tähtäimen vaikutukset sotivat eheää yhdyskuntarakennetta vastaan. Suunnitelmat ovat yhteen laskien lisäksi ilmeisen ylimitoitettuja, eikä elvytyspuhe asiaa muuksi muuta. Seudun vuoteen 2020 ulottuvan selvityksen mukaan tarvitsemme uutta ostospaikka-alaa vain noin kolmanneksen nyt esillä olleesta 750 000 kerrosalaneliöstä.

Ajankohtaisen Oulun seudun monikuntaliitoksen toteutumisen taloustilanne laittaa uuteen valoon. Selvää on, että nousun alkaessa yhteinen suur-Oulun alue pärjää paremmin alueiden välisessä kilpailussa. Tämä on tavoite. Kuntatalouden velkaantuminen pakottaa silti tutkimaan perusteellisesti liitosten kustannukset. Pohjois-Suomen veturin asemaa on vaikea lunastaa, mikäli raskas velka painaa jarrua. Siten liitoskuntien taloudet on välttämätöntä tasapainottaa mahdollisimman pitkälle ennen yhdentymistä.

Erityinen huoli on sosiaalisen eriarvoisuuden kasvusta. Hallituksen mittavista tuloveronveronkevennyksistä eivät pääse hyötymään pienituloiset pelkkää kunnallisveroa maksavat eläkeläiset tai työttömät, mutta heihin kohdistuvat kuntien talouden sopeuttamistoimet kipeimmin. Kunnallisvero on tasa-vero, jonka maksumiehiksi joutuvat kaikki yhtälailla varallisuudesta huolimatta. Tätäkin tuskallisempaa olisi turvautua palvelumaksujen korotuksiin, sillä terveyskeskus- ja muut maksut kirpaisevat ennen kaikkea yhteiskuntamme vähäosaisimpia. Nyt vaaditaan viisautta – sitä peräänkuulutettua Talvisodan henkeä ilman matalamielisiä viittauksia.

Tytti Tuppurainen

Kirjoittaja on Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja (sd.)