-
Pohjoisen uudet väylät valtava mahdollisuus (Mielipide Kalevassa 1.3.)
Menestyksen avaimet ovat ennen kaikkea pohjoissuomalaisten omissa käsissä. Näin olemme tottuneet ajattelemaan ja odottamaan uuden Nokian syntyvän osaamisesta ja inspiraatiosta. Yllättävää kyllä, tulevien vuosikymmenten vauraus saattaakin olla seurausta pohjoisten jäätiköiden sulamisesta, mikä voi lähivuosikymmeninä olla edessä, vaikka kohtuudella onnistuisimmekin ilmastoponnistuksissamme. Käsityksemme syrjäisestä Oulusta ja Pohjois-Suomesta muuttuu kertaheitolla, kun ilmastonmuutoksen seurauksena avautuvat uudet kuljetusreitit nostavat meidät valtaväylän solmukohdaksi.
Tutkijan visiot Kalevassa (27.2.) ja myös Helsingin Sanomissa (22.2.) kääntävät maailmankartan ylösalaisin. Maailmankaupan valtaväylät siirtyvät etelästä pohjoiseen, kun Suezin ja Panaman kanavien ohella tavarankuljetuksia voidaan hoitaa jäästä vapautuvilla koillisväylällä sekä luoteisväylällä. Tutkija Mika Aaltonen patistaa Suomea ja Oulua löytämään paikkansa muotoutuvan uuden vaurauden väylän varrella, jota hän vertaa merkittävimmäksi uudeksi reitiksi sen jälkeen, kun Kolumbus löysi meritien Amerikkaan. Jos joku kuvittelee, että kyse on ohi menevien lastien katseella seuraamisesta, kannattaa katsoa Singaporeen. Sukupolven aikana köyhästä saarivaltiosta on kasvanut yksi maailman rikkaimmista maista, jonka vaurauden tärkeä tukijalka on logistiikka.
Samaan aikaan on avautumassa Pohjois-Venäjällä ja Pohjois-Kanadassa sijaitsevien valtavien maakaasu- ja öljyvarantojen hyödyntäminen, mikä nostaa maapallon pohjoisosat maailmanpolitiikan kiintopisteeksi. Tässäkin näkökulma muuttuu Pohjois-Suomen osalta täysin: entinen periferia on uusien energiavarojen keskeisellä kuljetusreitillä Eurooppaan.
Oululle muutos merkitsee mahdollisuutta ryhmittyä osaksi energian uutta logistiikkaa esimerkiksi siten, että yhteys pohjoiseen meriväylään hoituu Tromssasta rautateitse. Oulun satamasta saattaisi siten tulevaisuudessa muun tavarankuljetuksen ohella kulkea kaasuputki Eurooppaan. Uusia rautatie- ja muita yhteyksiä haetaan nyt kiivaasti, ja visioita Oulun merkityksestä on jo esimerkiksi norjalaisilla. Venäjä taas on suunnittelemassa Trans-Siperian -radan kunnostamista, mikä yhdistäisi Euroopan entistä tehokkaammin Aasian markkinoille. Oululla on mahdollisuus kasvaa uusien kuljetusreittien strategiseksi asemakohdaksi, mikäli olemme ajoissa liikkeellä.
Tulevaisuudessa hyvinvointi syntyy varmuudella pohjoissuomalaisten omilla ponnistuksilla. Mutta maailmankartalla tapahtuvista mullistuksista ja ikään kuin tarjolle asetetuista mahdollisuuksista on syytä ottaa kaikki hyöty irti. Ennen muinoin vauraus kertyi silkkitien varrella. Ulottuvillamme saattaa olla uuden vuosituhannen teräksestä tehty silkkitie, jonka ei pidä antaa ohittaa meitä.
Pohjois-Suomessa tarvitaan nyt maakuntaliittojen, keskuskaupunkien ja elinkeinoelämän yhteistyötä, jotta saavutamme Jäämereltä avautuvat mahdollisuudet järkevästi. Toimillemme tarvitsemme myös valtiovallan tuen. Samaan aikaan jatkamme työtä ilmastonmuutoksen hillinnässä, jotta jäämassojen sulaminen ei muutu koko ihmiskunnan murhenäytelmäksi.
Euroopan unionin kannalta kyse on pohjoisen strategisen merkityksen kasvusta. Liikkeellä tulee olla etunojassa, sillä käynnistymässä on kilpajuoksu arktisille alueille. Oikea-aikaisin siirroin asemoimme Pohjois-Suomen uusien yhteyksien varrelle, mistä saamme tuleville vuosikymmenille ja sukupolville työtä ja toimeentuloa.


