Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Köyhyys uhkaa lisääntyä (Mielipide Kalajokilaaksossa ja Koillissanomissa)

    Meneillään on kansalaisten jakautuminen kahtia, mikäli kasvavaan köyhyyteen ei puututa. Suomessa elää jo yli 150 000 lasta köyhyydessä, ja köyhyys uhkaa periytyä sukupolvelta toiselle. Kaiken kaikkiaan köyhiä on Suomessa yli seitsemänsataatuhatta – työttömiä, pienituloisia eläkeläisiä, pätkätyöläisiä, opiskelijoita ja valitettavan paljon pienituloisia lapsiperheitä.

    Talouskriisi uhkaa entisestään heikentää pienituloisten mahdollisuuksia toimeentuloon, ja kuntien rahoitusvaikeudet kaatuvat heikoimmassa asemassa olevien vahingoksi. Maan hallitus on käyttänyt valtiontalouden jakovaran veroelvytykseen, joka kyllä on lisännyt hyväosaisten käytettävissä olevia tuloja, mutta joka ei ole lisännyt työllisyyttä toivotulla tavalla.

    Kunnissa on vaikeuksia selviytyä palveluista, ja leikkaukset kohdistuvat lapsiin ja nuoriin. Vanhustenhuoltoa varjostaa entisestään omaishoidontukeen tehtävät leikkaukset. Nykyinen maan hallitus on kyllä nostanut joitakin pienimpiä sosiaalietuisuuksia, mutta yhdellä kädellä annetut parannukset kerätään toisella kädellä pois kunnallisveron korotuksina sekä kasvaneina terveyskeskus- ja muina maksuina. Valtiovallan vastuuta kuntien rahoituspohjasta ei pidä eikä voi ohittaa. Kuntatalouden turvaamisessa ei ole kyse syömävelasta, kuten pääministeri Matti Vanhanen linjaa, vaan peruspalveluista huolehtimisesta, joiden varassa kansalaisten arki on.

    Erityisesti huolettaa se miten eriarvoisuus ja toimeentulovaikeudet vaikuttavat lapsiin ja nuoriin. Maakuntamme Pohjois-Pohjanmaa on leimallisesti nuorten maakunta korkean syntyvyytemme ansiosta. Mikäli köyhyys alkaa kaventaa nuorten mahdollisuuksia ja näköaloja, saattaa sillä olla arvaamattomia vaikutuksia paitsi nuorille itselleen niin koko alueellemme. Kunnissa olisikin vältettävä perusopetukseen tai esimerkiksi lastensuojeluun tehtäviä heikennyksiä.

    Omin voimin voimme tehdä alueella paljon, mutta valtiovallalla on keskeinen vastuu hyvinvoinnista. Köyhyyttä tulee torjua ennen kaikkea parantamalla työllisyyttä ja huolehtimalla, että työstä saadulla palkalla elää. Mutta myös tulonsiirtoihin tulee tehdä korjauksia: Lapsiperheiden toimeentulotukea tulee korottaa ja lapsilisään on tehtävä yksinhuoltajakorotus, jotta pienituloisimpien perheiden pärjääminen turvataan. Asumistuki (mukaan lukien eläkeläisten asumistuki) tulee uudistaa.

    Tähän kasvavan työttömyyden aikaan esiin nousseet vaatimukset ikääntyneiden työttömyysturvan heikentämisestä istuvat mahdollisimman huonosti. Esitystä poistaa työttömyysturvan lisäpäivät ei pidä hyväksyä, sillä näköpiirissä ei ole tilannetta, joka turvaisi ikääntyneiden uudelleen työllistymisen.

    Nyt suunnitellaan yrityksille puolen miljardin tukipakettia. On kysyttävä, olisiko suomalaiselle yhteiskunnalle tähdellisempää panostaa köyhyyden ehkäisyyn.

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186