-
Keskustan kehittäminen ja palveluverkko puhuttavat (Pääkirjoitus Katoppa-lehdessä 10.4.)
Oulussa on tehty ohjelma osallisuudelle ja vaikuttamiselle. Oulussa jokainen kuuluu –ohjelma on juuri ollut lausunnoilla, ja myös Keskusta-Nuottasaaren yhteistyöryhmä on käsitellyt asiaa kokouksessaan. Ohjelman tavoitteet ovat hyviä: esteet on raivattava, jotta jokainen oululainen osallistuu ja vaikuttaa tasavertaisesti. Ihanteena on, että kaikkien kaupunkilaisten ääni kuuluu.
Vaikuttajilla, siis kaikilla kaupunkilaisilla, on tänä keväänä suorastaan runsaudenpula asioista, joihin ottaa kantaa. Tässä lehdessä käsitellään ennen kaikkea keskustan kehittämistä, jonka edistämiseksi on perustettu jopa erityinen vuorovaikutusryhmä. Myös sinun mielipidettäsi kaivataan, esimerkiksi torialueen kehittämisestä. Millainen on kaikkein mieluisin tori Oululle? Entä miten ydinkeskustan alue kehittyy? Tästä kaikesta sana on vapaa. Minusta esimerkiksi olisi hienoa, jos Tuomiokirkon edustalla oleva Franzenin puisto avattaisiin aukioksi ja nykyistä Rotuaaria jatkettaisiin pallolta Kirkkokatua pitkin aina uudelle aukiolle saakka. Näin muun muassa kaupungintalo sijaitsisi kävelykatualueella, kuten monessa Keski-Euroopan maassa.
Keskustan kehittämisen ohella palveluverkko puhuttaa ihmisiä. Peruspalvelut kuuluvat keskustaan. Yhteistyöryhmä ja alueen asukkaat eivät luovu kannastaan, että terveysaseman toiminnot tulee säilyttää täysimääräisesti nykyisellä paikallaan Saaristonkadulla. Keskustan terveysaseman toiminta tulee turvata erityisesi alueen runsaan vanhusväestön vuoksi. Mutta myös nuorempi väki tarvitsee terveyspalveluja läheltä: moni on valinnut keskustan asuinpaikakseen juuri sen vuoksi, ettei palvelujen läheisyyden vuoksi tarvita autoa.
Kouluverkko on myös tarkastelussa. Yhteistyöryhmä on käsitellyt alueen koulupalveluja ja esittänyt huolensa Nuottasaaren koulun jatkosta opetuslautakunnalle. Epävarmuutta on myös muun muassa Teuvo Pakkalan ja Heinätorin koulun tulevaisuudesta. Muutoksia on epäilemättä tulossa, ja keskustan asukkaiden on hyvä muodostaa yhteinen näkemys alueen koulu- ja muun palveluverkon kehittämisestä. Tähän voimme paneutua yhteistyöryhmän kokouksissa.
Koulupuolella on kuitenkin eräs kiireellisesti ratkaistava asia: Myllytullin koulun sisäilmaremontti on saatava pikaisesti. Tänä keväänä Myllytullin koululla on jouduttu siirtämään alaluokkia evakkoon muun muassa Kansainväliselle koululle ja Leinonpuiston koulun kotitalousluokkaan. Hyvä, että korvaavat tilat järjestyivät läheltä, mutta on selvää ettei Myllytullin koulun remontti voi enää odottaa. Terveydelle haitallisia tiloja ei kuvitella jatkuvaan käyttöön opettajille saati pienille lapsille.
—
Lopuksi kerron kevättoiveistani. En halua olla kohtuuton, joten esitän niitä vain kaksi. Ensimmäinen toiveeni on, että holtiton roskaaminen loppuisi. En saata millään ymmärtää sellaisen ihmisen sielua, joka heittää roskansa kadulle tai puistoon muiden siivottavaksi. Vapusta alkavien kesäjuhlien seurauksena kaupunki on usein aamuisin kuin törkylä. Hyvät ihmiset, pidetään ympäristö siistinä. Lupaan tehdä parhaani roska-astioiden lisäämiseksi, jos se siitä on kiinni. Roskat roskiin, ja kaikilla on parempi mieli.
Toinen toiveeni on, että Oulussa käsittämättömäksi maan tavaksi yltynyt polkupyörien varastelu saataisiin kuriin. Pyöriä viedään kuin marjoja maasta, aivan kuin omistusoikeutta kunnioitettaisiin vain silloin kun jaksetaan. Minultakin on varastettu parin vuoden sisällä kaksi pyörää, tästä keskustasta. Toivon, että pyörävarkaus julistettaisiin Oulussa häpeälliseksi, ja että pyörävarkaat keksisivät purkaa energiansa johonkin hyödylliseen. Pyöräily on sentään jalo laji.
Hyvää kevättä ja kesää kaikille Katoppa –lehden lukijoille ja tervetuloa mukaan yhteistyöryhmän toimintaan!
Tytti Tuppurainen
Keskusta-Nuottasaaren suuralueen yhteistyöryhmän puheenjohtaja


