-
Kesä kaikilla, tulot toisilla (Kolumni Oulun ylioppilaslehdessä nro 7)
Suomen kesä on maailman paras, vaikka tunnetusti lyhyt. Lyhyt se on, vaikka miten läheltä katsoisi, ja aidosti paras jos sääsket jätetään laskuista. Kesä on virallisesti alkanut. Tiedän sen, sillä kymmenvuotiaan tyttäreni kännykkä hälytti koulujen päättäjäispäivänä: kesä alkaa!
Korkeakouluopiskelijan kesä alkaa jo aikaisemmin, sillä moni tekee viimeiset tentit jo huhti-toukokuussa. Lukukaudet ovat lyhyitä kuin kesä konsanaan. Aikanaan itse murehdin erityisesti syyslukukautta: muutamassa kaamokseen kaatuvassa kuukaudessa olisi pitänyt kasata opintoviikkoja puolen vuoden edestä. Myös kevätlukukausi tuntui päättyvän vaiheessa, jolloin Oulun torilla tarvitsee vielä toppatakkia.
Opiskelijan kesäajan vaihtoehdot voi tiivistää kolmeen: opinnot, työt tai toimettomuus. Kun kesäkuukaudet käyttää päätoimisiin opintoihin, maksetaan siltä ajalta asiaan kuuluvasti kesäopintotukea. Kaikille tämä ei ole syystä tai toisesta mahdollista, ja kesäksi haetaan töitä. Kesätyöansioita säästetään opintojen rahoitukseen, ja samalla kerätään arvokasta työkokemusta. Onni on sillä, ken saa oman alan kesätyöpaikan. Mutta työ kuin työ, kaikesta kertyy pääomaa myöhempää elämää varten. Minulla oli onni lajitella hyötyjätteitä, mikä piti germaanisen filologian sopivan etäällä kesäajatuksista.
Toimettomuus on pahin vaihtoehto. Ellei opiskelija voi opiskella päätoimisesti tai ole saanut kesätöitä, jää ainoaksi yhteiskunnan tarjoamaksi toimeentulovaihtoehdoksi toimeentulotuen hakeminen. Toimeentulotuki tosiasiallisena tulona asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan muiden väestöryhmien kanssa – ja myös keskenään jo sen vuoksi, että haku- ja myöntämisehdot vaihtelevat kunnittain. Opiskelijoiden kesäajan toimeentulo kaipaisi kokonaisvaltaista tarkastelua ja kohennusta. Yksi vaihtoehto voisi olla kolmen lukukauden malli, jossa päätoiminen opiskelu olisi mahdollista ympäri vuoden.
Toimettomuus ei toki saa olla täysin pannassa. Nimittäin pelkkä pakertaminen tappaa luovuuden. Kesällä kuuluu itse kunkin oikeuksiin nauttia lämmöstä ja valoisista öistä. Kesällä pitää keventää vaatetusta ja mieltä: oi Suomen kesä, miten me siitä ammennammekaan talven varalle!


