Jytkyn jälkeen (Kolumni Oulun ylioppilaslehdessä nro 6)

Aivan aluksi haluan arvioida vaalitulosta. Jytkyn jälkeen Suomi on poliittisesti uudessa tilanteessa, kun maassa on perinteisen kolmen suuren puolueen sijaan neljä keskisuurta puoluetta.

Vaalit olivat protestivaalit, mutta mitä ihmiset protestoivat? Alex Stubbin tapaan teen napakan luettelon: Protesti syntyi kolmesta seikasta. Ensinnäkin kansan syvät rivit näyttivät närhen munat vaalirahakohussa ryvettyneelle poliittiselle eliitille. Politiikka on näyttäytynyt pienten piirien toisilleen etuisuuksia järjestävinä hyvä veli -verkostoina, joissa oma etu on mennyt yleisen edelle. Aihetta moiseen arvioon on annettu kyllin, vaikkei se vastaakaan politiikan koko todellisuutta.

Toiseksi vaaleissa viitattiin kintaalla Suomen EU-politiikan nykylinjalle. Ihan totta: moni ehdokas ja nykyinen edustaja on vakavissaan eroamassa EU:sta ja vaatii markkaa takaisin. Suomessa on kannatusta protektionismille, ja kansallisen edun nimissä halutaan rajoja jopa kiinni. Joku viisari jossain yrittää värähtää taaksepäin.

Kolmas syy vaalitulokselle kumpuaa kasvaneesta eriarvoisuudesta. Köyhyys on tutkimustenkin mukaan kasvanut. Iso osa ihmisistä kamppailee jokapäiväisen pärjäämisen kanssa, eikä puhe hyvinvointiyhteiskunnasta tai kilpailukyvystä kohtaa arkitodellisuuden kanssa. Siitä tuli muistutus.

Jytkyä nyt sulatellaan, mutta selvää on, ettei kaikkea sen mukanaan tuomaa pidä purematta niellä. Monipuoluejärjestelmässä on aina rinnakkain erilaisia poliittisia näkemyksiä. Esimerkiksi EU-politiikan linjaa ei  pidä mennä hätiköiden muuttamaan, vaikka sille onkin nyt saatu äänekäs ja isohko oppositio. Siitä voimme olla iloisia, että protesti kanavoitui  demokraattisesti poliittisen järjestelmän puitteissa, eikä luotiliivit päällään kulkevia ole enempäänsä liikkeellä.

Vaaleissa ei, muuten, ollut kysymys maahanmuutosta. Se oli lopultakin pieni nyanssi kolmen megaseikan rinnalla. Mutta maahanmuuttoon liittyen haluan sanoa huolen sanan. Eduskuntaan nousi halla-aholaisia niin sanottuja maahanmuuttokriitikoita, joiden ihmiskäsitys poikkeaa siitä mitä  sivistyneissä yhteiskunnissa on pidetty jakamattomana. Tätä ei pidä ruokkia. Muukalaisvihamielisyyttä ei pidä myötäillä.

Ja hyvät lukijat, aivan lopuksi haluan kiittää. Tämän ja seuraavat  kolumnit saan kirjoittaa kansanedustajana. Kiitos siis!