Ilmastonmuutoksen ei tarvitse merkitä maailmanloppua (Artikkeli Kalevassa 28.6.)

Meneillään olevan ilmastonmuutoksen ei tarvitse merkitä maailmanloppua, jos olemme valmiita panostamaan sekä muutoksen hillitsemiseen että siihen sopeutumiseen. Ilmastonmuutoksen vaarat  pakottavat meidät vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Muutos on kuitenkin jo niin pitkällä, että on myös valmistauduttava sopeutumaan siihen.

Ilmastonmuutos on ympäristökysymysten joukossa erityisasemassa – ja syystä. Ihmisten ilmakehään päästämien kasvihuonekaasujen (hiilidioksidi, metaani, typen oksidit ja eräät muut kaasut) mahdollisesti aiheuttaman ilmaston lämpenemisen arvellaan johtavan maapallon keskilämpötilan kohoamiseen enimmillään jopa 51/2 asteella kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Jo 2 asteen ylittävällä ilmaston lämpenemisellä olisi kielteisiä vaikutuksia vedensaantiin, elintarviketuotantoon, rannikkoalueiden asuttavuuteen ja ihmisten terveydentilaan.

Pohjoinen pallonpuolisko lämpenee eteläistä nopeammin. Ongelmat kärjistyisivät kuitenkin erityisesti lämpimillä ilmastovyöhykkeillä olevissa kehitysmaissa. Ne ovat alttiimpia kuivuudelle ja muille ilmaston ääri-ilmiöille, eikä niillä ole varaa investoida sopeutumistoimiin. Myanmarin (Burman) myrskytuhot eivät ehkä olleet ilmastonmuutoksen aiheuttamia, mutta ne osoittivat, kuinka haavoittuvia köyhimmät maat ovat.

Raju ilmastonmuutos ei olisi edullinen Suomenkaan kaltaiselle, viileän ilmanalan maalle: vaikka lämpötilan nousu vähentäisi lämmityskustannuksia ja parantaisi maatalouden ja matkailun toimintaedellytyksiä, haittavaikutukset heijastuisivat meille maailmantalouden ongelmien myötä. Maailmantalouden tulevan kasvun odotetaan entistä selkeämmin painottuvan Kiinan, Intian, Brasilian ja muiden ilmastonmuutokselle arimpien alueiden kehityksen varaan.

Ilmasto muuttuu vääjäämättä. Mikään tiedossa oleva toimenpide ei pysty pysäyttämään ilmaston muutosta kokonaan. Kasvihuonekaasuille on ominaista pysyvyys: ilmakehään päätyneiden kaasujen pitoisuuksien vähentyminen vie hyvin pitkän (vähintään vuosikymmenien) ajan, vaikka päästöt saataisiin tasapainotilaan.

Talouden näkökulmasta ihmisen aiheuttamassa ilmastonmuutoksessa on kysymys haitallisesta ulkoisvaikutuksesta. Ulkoisvaikutuksesta on kysymys, kun markkinoilla toimivat osapuolet, ostajat ja myyjät tekevät sopimuksia, joissa ei oteta huomioon kolmansille osapuolille aiheutuvia kustannuksia. Kasvihuonekaasupäästöt ovat tästä hyvä esimerkki. Päästöjen vaikutukset ovat globaaleja ja vahinkojen aiheuttajien ja vahingoista kärsivien saaminen neuvottelupöytään on käytännössä mahdotonta.

Usein esiintyy näkemyksiä ilmastonmuutoksen myönteisistä talousvaikutuksista. Ilmastopolitiikan tulkitseminen uudeksi talouskasvun moottoriksi on tietysti hyvin lohdullista.  Tähän on kuitenkin turha takertua: jos muutos loisi pohjan talouden kasvulle, olisi ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos itse asiassa hyödyllinen. Yhtä hyvin voitaisiin toivoa uusia, vakavia ympäristöongelmia, joiden torjumiseksi kehitettäisiin uutta tekniikkaa ja tehtäisiin uusia investointeja.

On syytä painottaa, että ilmastonmuutos on nimenomaan haitallinen ulkoisvaikutus. Hillitsemättömänä se aiheuttaa edellä kuvattuja ongelmia koko maailman hyvinvoinnille. Haitallisuuteen liittyy myös sen torjumisen taloudelliset vaikutukset: ilmastonmuutoksen hillintä hidastaa talouskasvua. Toimivien, olemassa olevien energiaratkaisujen tilalle on kehitettävä uusia ja investoitava niihin suuria summia, energian säästämiseksi talojen, ajoneuvojen ja kotitalouskoneiden teknologiaa on kehitettävä.

Ilmastonmuutoksen hillintä aiheuttaa kustannuksia ja hyvinvointitappioita, mutta toisaalta hillitsemätön kasvihuoneilmiö aiheuttaa niitä moninkertaisesti.

llmaston lämpenemisen ja sen hillinnän kustannusten vertailu on vaikeaa, sillä lämpenemisen vaikutuksista esitettyjen arvioiden vaihteluväli on valtava ja hintalappu voi vaihdella muutamasta prosentista maapallon yhteenlasketusta BKT:sta aina jopa viidennekseen. Hillintäkustannukset taas riippuvat muun muassa teknologisista innovaatioista, jotka eivät ole kaikki tiedossa.

Vertailu muuttuu vielä vaikeammaksi, kun otetaan huomioon ilmastonmuutoksen kustannusten ja sen hillintäkustannusten ajoittumisen erot. Ilmastonmuutos aiheuttaa kustannuksia muutaman vuosikymmenen kuluttua ja vaikutukset voivat hyvinkin olla suurimmillaan yli 100 vuoden kuluttua. Hillintä taas edellyttää investointeja, jotka olisi tehtävä jo lähivuosina. Parhaimmillaankin asetelma on tavanomaista investoinnin kannattavuuslaskelmaa vaativampi: tulovirtaa (kustannusten säästöinä) karttuu kaukana tulevaisuudessa ja kulut koituvat heti.

Varsinainen ongelma aiheutuu kuitenkin edellä mainitusta ulkoisvaikutusominaisuudesta ja sen korostumisesta globaalissa yhteisössä. Maapallolla ei ole yhteistä julkista toimijaa. Yksikään valtio ei voi omilla toimillaan hillitä kasvihuoneilmiötä. Jos kaikki EU-maat toteuttaisivat kaikki kaavaillut päästöleikkauksensa vuonna 2008 vuoden 2020 sijasta, merkitsisi se nykytasolla alle 3 %:n päästöjen leikkausta. Mikäli muut maat kasvattaisivat omia päästöjään viime vuosien tahtiin, olisi EU:n uhrautuminen tehty merkityksettömäksi vuosikymmenen loppuun mennessä.

Toimivan kansainvälisen sopimuksen aikaansaaminen on jo vaikeaa ja täysin kattavan lähes mahdotonta: vapaamatkustajia löytyy varmasti. Siksi on pohdittava hillinnän rinnalla ilmiöön sopeutumista. Joissain näkemyksissä on esitetty jopa mahdollisuutta antaa luopua kaikista toimista kasvihuoneilmiön hillitsemiseksi. Tällöin arvioidut hillintäkustannukset – yhdestä kuuteen prosenttiin BKT:sta - jäisivät käyttämättä, mikä näin ollen jättäisi tuleville sukupolville valtavia summia sopeutumiskustannuksiin.

Hillinnästä luopuminen ja luottaminen kokonaisuudessaan sopeutumisstrategiaan merkitsisi kuitenkin kohtuuttomien riskien ottamista. Ilmaston lämpeneminen voi osoittautua itseään vahvistavaksi ilmiöksi: ilmaan pääsevästä 8 miljardista hiilitonnista 30 % imeytyy mereen ja 30 % palautuu luonnon hiilikiertoon. Lämpimät meret ja aavikoituvat maat voivat lisätä ilmakehään jäävän 40 %:n osuutta. Ja muutoinkin vaikutusarvioiden ylärajat on syytä ottaa huomioon: yli 5 asteen muutokset voivat aiheuttaa peruuttamattomia ja täysin ennalta-arvaamattomia katastrofeja.

Ilmastopolitiikan on täten yhdistettävä sekä sopeutumista että hillintää. Sopeutuminen on joka tapauksessa välttämätöntä, koska muutos on jo tapahtumassa. Kustannusten jakautumisessa on myös kohtuullista hyväksyä ns. kehittyvien maiden suosiminen. Ne joutuvat kuitenkin kantamaan suhteellisesti suuren osan sopeutumiskustannuksista ja niillä on vähemmän voimavaroja hillitä muutosta lähivuosina.

Paikallista varautumista ei sovi unohtaa. Pohjois-Suomessa on käynnistettävä viipymättä pitkän aikavälin ilmastostrategian laadinta, missä huomioidaan sekä ilmastonmuutoksen hillintä että siihen sopeutuminen. Konkreettisella työllä ja asiallisella tiedottamisella voidaan hälventää ilmastonmuutoksen pahimmillaan herättämää pelkoa. Ja lopulta: Martin Luther Kingiltä omaksuttava asenne (I have a dream -minulla on unelma) on kauhukuvien sijaan tarpeellinen lähtökohta tälle työlle.