Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Autan, koska siitä tulee hyvä mieli (Pääkirjoitus kevään Katoppa-lehdessä)

    Pyydä oululainen hätiin, jos joudut pulaan. Oululaisella tapahtuu, oululainen pistää töpinäksi. Näin hoksattiin Oulun brändityöryhmässä, ja ominaisuus nostettiin osaksi kaupungin brändiä. Sattumalta sama piirre oli tunnistettu myös Suomen maabrändiryhmässä: kun jossain palaa, suomalainen ottaa ja ratkaisee ongelman. Oululaiset ja suomalaiset tunnetaan siitä tartumme toimeen. Se on hieno piirre, josta voimme olla ylpeitä.

    Suomi on yhdistysten luvattu maa. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset toimivat erilaisissa yhdistyksissä uhraten vapaa-aikaansa pelkästä tekemisen ilosta. Tunnistan ihmistyypin hyvin: yhdistysihmisiä sitoo halu vaikuttaa ja tehdä jotain yhteiseksi hyväksi. Kyse on juuri siitä aloitteellisuudesta, mikä on huomattu myös brändityöryhmissä.

    Olen usein miettinyt, mikä saa ihmisen lähtemään kerta toisensa jälkeen kokouksiin ja toimintaan, vaikka muutakin tekemistä olisi. Syyn täytyy löytyä sydämestä. Vapaaehtoistoimintaan ei voida pakottaa ketään. Toisinaan elämäntilanne estää vapaaehtoistyön. Esimerkiksi elämän ruuhkavuosina, kun lapset ovat pieniä ja työelämä on kiihkeimmillään, on vaikea irrottaa aikaa vapaaehtoistoimintaan. Jokainen antaa sen, minkä voi.

    Euroopan Neuvosto on nimennyt vuoden 2011 virallisesti Aktiivista kansalaisuutta edistävän vapaaehtoistyön Euroopan teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan korostaa sitä, että vapaaehtoistoiminta kuuluu aktiivisen kansalaisuuden ja demokratian ytimeen. Nyt on hyvä aika nostaa esiin vapaaehtoistoiminnan eri puolia, sen mahdollisuuksia ja toisaalta uhkia.

    Minultakin on monesti kysytty, miten yhteiskunnan pitäisi edistää vapaaehtoistoimintaa. Vastauksia on helppo löytää toiminnan rahoituksesta ja tilojen tarjoamisesta aina vapaaehtoisten koulutukseen. Mutta kaikkein parhaiten yhteiskunta edistää vapaaehtoistoimintaa silloin, kun se hoitaa oman rootelinsa itse. Siis, kun julkiset peruspalvelut ovat kunnossa. Jos yhteiskunta antaa peruspalvelujen rapautua, vapaaehtoisille kaatuu liian iso taakka.

    Asukastuvilla ja alueellisissa yhteistyöryhmissä tehdään monenlaista vapaaehtoistyötä oululaisten hyväksi. Osa toiminnasta on varsin vastuullista ja sitovaa, eivätkä tunnit aina tunnu riittävän. Nyt vapaaehtoisten työtä helpottamaan ollaan perustamassa yhteisöyritystä, joka ottaisi hoitaakseen muun muassa asukastuvilta annettavat kotipalvelut. Yhteisöyrityksen toiminta tulee todelliseen tarpeeseen, sillä näin tupien vapaaehtoistoiminta asettuu sille kuuluvaan rooliin – varsinaiseen vapaaehtoistoimintaan raskaan palvelutoiminnan pyörittämisen sijaan.

    Yhteisöyrityksen keinoin voidaan lievittää Oulun polttavan korkeaa työttömyyttä. Uudet syntyvät työsuhteet ovat pitkäkestoisia, mikä on parannus suhteessa pätkittäiseen tukityöllistämiseen. Yhteisöyritys on uudenlainen tapa toimia puhtaasti bisnes-lähtöisen ja toisaalta puhtaasti vapaaehtoisen toiminnan välimaastossa. Palvelut ovat mahdollisia kaikille, sillä maksamiseen saa yhteiskunnan tukea. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen mukaisesti kotihoitoon ja tilapäiseen kotisairaanhoitoon saa 1.4. alkaen tulosidonnaisen palvelusetelin. Yhteisöyritys on merkittävä uudistusaskel työttömyyden lievittämisessä ja palvelujen turvaamisessa.

    Hyvää kevättä kaikille Katoppa-lehden lukijoille ja tervetuloa mukaan yhteistyöryhmän toimintaan! Pannaan töpinäksi.

    Tytti Tuppurainen

    Keskustan suuralueen yhteistyöryhmän puheenjohtaja ja alueen asukas

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186