Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Arvoisa puhemies (Kolumni Pohjolan Työssä 7.7.)

    Eduskunnassa on selvä hierarkia, johon ei ole nokan koputtamista: ensimmäisen kauden kansanedustajat ovat pahnanpohjimmaisia. Valiokuntapaikoista en kuitenkaan purnaa, sillä pääsin arvostettuun suureen valiokuntaan sekä etenkin alueemme metsätalouden ja kalastuksen kannalta tärkeään maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Mutta yleensäottaen vuoroaan saa odottaa (mikä on toki hyvä kannustin pyrkiä pitkälle parlamentaariselle uralle). Esimerkiksi eilen odotin vuoroani liki kolme tuntia hallituksen tiedonantokeskustelussa – ja turhaan. Varapuhemies Ravi (kok.) ei antanut minulle puheenvuoroa. Ensi kerralla ehkä sitten.

    Mitä olisin sanonut jos olisin saanut puheenvuoron? Olisin todennut, että syntynyt kuuden puolueen hallitus on koko maan hallitus ja kaikkien kansalaisten hallitus ja että erityisesti se on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten hallitus. Nimittäin näinä taloudellisesta vaikeina aikoina SDP:n ja kokoomuksen varaan rakennettu sateenkaari satsaa lähes 800 miljoonaa euroa perusturvan parantamiseen ja köyhyyden poistoon.

    Peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan sadalla eurolla, minkä ohella nostetaan asumistukea sekä toimeentulotuen alarajoja, jotta päivärahojen korotuksista jäisi jotain käteenkin. Lisäksi verotusta kevennetään huomattavasti kaikkien pienituloisimmilta kasvattamalla perusvähennystä ja ansiotulovähennystä. Opintotuki sidotaan indeksiin.
    Tämä ei ehkä poista köyhyyttä kokonaan. Mutta me demarit voimme olla (ja meidän kuuluu olla) ylpeitä uudistuksesta. Todella moni pääsee pois lannistavasta toimeentulotukikierteesta.

    Kaikkein köyhimpien auttamisen ohella hallituksen veropolitiikka ylittää vannoutuneenkin demarin bernsteinilaiset päiväunet. Tasaverokehitys katkaistiin, ja sen sijaan korotetaan pääomaveroa ja tehdään siitä progressiivinen. Lisäksi otetaan käyttöön pankkivero ja ajetaan kansainvälistä varainsiirtoveroa.

    Keskusta elämöi eduskunnassa kuntatalouteen kohdistuvista leikkauksista.  Säästöjä oli saatava aikaan, jottei Suomen tie olisi Kreikan tie. SIlti on syytä huomauttaa, että kuntiin suunnatut säästöt ovat vain 1% kuntataloudesta. Lisäksi uuden hallituksen kaavailemat kustannustenjaon tarkistukset ja yhteisövero-osuuden kasvattaminen tuovat kunnille peräti 700 miljoonaa euroa vuodessa. Moni kunta päätyy tosiasiassa plussalle.

    Olisin lisäksi sivaltanut perussuomalaisia, jotka eivät “periaatteidensa” vuoksi voineet ottaa hallitusvastuuta. Periaatteilla ei kuitenkaan voidella leipää, makseta bussilippuja tai osteta lapselle uusia kenkiä. Kun asioita alkaa ajamaan, asioita täytyy myös hoitaa. Kysymys on vastuunkannosta, minkä edessä ei voi piiloutua “periaatteiden” taakse. Tämä hallitus on toimen hallitus, joka pystyy ja uskaltaa ottaa vastuun kotimaan asioista. Pitkää ikää hyvälle hallitukselle!

    Lopuksi haluan sanoa tässä lehdessä miten pettynyt olen puoluehallituksen päätökseen ajaa alas sanomalehti Pohjolan Työ. Olen tilannut lehteä siitä lähtien kun liityin puolueeseen ja lukenyt sitä aina antaumuksella. Pohjolan Työtä pohjoissuomalaisen sosialidemokratian äänenkannattajana ei korvaa mikään. Istuva puoluehallitus, sen enemmistö, muistetaan tästä päätöksestä. Jos jatkosta tulee menestys, niin se muistetaan hyvästä päätöksestä. Mutta jos se menee huonosti, niin sekin muistetaan. Valitettavasti.

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186