Kansanedustaja Tytti Tuppurainen Tytti Tuppuraisen kotisivut
  • Ääntä, yliopisto! (Kolumni Oulun ylioppilaslehdessä nro 1)

    Oulu on Suomen paras kaupunki. Mutta nyt paljastan mikä minua siinä musertaa, ja on ollut mielen päällä jo pitkään. Oulu on kaupunki, jossa yliopisto ei osallistu keskusteluun. Kaupungissa puhutaan kyllä, mutta kunnollista korkeatasoista debattia ei tunnu syntyvän oikein mistään.

    Keskustelu on vajaata, sillä yliopisto vaikenee. Tiedeyhteisön ääntä ei kuulu, ei vaikka etsiskelisi. Se on kumma juttu. Yliopistomme on sentään niinkin merkittävä sekä kooltaan että tieteen tasoltaan. Luulisi, että niin yliopiston henkilökunta kuin opiskelijatkin olisivat ohittamaton mielipidevaikuttaja ja kaupunkikulttuuritekijä, mutta ei: Oulun akateeminen maailma ei paljoa puhu sen paremmin omista kuin muidenkaan asioista.

    Asia toisensa jälkeen on ohittanut oululaisen yliopistoyhteisön ilman kommenttia. Perussuomalaiset esittivät vuoden 2011 kaupungin budjetista karsittavaksi kaikki maahanmuuttajille suunnatut palvelut – no comments. Ei ollut aihetta jatkaa keskustelua suvaitsevaisuudesta (tai palvelujen priorisoinnista). Veroprosenttia korotettiin, Kallioparkista päätettiin, laboratorioita lakkautettiin; kaupunkilaisia puhuttavia aiheita on vaikka kuinka paljon.

    Toki yritystä on ollut. Joissain kouluratkaisuissa tutkijat ovat kirjelmöineet aktiivisesti. Ylioppilaskunta otti ansiokkaasti kantaa seksuaaliseen tasa-arvoon – onnettomin seurauksin. Rohkeaa kannanottoa seurasi pelkurimainen polttopulloisku.

    Meillä olisi edellytykset vaikka kuinka innostavaan ja syvälliseen keskusteluun myös Ylkkärin palstojen ja luentosalien ulkopuolella. Tutkijat ja opiskelijat ovat valtava voimavara niin päätöksentekoon kuin yleensä keskusteluilmapiirin virittämiseen. Kyllä ilman yhteiskuntatieteellistä tiedekuntaakin pitää voida käydä yhteiskunnallista keskustelua. Ei kai seurausten tai kritiikin pelko ole hiljaisuuden syy?

    Tiedeyhteisön näkemyksille on tilausta. Vuoden 2013 alusta syntyy uusi Oulu, kun viisi kuntaa muodostavat yhteisen kunnan. Tähän kannattaa yliopistolaistenkin ottaa kantaa. Millainen on tuleva pohjoisen pääkaupunki? Entisiin voittoihin nojaava takapajula vai edistyksellinen ja moniarvoinen talouden ja kulttuurin moottori? Linnanmaa, kuuluuko?

Tytti Tuppurainen

Kalenteri

Otteita Tytin kalenterista

1.5. Tytti puhumassa Kuusamon torilla klo 14

5.5. Maakuntakierros jatkuu: Tytti Pyhäjoen Dado-ravintolassa klo 13

5.5. Maakuntakierros: Tytti Siikalatvalla Pulkkila-salissa klo 15

21.5. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

24.-25.5. SDP:n puoluekokous Helsingissä

28.5. Tytti Yle Oulu radion haastateltavana klo 9.20

11.6. After Work With Tytti Strada Coffeessa Oulussa klo 16.30-18

18.6. Oulun kaupunginvaltuuston kokous klo 17

Ydinajatuksia

2010-luvun Suomessa tarvitaan rohkeita päätöksiä. Politiikalla on turvattava, että heikoimmassakin asemassa olevien olosuhteet paranevat.
Pohjoisen Suomen puolesta: työn, kasvun ja kehityksen turvaksi tarvitaan investointeja tulevaisuuteen.

Yhteystiedot

Tytti Tuppurainen tytti.tuppurainen@tytti.info
tytti.tuppurainen@eduskunta.fi
0400 840 594

Avustaja Ulla Alakangas ulla.alakangas@eduskunta.fi
09 432 4186